Hyppää sisältöön

Seinäjoen väkiluku ylitti uuden tuhatluvun – muuten maakunnasta ei ole hyvää kerrottavaa

Seinäjoen kaupunki jatkaa vahvaa kasvun tietä. Nyt seinäjokelaisia on yli 65 000. Sen sijaan muut kunnat eivät Etelä-Pohjanmaalla ole onnistuneet kasvattamaan väkimäärää.

Seinäjoen väkiluku on edelleen hyvällä kasvun tiellä. Arkistokuva Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Kuva: Pasi Takkunen / Yle
Elina Niemistö

Seinäjoen kaupungin väkiluku on ylittänyt uuden tuhatluvun eli 65 000 asukkaan rajan. Tällä viikolla julkaistussa tilastokeskuksen ennakkotilastossa Seinäjoen väkiluku oli elokuun lopussa 65 043.

Vielä kuukautta aiemmin luku oli yli 100 vähemmän (64 912). Alkuvuodesta 2022 se oli 281 asukasta vähemmän (64 762).

Seinäjoki ei kuitenkaan yksin onnistu pitämään maakuntaa pinnalla. Etelä-Pohjanmaan maakunnan väkiluku oli nyt 191 086, ja alkuvuodesta väki on vähentynyt liki 600:lla.

Lapuan väkiluku on ollut tänä vuonna kasvussa, mutta elokuussa kehitys kääntyi jälleen toiseen suuntaan. Lapuan väkiluku oli elokuun lopussa 14 183, kun se heinäkuun lopussa oli vielä kuutisenkymmentä enemmän eli 14 240.

Myös Ilmajoen väliluku on tänä vuonna ollut loivasti laskeva. Alkuvuodesta asukkaita oli 12 354, mutta elokuun lopussa 12 340.

Kurikan väkiluku on pudonnut tänä vuonna liki parilla sadalla ja uhkaa laskea alle 20 000 asukkaan. Se oli nyt elokuun lopussa 20 001.

Lue myös: Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan väestömagneetti, ja ainutlaatuinen kasvukeskus valtakunnallisestikin – liikenneyhteydet tärkeitä myös maakunnan sisällä

Artikkelia korjattu 22.9. kello 13.55: Tiedot perustuvat ennakkotietoihin eivätkä ennusteeseen, kuten jutussa aluksi kerrottiin.

Suosittelemme sinulle