Hyppää sisältöön

Herätys: Äärioikeisto vahvoilla Italian vaaleissa | Pallotuolin muotoilija yhä erikoisten ideoiden parissa | Pörssisähköstä maksetaan tulevaisuudessa varttihinnoittelulla

Kerromme päivän uutiset ja puheenaiheet nopeasti.

Italian veljien puheenjohtaja Giorgia Meloni hallituksen vastaisessa mielenosoituksessa Roomassa 19. lokakuuta 2019. Kuva: Alessandro di Meo / EPA

Italiassa voi olla nousemassa valtaan äärioikeisto

Italia on yksi EU:n kolmesta talousmahdista. Mikäli mielipidetiedustelut pitävät paikkansa, ensimmäistä kertaa unionissa on nousemassa valtaan äärioikeistolainen Italian veljet -puolue. Italian veljet ajaa tiukkaa EU-politiikkaa, joten esimerkiksi budjetin saaminen EU:n toivomiin puitteisiin saattaa olla vaikeaa. Myös Venäjä-politiikasta voi odottaa lisää kädenvääntöä EU:ssa Italian vaalien jälkeen.

Muotoilija Eero Aarniolla riittää virtaa vielä ysikymppisenä

Eerno Aarnio täytti 90 vuotta, mutta jatkaa edelleen työskentelyä ja omaperäisten ideoidensa toteuttamista. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Maailmankuulu Pallotuoli täyttää ensi vuonna 60 vuotta. Eero Aarnion suunnittelemasta tuolista tuli värikkäiden vaiheiden jälkeen haluttu muoti-ikoni. Muotoilija täytti itse kesällä 90 vuotta, mutta jatkaa edelleen työskentelyä ja omaperäisten ideoidensa toteuttamista.

Kolmeksi vartiksi sähköä, kolme eri hintaa

Osa sähkömittareista kykenee jo nyt välittämään varttitason kulutustietoja. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Miltä tuntuisi, jos sähkön hinta vaihtelisi useamman kerran tunnissa? Muutaman vuoden päästä tämä on todellisuutta myös Suomessa, sillä pörssisähkön tuntihinnoittelusta siirrytään varttikohtaiseen hinnoitteluun. Uudistuksen syynä on muun muassa kasvanut tuulivoiman tuotanto.

Sää on vaihtelevaa

Kuva: Yle

Sunnuntaina idästä leviää sateita kohti maan keskiosaa. Pilvisyys on enimmäkseen runsasta, mutta lännessä ja pohjoisessa pääsee myös aurinko paistamaan.

Lämpötilat pysyttelevät koko maassa kymmenen asteen tuntumassa.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Suosittelemme sinulle