Hyppää sisältöön

Tamperelaisstudio sai houkuteltua yhteistyöhön "Mies ja alaston ase" -elokuvista tutut komedianimet – työstävät parodiasarjaa nordic noirista

Syyskuun alussa aloittaneen tamperelaisen tuotantoyhtiön NoPoFo-sarja nauraa suuren suosion saavuttaneelle nordic noirille. Sarjaa aiotaan kuvata myös Tampereella.

Tuottaja Ilkka Hynninen henkilökuvassa
Parodiasarjassa poliisin erikoisjoukko jahtaa muun muassa sarjamurhaajaa, jonka kohteena ovat vain kehnot hevibändit, ja Instagramiin pakkomielteisesti suhtautuva tappaja, joka luo jääpatsaita uhreistaan, kertoo tuottaja Ilkka Hynninen.
Anni Hyypiö,
Heli Mansikka
Avaa Yle-sovelluksessa

Tamperelainen tuotantoyhtiö Ilkkas' Creative Studio on aloittanut yhteistyön legendaaristen komediantekijöiden David Zuckerin ja Pat Proftin kanssa.

Ilkkas' Creative Studion takana ovat Ilkka Hynninen ja Ilkka Rahkonen.

Hynninen kertoo, että yhtiön tiimi on kymmenen kuukauden ajan kirjoittanut sarjaa amerikkalaisten kanssa.

– Zucker ja Proft ovat maailman menestyneimpiä komediantekijöitä, jotka tunnetaan muun muassa Hei me lennetään- ja Mies ja alaston ase -elokuvista – eli kaikista, mitä itsekin tuli nuorena katseltua.

Hynninen on aiemmin tuottanut esimerkiksi Koskinen-rikosdraamasarjan ja Eput-elokuvan, Rahkonen on Film Tampereen ohjelmajohtaja.

David Zucker on elokuvaohjaaja ja -tuottaja, jonka nimi on tuttu 1980-luvun menestyneistä sekoilukomedioista. Pat Proft on elokuva- ja televisiokäsikirjoittaja, joka tunnetaan esimerkiksi Poliisiopisto-elokuvasta.

Älyttömiä tilanteita, tosissaan näyteltyinä

Sarjan alkuperäisidea on stand up -koomikko, käsikirjoittaja Mika Eirtovaaran, jokatoi käsikirjoitustiimiin Riku Suokkaan ja Heikki Syrjän. Suokas ja Syrjä ovat käsikirjoittaneet yhdessä komisario Sakari Koskisen tutkimuksia käsittelevää Koskinen-televisiosarjaa.

Hynnisen mukaan miehet lähestyivät häntä idealla sarjasta, jossa nauretaan lempeästi koko genrelle.

– Minusta oli hillittömän hauska idea tehdä mies ja alaston ase -tyyppinen spooffaus nordic noirista. Spoof se on komedialaji, joka ei ole täysi parodia, vaan tilanteet vaan viritetään totaalisen yli. Tilanteet ovat älyttömiä, mutta näyttelijät tekevät sen tosissaan.

Nordic noir viittaa tunnelmaltaan synkeisiin ja moraaliltaan monivivahteisiin rikosmysteereihin, joita ratkotaan kirjoissa tai tv-sarjoissa. Lajityypin suomalaisena edustajana pidetään esimerkiksi Sorjonen-sarjaa.

Nyt sarjalle etsitään tilaajaa

Ilkka Hynninen lähti työstämään ideaa amerikkalaisen Randi Siegelin kanssa, jonka kontakteilla mukaan saatiin komediatähdet Zucker ja Proft. He toimivat sarjaprojektissa tuottajina.

Käsikirjoitettuna on kymmenen puolituntista jaksoa, jotka ovat jokainen oma tarinansa. Sarjassa seurataan NoPoFoa, kuvitteellista poliisin erikoisyksikköä, joka ratkoo lajityypille ominaisesti ällistyttävän kauhistuttavia, verisiä ja monimutkaisia murhia.

Laadun leima on myös BBC Studios Nordicilla, joka on saatu mukaan tuotantokumppaniksi.

Seuraava askel on löytää tilaaja. Kun sellainen löytyy, sarjaa aiotaan kuvata myös Tampereella.

Herättikö juttu ajatuksia? Voit keskustella aiheesta perjantaihin 23.9. kello 23:een saakka.

Juttua korjattu kello 14.51: Siegelin etunimi korjattu Randysta Randiksi. Jutun kuva vaihdettu.

Suosittelemme