Hyppää sisältöön

Jalkapallon lilliputti Färsaaret otti jättimäisen voiton Kansojen liigassa – Turkin päävalmentaja haukuttiin mediassa lohkovoitosta huolimatta

Kroatia ja Hollanti varmistivat paikkansa Kansojen liigan neljän parhaan finaaliturnaukseen. Niin lohkovoitoista kuin putoamisesta alemmalle tasolle pelataan vielä useita mielenkiintoisia otteluita.

Kuvassa harjoittelevat Färsaarten pelaajat kaatoivat Turkin sunnuntai-iltana. Kuva: Getty Images

TV2 ja Yle Areena näyttävät klo 21.45 alkavan Kansojen liigan ottelun Montenegro–Suomi. Suora lähetys käynnistyy klo 21.05.

Ensi kertaa kaudella 2018–19 järjestetyn jalkapallon Kansojen liigan ansiona on pidetty sitä, että se tarjoaa Euroopan pienemmille maille mahdollisuuksia riemuun. C-liigassa nähtiinkin sunnuntaina kahden "futiskääpiön" ilonhetkiä.

Atlantin valtameren saariryhmä Färsaaret pitää Fifan maailmanrankingissa sijaa 125, mutta sunnuntaina se otti kenties historiansa kovimman voiton kaatamalla 83 sijaa korkeammalla olevan Turkin 2–1.

Aiemmin Färsaarten jalkapallohistoriasta lyötyi muun muassa kaksi Kreikka-voittoa EM-karsinnoista 2014–15. Suomea vastaan Färsaaret on pelannut viidesti häviten joka kerta.

Turkkia vastaan maalinteossa onnistuivat ruotsalaista Helsingborgia edustava Viljormur Davidsen sekä belgialaisen Beverenin Joan Simun Edmundsson.

Färsaaret sijoittui Kansojen liigan lohkossaan kolmanneksi ja säilytti paikkansa C-liigassa. Liettua jäi lohkon jumboksi ja karsii paikastaan C-liigassa.

Turkki pystyi saapumaan Tórshavniin rennoin mielin, sillä se oli varmistanut lohkonsa voiton ja nousun B-liigaan.

Turkin maajoukkueen saksalaisvalmentaja Stefan Kuntz sai vastailla kriittisiin kysymyksiin tappion jälkeen, raportoi (siirryt toiseen palveluun) Färsaarten suurin lehti Dimmalætting. Häneltä kyseltiin, pelkääkö hän potkuja shokkitappion jälkeen, vaikka Turkki voittikin lohkonsa.

Turkki päästi kahdessa ottelussa viisi maalia, kun viime torstain kotiottelu Luxemburgia vastaan päättyi 3–3.

Turkkilaisen urheilulehden Fanatikin Serkan Akcan kirjoittaa (siirryt toiseen palveluun), että kaksi viimeisintä ottelua ovat Turkin jalkapallohistorian noloimmat. Hänen mielestään Kuntzin pelaajavalinnat otteluihin sekä pelaajien suoritukset olivat "täysi katastrofi".

Stefan Kuntz joutuu selittelemään lohkovoitosta huolimatta Turkin viime aikojen esityksiä. Kuva: All Over Press

Osittain turkkilaismedioissa tappio sysättiin olosuhteiden syyksi. Keli Färsaarilla oli erittäin tuulinen ja sateinen, ja lisäksi ottelu pelattiin tekonurmella.

Siitä huolimatta Fanatikin kirjoituksessa (siirryt toiseen palveluun) muistutetaan, että Turkin kolmosmaalivahdin, ranskalaista Rennesiä edustavan Doğan Alemdarin markkina-arvo on neljä miljoonaa euroa – eli enemmän kuin Färsaarten koko kokoonpanon.

Eurooppalaista jalkapalloa seuraava The Sweeper -tili laski Twitterissä, että Turkin asukasluku on 1 726-kertainen Färsaariin, kun Turkissa asuu yli 84 miljoonaa ihmistä, Färsaarilla noin 50 000.

Färsaaret on pisimmässä tappiottomassa putkessaan koskaan, kun neljästä edellisestä ottelusta on tullut kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä.

Myös toinen samaisen lohkon pikkumaa, Luxemburg, otti päätöskierroksella voiton, kun Liettua kaatui 1–0. Luxemburg hävisi lohkossaan vain kerran, Turkille. Sen lisäksi se voitti Färsaaret ja toistamiseen Liettuan sekä pelasi tasan Turkkia ja Färsaaria vastaan.

Färsaarten ruotsalaisvalmentaja Håkan Ericson muisteli Dimmalættingin jutussa (siirryt toiseen palveluun), että kun hän saapui ensimmäisiin harjoituksiinsa Färsaarten luotsina 2019, oli todella kylmä, mutta pelaajat harjoittelivat shortseissa ja t-paidoissa.

– Färsaarelaiset ovat kovia, ja se nähtiin jälleen kentällä tänä iltana.

