Hyppää sisältöön

Ensimmäiset tulivat metsän läpi Venäjältä Suomeen – maastapoistumiskielto voi lisätä painetta paeta Venäjältä keinolla millä hyvänsä

Jos Venäjä kieltää maasta poistumisen palvelusikäisiltä miehiltä, se voi lisätä painetta tulla Suomeen laittomasti metsän läpi.

Suomen ja Venäjän välisellä rajalla on piikkilanka, jonka pääasiallinen tarkoitus on estää kotieläinten kulku rajan yli. Kuva: Kare Lehtonen / Yle
Tekijät

Venäjän ilmoitus osittaisesta liikekannallepanosta, huhut mahdollisesta rajojen sulkemisesta sekä tiedot Suomen tiukentuneesta viisumipolitiikasta ovat aiheuttaneet venäläisten maastapaon, mikä on näkynyt tavallista suurempina ruuhkina Suomen rajanylityspaikoilla.

Jos Venäjä kieltää mieskansalaistensa rajanylityksen, on mahdollista, että Suomeen yritetään tulla laittomasti metsien läpi.

– Jos Venäjä kieltää ja estää laillisten maahantulijoiden aikeet ylittää raja rajanylityspaikkojen kautta, niin silloin on mahdollista, että luvattomat rajanylitykset maastorajan kautta kasvavat, vahvistaa Kainuun rajavartioston yleisjohtaja Mika Keränen.

Venäläinen verkkolehti Medusa kirjoitti viikonloppuna, että Venäjä aikoo sulkea rajansa sellaisilta miehiltä, joita Venäjän osittainen liikekannallepano koskee. Kielto tulisi voimaan keskiviikkona 28. syyskuuta.

Tänään maanantaina Kreml on kuitenkin ilmoittanut, että päätöstä rajojen sulkemisesta ei ole tehty.

Suomen ja Venäjän välinen raja kulkee tarkalleen rajatolppien keskellä. Kuva Lappeenrannan Nuijamaalta syksyllä 2018. Kuva: Tommi Parkkinen / Yle

Suurin osa itärajasta on sankan metsän ympäröimää. Rajaa vartioivat niin suomalaiset kuin venäläisetkin rajavartijat. Suomen rajavartiolaitos on vakuuttanut, että yhteistyö venäläisten kollegoiden kanssa on ollut moitteetonta.

Kaakkois-Suomen rajavaltuutettu, eversti Vesa Blomqvist kertoi Ylelle elokuussa, että venäläiset rajavartijat olivat alkuvuoden aikana ottaneet kiinni satoja henkilöitä, joiden he ovat epäilleet pyrkivän laittomasti Suomeen.

Kaakkois-Suomen Vaalimaan rajatarkastusaseman varapäällikkö Elias Laine uskoo, että paine tulla Suomeen metsän läpi saattaa kasvaa, mikä Venäjä päättää rajoittaa Suomeen pääsyä.

– On hyvin mahdollista, että se lisää laittoman maahantulon painetta maastorajan kautta, sanoo Laine.

Suomen ja Venäjän välillä on yhdeksän kansainvälistä rajanylityspaikkaa ja niiden lisäksi muutama tilapäinen rajanylityspaikka lähinnä tavaraliikennettä varten. Kuva: Ilkka Kemppinen / Yle

Viime lauantaina neljän ihmisen epäillään tulleen laittomasti rajan yli Venäjältä Suomeen. Henkilöt tulivat noin seitsemän kilometrin päästä virallisesta rajanylityspaikasta. Tutkinnan tässä vaiheessa Rajavartiolaitos ei kerro loikkareiden sukupuolta, ikää tai kotimaata eikä sitä, avustiko joku heitä.

Muuten itärajalla ei ainakaan toistaiseksi ole havaintoja siitä, että maahan olisi pyritty ohi virallisten rajanylityspaikkojen.

