Suomen vanhin samalla nimellä toimiva judoseura juhlii viikonloppuna 60-vuotistaivaltaan tatamilla kilpailemalla. Korona ja häätö mainioista tiloista tosin hieman hidastavat matkantekoa.
Valmistautuminen juhlakilpaan tapahtuu seuran nykyisillä harjoitustatamilla ammattioppilaitoksen tiloissa.
Jari Hämäläinen ja Jussi Kokkola kumartavat toisilleen ja käyvät toistensa kauluksiin kiinni. Tatami tömisee, kun taitavat ottelijat heittävät ja sitovat toisiaan. Harjoitusten näyttävyys karisee kilpailutilanteessa.
Kun molemmat ovat mestaritason puolustajia, ottelu ratkeaa usein vähemmän näyttävään pistesuoritukseen.
Hämäläinen ja Kokkola ovat perinteisen judoseuran kokenutta kaartia. Jari Hämäläinen toimii myös viikonloppuna 60-vuotistaivaltaan juhlivan seuran puheenjohtajana.
– Onhan se komea titteli, olla Suomen vanhimman samalla nimellä toimivan seuran puheenjohtaja. Turussa on muutaman kuukauden vanhempi seura, mutta se on vaihtanut nimeä, Jari Hämäläinen myöntää.
Hämäläisen oma judoura alkoi juniorina 1980-luvun lopulla. Kilpaileminen katkesi ja harrastaminen taukosi judolle ominaiseen kyynärpäävammaan.
– Oli pieni 18 vuoden tauko. Omien lasten myötä palasin judon pariin.
Hämäläinen johtaa seuraa ja toimii myös seuran judokoiden valmentajana. Seuran lipun alla toimii lähes kymmenkunta ryhmää muksujudosta soveltavaan judoon. Kilpaurheilu on vain yksi osa seuran arkipäivää.
– Tämä on mainio liikuntamuoto, jossa puku on märkä ja mieli hyvä jokaisen harjoituksen jälkeen. Tässä löytää lihaksia, joita ei tiedä itsessään olevankaan, Hämäläinen kuvaa.
Olympiamenestys toisi parrasvaloihin
Judon suosio on kestänyt Mikkelissä vuosikymmenten tuulet ja tuiskut. Judo on purjehtinut vuosikymmenet kirkkaimpien valojen katveessa, ilman suurta kansainvälistä menestystä.
– Judosta puuttuu valitettavasti edelleen esimerkiksi olympiavoitto, joka toisi lajille näkyvyyttä ja rahaa, Jari Hämäläinen sanoo.
Mikkelissä seurataan tarkalla silmällä oman kasvatin, helsinkiläistä Meidokania nykyisin edustavat Martti Puumalaisen otteita.
– Olisihan se hienoa, jos meidän oma kasvatti toisi olympiamenestystä. Euroopan tasolla Martti on jo top kympissä, mutta pari pykälää vielä tarvitaan vielä.
Puumalainen on voittanut urallaan alle 23-vuotiaiden EM-pronssia ja ollut MM-tatamilla parhaimmillaan seitsemäs.
Tällä hetkellä Mikkelin Judon väreistä löytyy kaksi lupaava judokaa, Lumia Wallén ja Markus Redsven, joilta on lupaa odottaa menestystä.
– Markus kuuluisi maajoukkuevalmennettaviin, mutta ryhmä on vielä koronatauolla.
Korona sulki ovet
Mikkelin ammatillisen oppilaitoksen entisissä teknisen työn tiloissa tatamia pöllyttää enimmillään kuutisenkymmentä lajin harrastajaa. Ennen koronaa harrastajia oli tuplamäärä.
– Lähikontaktilajina jouduimme laittamaan toimintaa paljon tauolle ja järjestämään korkeintaan yksilöharjoituksia.
Mikkelin Judo juhlii 60-vuotistaivaltaan lauantaina kansallisilla kilpailuilla, jotka käydään monitoimiareenalla Stadiumilla.
– Harmillisesti jouduimme luopumaan aiemmasta harrastustilasta, joka oli Suomen suurin kamppailuareena. Tatamipinta-ala putosi 700 neliöstä puoleen. Nyt joudumme rakentamaan kilpailualusta alusta pitäen, Jari Hämäläinen harmittelee.