Hyppää sisältöön

Englannin korpivaellus jatkui Kansojen liigassa – kannattajat buuasivat päävalmentajalle: "Ymmärrän reaktion"

Englanti ei ole voittanut yhtään ottelua Kansojen liigassa. Kannattajat buuasivat päävalmentaja Gareth Southgatelle. Hän piti reaktiota ymmärrettävänä.

Englannin pelaajat pettyneinä ottelun jälkeen. Kuva: Getty Images

Englannin miesten jalkapallomaajoukkueen kehnot tulokset saivat jatkoa Kansojen liigassa myöhään perjantai-iltana. Englanti taipui Italialle 0–1, mikä varmisti joukkueen putoamisen B-liigaan.

Englanti on omassa lohkossaan viimeisenä, eikä se ole voittanut ainuttakaan ottelua. Edellisen kerran maa on ollut viiden voitottoman pelin putkessa vuonna 2014.

Esimerkiksi viimeistely on ollut tuskaista. Harry Kane iski kesäkuussa yhden maalin rangaistuspotkusta Saksaa vastaan, mutta se on jäänyt Englannin ainokaiseksi 495 minuutin aikana.

Kannattajien tunteet ottelun jälkeen eivät jääneet epäselviksi, sillä fanit buuasivat päävalmentaja Gareth Southgatelle ottelun päättymisen jälkeen.

Tappiosta huolimatta valmentaja totesi, että hänen on vaikea olla kovin kriittinen joukkueensa suorituksesta.

– Hallitsimme enemmän palloa, meillä oli enemmän laukauksia, enemmän laukauksia maalia kohti. Pelasimme suurimmilta osin erittäin hyvin, Southgate kommentoi BBC:n mukaan (siirryt toiseen palveluun).

Italian voittomaaliksi jääneen ainoan maalin viimeisteli Giacomo Raspadori ottelun 68. minuutilla.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.

Raspadori tuulettamassa maaliaan. Kuva: EPA-EFE/All Over Press
Southgate kiittämässä kannattajia. Kuva: Getty Images

Southgaten mukaan kentällä myös nähtiin paljon hyviä suorituksia yksilöiltä. Hänen mukaansa esitys on askel oikeaan suuntaan.

– Loppujen lopuksi kaikki reagoivat tuloksiin, mutta joukkueena pelissämme oli paljon positiivista.

Southgate sanoi myös ymmärtävänsä buuanneita kannattajia.

– Ymmärrän reaktion, koska meillä on ollut tällaisia tuloksia Kansojen liigassa. Se on ymmärrettävä tunnereaktio.

Southgaten mukaan on vaikea määritellä, miksi Englanti ei onnistu viimeistelyssä. Hän kuitenkin uskoo, että joukkue on pääsemässä oikeille alueille.

Viime kesän EM-kisojen finaalissa juurikin Italialle taipuneella Englannilla ei ole enää kovinkaan paljoa aikaa kääntää kurssiaan. Englanti pelaa Kansojen liigassa vielä yhden ottelun Saksaa vastaan maanantaina ennen marraskuussa alkavia MM-kisoja.

Harry Maguire toivoi tukea kannattajilta. Kuva: DeFodi Images via Getty Images

Englannin puolustajan Harry Maguiren mukaan joukkue on henkisesti vahva. Hän kuitenkin lisäsi, että tässä hetkessä se tarvitsee tukea kannattajilta.

– Voittaaksemme turnauksen tai kehittyäksemme siellä, tarvitsemme faniemme tukea. Mitä kaikkea onkaan tapahtunut viime kuukausina, teemme kovasti töitä, jotta parantaisimme ja palaisimme takaisin raiteillemme, Maguire totesi ja viittasi talven MM-kisoihin.

MM-kisat pelataan Qatarissa 20. marraskuuta–18. joulukuuta.

Lue myös:

"Varmasti jää paljon hampaankoloon" – Huuhkajien suoritus jätti asiantuntijan mukaan parantamisen varaa, mutta vaihtokaksikko keräsi kiitosta

Suomi ja Romania väänsivät 1–1-tasapelin, lopun paikoista ei mennyt sisään – Huuhkajilla iso panos vielä maanantaina

Kommentti: Näky stadionin valotaululla osoitti, kuinka suuriksi tapahtumiksi Huuhkajien ottelut ovat kasvaneet – kentällä suunta on hukassa

Suosittelemme sinulle