Hyppää sisältöön

Päiväkotilapset pitävät kuulosuojaimia ja Arto Nurminen pelkää ikkunoidensa särkyvän – ilmasotaharjoitus saa silti lämpimän vastaanoton Joutsassa

Nelostien sulkeminen ilmasotaharjoituksen ajaksi herättää Joutsassa enemmän mielenkiintoa kuin kiukkua. Joutsasta pääsee Jyväskyläänkin tarvittaessa ilman pitkiä kiertoreittejä, sillä joutsalaisilla on puheidensa mukaan tiedossaan "agenttireittejä".

Kuvassa näkyy hävittäjä -lentokone. Kuva on otettu Baana22 -ilmasotaharjoituksesta.
Harjoituksen aikana Nelostien varalaskupaikkaa käyttävät kiitotienä Ilmavoimien Hawkit ja Hornetit.

Joutsan varalaskupaikka Nelostiellä Keski-Suomessa on monille autoilijoille tuttu pitkä ja leveä suora, mutta tällä viikolla sinne ei ole tavan autoilijoilla mitään asiaa.

Tieosuus on siviililiikenteeltä suljettu Ilmavoimien sotaharjoituksen vuoksi perjantaiaamuun asti.

Varusmies vartioi tiesulkua Nelostiellä Joutsassa. Kuva: Isto Janhunen / Yle

Seuraavat päivät maantieliikenteelle on käytössä kiertotie Kangasniemen kautta.

Harjoituksen aikana varalaskupaikkaa käyttävät kiitotienä Ilmavoimien Hawkit ja Hornetit.

Joutsan kunnassa poikkeuksellinen ilmaliikenne ja tiesulut ovat herättäneet asukkaissa ainakin maanantaiaamuisten kommenttien perusteella enemmän kiinnostusta kuin kiukkua.

Lentomelu alueella on lähipäivinä ajoittain kova ja sen vuoksi esimerkiksi päiväkotilasten vanhempia on pyydetty varaamaan lapsilleen mukaan kuulosuojaimet hoitopäivien ajaksi.

Kiertotie on merkitty valtatien varteen näyttävin kyltein. Kuva: Isto Janhunen / Yle

Arki sujuu Joutsassa tien sulkemisesta huolimatta – Arto Nurminen pelkää ikkunoidensa särkyvän

Antti Mönkkönen Joutsasta kertoo, ettei ilmasotaharjoitus vaikuta hänen arkeensa.

– Ei sotke oikeastaan millään tavalla. Töissä käyn välillä Jyväskylässä, mutta nyt suunnittelin viikon niin, ettei tarvitse käydä. Paikallisilla on kyllä tiedot, ettei sinne ihan Kangasniemen kautta tarvitse kiertää. Niin sanottuja "agenttireittejä" on tiedossa, mitä pääsee ajamaan, jos pitäisi Jyväskylässä käydä.

Lentokoneet kiinnostavat Mönkköstä.

– Kyllä pitää käydä katsomassa, mitä ne pojat tekee. Lähinnä järjestelyt ovat puhuttaneet paikallisia, ja kun vein lapsen päiväkotiin, niin tuli ilmoitus, että olisi pitänyt kuulosuojaimet tuoda lapselle. Ne pitää pienimmäiselle vielä viedä, toteaa Mönkkönen.

Lauri Leinonen Leivonmäeltä saapui Joustaan maanantaina kiertotietä pitkin Kuva: Isto Janhunen / Yle

Maanantaina aamulla kiertoreittiä kauppaan ajanut Lauri Leinonen Leivonmäeltä on myös samoilla linjoilla. Ilmasotaharjoitus ei vaikuta hänen elämäänsä.

– Harjoitus ei oikeastaan sotke arkea. Se on sama mitä kautta ajaa. Tarkoitus olisi päiväksi mennä tapahtumia katselemaan, summaa Leinonen.

Joutsalainen Tuula Helminen on hänkin harjoituksesta enemmän kiinnostunut kuin harmissaan.

