Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Rajanylitysliikenne Venäjältä Suomeen on lisääntynyt merkittävästi viime päivinä.
Kasvua rajanylitysten määrässä nähtiin etenkin viime yönä. Liikennettä on erityisesti Kaakkois-Suomen isoilla rajanylityspaikoilla Virolahden Vaalimaalla ja Lappeenrannan Nuijamaalla.
Kävimme torstaina seuraamassa rajanylitysliikennettä Nuijamaan rajanylityspaikalla. Nuijamaalle on Lappeenrannan keskustasta matkaa reilut 20 kilometriä.
Rajanylitysliikenteen vilkastumiseen ovat saattaneet vaikuttaa Venäjän presidentti Vladimir Putinin keskiviikkona julistama osittainen liikekannallepano sekä Baltian maiden ja Puolan tiukentunut rajapolitiikka venäläisiä kohtaan.
Liikekannallepanon jälkeen venäläisiä on pyrkinyt lähtemään maasta aiempaa enemmän, ja esimerkiksi lentolippuja on ostettu paljon.
Ei isoa ryntäystä
Suurta ryntäystä rajalle ei kuitenkaan ole Nuijamaan rajatarkastusaseman vuoropäällikkö Juhani Kytösalmen mukaan nähtävissä. Torstaina alkuiltapäivästä pääsyä Suomen puolelle odotti Nuijamaalla muutamia autoja ja vuorobusseja.
– Toki seuraamme tilannetta koko ajan ja pyrimme olemaan sen tasalla. Toistaiseksi ei kuitenkaan voida vetää suuria johtopäätöksiä, Kytösalmi sanoo.
Rajavartiolaitoksen kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö, eversti Matti Pitkäniitty tviittasi torstaiaamuna, että itärajan kautta Suomeen saapui edellisen päivän aikana noin 4 800 venäläistä. Viime viikon keskiviikkona heitä tuli reilut 3 100. Eilinen rajanylitysten määrä on kuitenkin pienempi kuin normaalina viikonloppuna.
– Liikenne Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla on selvästi vilkkaampaa kuin vaikka viikko sitten. Liikenne alkoi vilkastua viime yön aikana, ja se on jatkunut tänään aamun aikana, Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja Jukka Lukkari sanoo.
Lukkarin mukaan arkipäivän liikenne rajanylityspaikoilla on lisääntynyt viikossa lähes 50 prosentilla.
– Normaalisti arkipäivät ovat selvästi hiljaisempia kuin viikonloput, Lukkari kertoo.
Venäläisten turistiviisumit uudelleen pöydälle
Nuijamaan rajatarkastusaseman vuoropäällikkö Juhani Kytösalmen tietojen mukaan Venäjän rajaviranomaiset eivät ole muuttaneet käytäntöjään, vaan ihmiset pääsevät ylittämään rajan samaan tapaan kuin ennenkin.
Torstaina rajanylittäjien joukossa oli myös nuoria miehiä, joita liikekannallepano voisi potentiaalisesti koskea. Linja-auton kyydissä rajan ylittänyt nuorehko venäläismies kertoi, että rajatarkastuskäytännöt eivät ainakaan hänen kohdallaan poikenneet aiemmasta.
Viron rajalta on kantautunut tietoja, joiden mukaan venäläiset ovat pyrkineet yrittämään rajan, vaikka Viro on estänyt venäläisturistien maahanpääsyn.
Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja Jukka Lukkari arvioi, että Viron päätös sulkea rajansa venäläisiltä on tuonut hyvin pienissä määrin rajanylittäjiä kaakon rajanylityspaikoille.
– Ei sieltä ole suurta ryntäystä nähty, Lukkari sanoo.
Suomi aikoo tiukentaa käytäntöjään
Kytösalmen mukaan torstaina Suomeen pyrkineiden venäläisten maahantulon edellytykset ovat olleet kunnossa.
– Epäämisiä ei ole jouduttu tekemään, Kytösalmi sanoo.
Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto kertoi keskiviikkona, että Suomi valmistelee pikaisesti kansallista ratkaisua venäläisten turistiviisumeista.
– Suomi ei halua olla kauttakulkumaa muiden maiden myöntämille Schengen-viisumeille. Ei ole moraalista tai eettistä perustaa sille, että venäläisten lomamatkailu jatkuu normaalisti. Olemme ottaneet sen esiin usein EU:ssa, Haavisto sanoi.
Haaviston mukaan eri ministeriöiden asiantuntijat valmistelevat ratkaisua parhaillaan ja asia tulee pian eduskuntaan.
Suomi on jo aiemmin kiristänyt omia viisumikäytäntöjään, ja venäläisturisteille myönnetään aiempaa vähemmän viisumeja.
Lisää aiheesta:
Liikenne on vilkastunut Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla