Hyppää sisältöön

Pietarsaari taipumassa ympäristöterveydenhuollon sijantikiistassa

Valtion painostuksen alla Pietarsaari ei voi enää venyttää päätöstään seudun ympäristöterveydenhuoltoon liittymisestä.

Pietarsaaren kaupunki joutuu taipumaan ympäristöterveydenhuollon järjestämisessä syntyneessä kiistassa.

Seudun ympäristöterveydenhuolto siirtyi vuodenvaihteessa Pedersören vastuulle, mutta Pietarsaaren kaupunki ei ole vielä hyväksynyt sopimusta.

Aluehallintovirasto ja myöhemmin sosiaali- ja terveysministeriö ovat hoputtaneet kaupunkia sopimuksen solmimiseen, koska valtion näkemyksen mukaan Pietarsaari ei ole täyttänyt lain vaatimusta vuoden alusta lähtien ympäristöterveydenhuollon järjestämisessä.

Syynä Pietarsaaren hidastelussa on kiista toimitilojen sijainnista, Pietarsaari olisi halunnut palvelut kaupunkiin kun muut kunnat kannattavat Pedersören Pännäistä.

Kaupunginvaltuusto linjasi viime vuonna, että Pietarsaari hyväksyy sopimuksen vasta, kun sopimuskunnat hyväksyvät uusien tilojen sijoituspaikan. Kaupunginjohtajan laatiman esittelytekstin mukaan kaupunginhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajat ovat olleet yhteydessä Pedersören päättäjiin ja pyytäneet neuvotteluja toimitilojen sijainnista.

Pedersöre ei kuitenkaan pietarsaarelaisten mukaan ole noudattanut kutsuja eikä neuvotteluita ole käyty. Myöskään muut sopimuskunnat eivät ole olleet kiinnostuneita toimipisteen sijoittamisesta Pietarsaareen.

Pietarsaari on korostanut aville antamassaan selvityksessä, että se haluaa olla mukana Pedersören, Uudenkaarlepyyn ja Luodon yhteistoiminta-alueessa ja se ostaa jo nyt siltä palvelut.

Kaupunginhallitus ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin sopimuksen hyväksymisen, ja esittää sitä myös valtuustolle.

Avi: Pietarsaari ei täytä lain vaatimusta ympäristöterveydenhuollon järjestämisessä

Suosittelemme sinulle