Hyppää sisältöön

Tampereelle piti tulla jättilähetys testosteronia ja muita dopingaineita – lasti saatiin kiinni Espanjassa

Seitsemälle vaaditaan rikollisjärjestöyhteyden takia kovennettuja vankeusrangaistuksia törkeistä dopingrikoksista.

Rikosasian käsittely alkoi maanantaina Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Arkistokuva. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Seitsemälle henkilölle vaaditaan kovia rangaistuksia törkeistä dopingrikoksista. Asian käsittely alkoi maanantaina Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Henkilöiden syytetään yrittäneen laittomasti tuoda Espanjasta Suomeen postitse suuren määrän dopingaineita. Maahantuonti ja levitys jäivät yritykseksi, koska Espanjan viranomaiset takavarikoivat Suomeen osoitetun postilähetyksen sisällä olleet dopingaineet tammikuussa.

Kahden syytetyn epäillään kuuluvan Helvetin enkelit -järjestöön ja kolmannen olleen siihen yhteyksissä. Kaikille seitsemälle syytetylle vaaditaan kuitenkin tuomion koventamista, koska rikoksen epäillään tapahtuneen osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa. Kaikille vaaditaan vähintään kahden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.

Dopingaineiden piti tulla yhden yhden syytetyistä kotiin Tampereelle. Espanjan viranomaiset takavarikoivat postilähetyksen dopingaineet, minkä jälkeen lähetyksen annettiin jatkaa matkaa Suomeen hakijoiden paljastamiseksi. Paketin noudon jälkeen vyyhti alkoi purkautua.

Teko on syyttäjän mukaan törkeä, koska teon kohteena on ollut huomattavan suuri määrä dopingaineita ja niitä on haluttu levittää laajalle yleisölle. Lisäksi rikoksen kohteena on ollut vaarallisimpina pidettyjä dopingaineita eli testosteroni ja anaboliset steroidit.

Lue lisää:

Helvetin enkelit lähetti Espanjasta Suomeen anabolisia steroideja oliiviöljypulloissa, Suomesta löytyi dopingaineiden laboratorio

Suosittelemme sinulle