Hyppää sisältöön

Vääränlainen muovi pilaa muovikeräyksen – kierrätys tarkoitettu vain pakkausmuoville

Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa toimiva ylivieskalainen jäteyhtiö Vestia kertoo, että sen keräyspisteisiin tulevasta muovista vain murto-osa kelpaa kierrätykseen.

Muovipakkauksien puristimien suuaukkojen kokoa on pienennetty kierrätysvirheiden vähentämiseksi Vestian lajittelupihoilla. Kuva: Vestia Oy

Muovin keräys tuottaa ongelmia monille jätteentuojille.

Syksyn aikana muovinkeräyksiin toimitetuista materiaaleista vain muutama sata kiloa on ollut keräykseen kelpaavia muovipakkauksia, ja yli kymmenentuhatta kiloa on ollut muita keräykseen kelpaamattomia muoviesineitä, kuten pressuja, muoviputkia, ämpäreitä ja muovikoreja.

Muovinkeräys on tarkoitettu vain muovipakkauksille. Muut muoviesineet kuuluvat poltettavan jätteen joukkoon.

– Lukujen toivoisi olevan toisinpäin, vaikka vääränlaisesta muovista tuleekin uusiomuovituotteiden sijasta sähköä ja kaukolämpöä, toteaa Vestian toimitusjohtaja Olavi Soinio.

Muoviesineet koostuvat usein monesta eri muovista ja niissä saattaa olla lisäksi ei-muovisia (esim. metallisia) osia, jotka vaikeuttavat kierrätystä. Lisäksi muovia on useita eri laatuja, ja jotta muovia pystytään kierrättämään tehokkaasti, tarvitaan siihen tasainen virta tasalaatuista muovia.

Muovipakkausten erilliskeräyksen taustalla on lakisääteinen tuottajavastuu, joka koskee vain pakkauksia, ei muovituotteita. Muovipakkausten valmistajat maksavat erilliskeräyksestä, mutta muovituotteiden valmistajat eivät.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Aiheesta voi keskustella tiistaihin 27. syyskuuta kello 23 asti.

Suosittelemme sinulle