– Päätimme ensimmäisellä jaksolla prässätä korkealta, kun Turkki pelasi vastatuuleen. Se toimi täydellisesti. Tauolla kysyin pelaajilta, millainen heidän energiatasonsa on, ja kaikki halusivat jatkaa prässäämistä korkealta, Ericson selitti.

Toisessa jo valmiiksi saadussa C-liigan lohkossa, lohkossa 3, Kazakstan vei ykkössijan ja lunasti nousun B-liigaan. Valko-Venäjä jäi jumboksi ja joutuu karsimaan paikastaan C-liigan tasolla.

Kroatia ja Hollanti ensimmäisinä finaaliturnaukseen

Korkeimmalla tasolla eli A-liigassa saatiin sunnuntaina maaliinsa lohkot 1 ja 4.

Lohkon 1 voitti Kroatia. Kroatia aloitti kesällä Kansojen liigan murheellisella 0–3-kotitappiolla Itävallalle, mutta sen jälkeen saldo oli tasapeli ja neljä voittoa.

Tanska puolestaan voitti viimeisessä ottelussaan Ranskan 2–0 Kasper Dolbergin ja Andreas Skov Olsenin osumilla, mutta se ei nostanut Tanskaa lohkovoittoon, kun Kroatia päihitti Itävallan.

Kroatian voitto Itävallasta pelasti Kansojen liigan hallitsevan mestarin Ranskan putoamiselta B-liigaan.

Kroatia eteni ensi kesänä pelattavaan Kansojen liigan Final Four -lopputurnaukseen, Itävalta putosi B-liigaan.

Tanskan Kasper Dolberg liukui pallon maaliin ohi Ranskan maalivahdin Alphonse Areolan. Kuva: FrontzoneSport / Getty Images

A-liigan lohkossa 4 Hollanti oli omaa luokkaansa (5 voittoa, 1 tasapeli). Wales puolestaan sai vain yhden tasapelipisteen ja putosi B-liigaan.

Viimeisessä ottelussaan Hollanti voitti Belgian 1–0 Liverpool-toppari Virgin van Dijkin puskumaalilla.

Unkari voi viimeistellä jättiyllätyksensä

A-liigassa pelataan maanantai-iltana loppuun lohko 3, jossa Unkarilla on mahdollisuus tehdä jättimäinen temppu ja venyä neljän parhaan lopputurnaukseen. Unkari jatkoi huimaa virettään voittamalla perjantaina vieraskentällä Saksan 1–0 konkarihyökkääjä Adam Szalain osumalla.

Unkari isännöi päätöskierroksella Italiaa, joka nousisi voitolla lohkon ykköseksi. Englanti puolestaan on varmasti lohkon jumbo.

Unkari juhli perjantaina voittoa Saksasta Adam Szalain (numero 9) tehtyä ottelun ainokaisen. Italiaa vastaan Unkarille riittää tasapeli lohkovoittoon. Kuva: Getty Images

A-liigan lohkossa 2 nähdään myöskin todellinen loppuhuipennus. Tiistaina viimeisellä kierroksella kohtaavat nimittäin Portugali ja Espanja. Espanja tarvitsee voiton noustakseen lohkon voittajaksi.

Ruotsilla on jännät paikat B-liigan lohkossa 4. MM-kisoistakin ulos jäänyt länsinaapuri on peräti neljän ottelun tappioputkessa. Lauantaina Serbia jyräsi Ruotsin 4–1.

Tasapisteissä lohkon kärjessä olevat Norja ja Serbia kohtaavat päätöskierroksella tiistaina. Panoksena on lohkon voitto ja nousu A-liigaan. Ruotsi puolestaan tarvitsee voiton Sloveniasta tai se putoaa C-liigaan.

B-liigan lohkossa 2 Israel on varmistanut lohkovoiton ja nousun A-liigaan.

B-liigan lohkossa 1 Skotlanti ja Ukraina pelaavat lohkon voitosta päätöskierroksella. Skotlanti johtaa kahdella pisteellä Ukrainaa ennen kuin maat kohtaavat tiistaina. Venäjän hyökkäyksen takia ottelu pelataan Puolan Krakovassa.

Kaikki Kansojen liigan sarjataulukot näet tästä linkistä (Teksti-tv).

TV2 ja Yle Areena näyttävät klo 21.45 alkavan Kansojen liigan ottelun Montenegro–Suomi. Suora lähetys käynnistyy klo 21.05.

Lue lisää:

Huuhkajilla illalla iso peli Montenegrossa – miten Markku Kanerva paikkaa keskikentän ikävän takaiskun?

Englannin korpivaellus jatkui Kansojen liigassa – kannattajat buuasivat päävalmentajalle: "Ymmärrän reaktion"

"Varmasti jää paljon hampaankoloon" – Huuhkajien suoritus jätti asiantuntijan mukaan parantamisen varaa, mutta vaihtokaksikko keräsi kiitosta

Suomi ja Romania väänsivät 1–1-tasapelin, lopun paikoista ei mennyt sisään – Huuhkajilla iso panos vielä maanantaina

Suosittelemme sinulle