– Kyllä harjoitus kiinnostaa erittäin paljon ja hienoa, kun Puolustusvoimat harjoittelee täällä. Ei harjoitus sotke arkea, kun pääsemme kulkemaan yksityistietä. Ainahan se yksityisteitä kuluttaa, kun sinne paljon autoja menee.

Arto Nurmisen kotitalo on parikymmen metrin päässä varalaskupaikasta. Nurminen kertoo, ettei posti tule hänelle tällä viikolla laatikkoon ja myös meluun mies sanoo varautuneensa.

– Vähän meteliä on varmasti kyllä. Olin pikkupoika, kun täällä oli harjoitukset viimeksi vuonna 1978. Pelkään nyt vähän, kun Hornetit tulevat, että pysyvätkö ikkunat ehjinä ja kupit ja lasit kaapissa.

Arto Nurminen on asunut koko ikänsä nelostien varrella, Joutsan varalaskupaikan vieressä. Kuva: Isto Janhunen / Yle

Katselupaikka hyvin lähellä

Ilmavoimien koneet saavat liikkeelle myös lentokonebongareita. Vantaalainen Mikko Gustafsson saapui Joutsan varalaskupaikan läheisyyteen jo varhain maanantaiaamuna.

– Näitä harjoituksia on tavallisesti kerran vuodessa ja olen ne aina yleensä pyrkinyt kiertämään. Pari kameraa on mukana sekä eväät ja retkipenkki. Tämä päivä näytti sään puolesta parhaalta päivältä tulla tänne, sanoo Gustafsson.

Vantaalainen Mikko Gustafsson otti Baana 22 -harjoituksen vuoksi koko viikon vapaata töistä. Kuva: Isto Janhunen / Yle

Gustafsson kertoo kuvaavansa paljon lentokoneita. Katse ja kamera kääntyvät taivasta kohti varsinkin silloin, kun ilmassa on jotain erikoisempaa.

– Kyllä tämä on oikein täydellinen herkuttelupaikka. Odotan, että kuullaan Hornetien ääntä ja nähdään hienoa kalustoa. Saa hienot syksyn värit taustalle, summaa Gustafsson.

Hälytysajoneuvojen renkaan putsataan tarvittaessa

Joutsassa kiireellistä pelastustehtävää suorittavat ambulanssit ja muut hälytysajoneuvot saavat edelleen tietyin varotoimin ajaa Nelostien sulkualueen läpi.

Hälytysajoneuvojen käytäntöjä on jouduttu eilisillan aikana osin tarkentamaan. Esimerkiksi pelastusajoneuvojen renkaat puhdistetaan ennen harjoitusalueelle pääsyä.

Ilmasotakoulun turvallisuuspäällikkö, sotilasmestari Jouni Leppämäen mukaan nopeimmillaan renkaiden putsaus hoituu 20:ssä sekunnissa.

– Ei voida päästää likaisilla renkailla olevaa ajoneuvoa kiitotielle. Lennonjohtajan kanssa ollaan yhteydessä heti kun hälyajoneuvo tulee.

Hälytysajoneuvot pyritään päästämään suljetulle tieosuudelle heti niiden tullessa, mutta lentotoiminta-ajat asettavat omat haasteensa.

– Silloin kun koneet eivät lennä, niin sinisille vilkuille avataan portit. Riittää, kun siniset vilkut ovat päällä. Koneiden lentäessä, voi olla hälytysajoneuvoillekin pieni viive, kertoo Leppämäki.

Lue myös:

Nelostie menee kiinni Joutsassa moneksi päiväksi – kiertotie pidentää autoilijoiden matkaa noin tunnilla

Nelostiellä jylisevät hävittäjät syyskuussa – suuri ilmasotaharjoitus pakottaa autoilijat ajamaan viikon ajan pitkää kiertotietä

Tavalliset bussivuorot ohittavat ensi viikolla Hartolan puolustusharjoituksen vuoksi – kunta järjestää kyytejä Lahteen ja takaisin

Suosittelemme sinulle