– Tilanne näyttää isossa mittakaavassa hyvältä, sillä tänne saapuvat venäläiset tulevat laillisia väyliä pitkin eli rajanylityspaikkojen kautta passia ja viisumia käyttäen, sanoo Rajavartiolaitoksen kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö Matti Pitkäniitty.

Väki rajalla riittää

Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja Jukka Lukkari kertoo, että Rajavartiolaitos on tähän mennessäkin varautunut siihen, että metsän läpi saattaa tulla luvattomia rajanylittäjiä.

– Tämä on rajavartioston päätehtäviä, ja sitä me teemme joka päivä. Maastossa on teknistä valvontaa sekä meidän partioitamme. Me olemme varautuneet tähän, vakuuttaa Lukkari.

Lukkarin mukaan Rajavartiolaitoksella on tällä hetkellä riittävästi rajavartijoita valvomaan Suomen ja Venäjän välistä maastorajaa. Henkilöstön määrää ei ole ollut tarvetta lisätä.

– Tietysti jos tilanne muuttuu, kohdennamme henkilöstöä sille alueelle, mihin sitä tarvitaan, sanoo Lukkari.

Jukka Lukkari on luottavainen myös venäläisiä kollegoja kohtaan, jotka yrittävät estää laittomia rajanylityksiä.

– Uskon, että Venäjän rajaviranomaiset tekevät oman työnsä. Meillä on yhteinen ja voimassa oleva rajajärjestyssopimus, jonka pohjalta me rajavalvontaa teemme.

Lukkari kertoo, että yhteistyö venäläisten rajaviranomaisten kanssa ei ole tuonut esille mitään sellaista, josta kannattaisi huolestua.

– Ei ole ollut sellaisia tapauksia, joita olisi ollut tarve yhdessä käsitellä. Suomen ja Venäjän rajaviranomaiset ovat pyrkineet estämään luvattomia rajanylityksiä, ja näin on tapahtunut, apulaiskomentaja Jukka Lukkari sanoo.

Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja Jukka Lukkari kuvattuna kaakkoisrajalla noin vuosi sitten. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Pohjois-Karjalalla on pitkä maastoraja Venäjän kanssa. Myös siellä rajavartiosto on varautunut laittomien rajanylitysten lisääntymiseen.

Pohjois-Karjalan rajavartioston johtokeskuksen päällikkö kapteeni Mikko Sorasalmi kertoo, että erilaisiin häiriötilanteisiin on olemassa toimintasuunnitelmat, joita on harjoiteltu etukäteen. Valmiutta tai resursseja voidaan hänen mukaansa lisätä, mikäli tilanne niin edellyttää.

Pohjois-Karjalassa laittomissa rajanylityksissä ei ole tapahtunut tänä vuonna merkittävää muutosta.

Vähäiset vaikutukset

Rajaliikenne Suomen ja Venäjän välillä jatkuu vilkkaana. Suomeen saapuu nyt venäläisiä, joilla kaikilla ei ole aikomusta palata takaisin kotimaahansa. Moni heistä jatkaa matkaansa muihin Schengen-alueen maihin esimerkiksi Helsinki–Vantaan lentokentän kautta.

Tilanne voi lähipäivinä muuttua, sillä Suomi on kieltämässä venäläisten turistien maahantulon lähes kokonaan. Se samalla estäisi venäläisten kauttakulun muihin Schengen-maihin. Myös monikertaviisumien mitätöinti alkaisi. Tämä periaatepäätös on määrä tehdä valtioneuvoston istunnossa lähipäivinä.

Suurin osa Suomen ja Venäjän välisestä rajasta on vaikeakulkuisen metsän ympäröimä. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Rajavartiolaitoksen kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö Matti Pitkäniityn mukaan on mahdollista, että Suomen päätös vilkastuttaa alkuviikon rajaliikennettä.

Pitkäniitty ei usko, että Venäjän mahdollinen päätös estää kutsuntoihin määrättyjä poistumasta maasta vaikuttaisi jotenkin Suomen Rajavartiolaitoksen toimintaan rajanylityspaikoilla.

– Ei se meillä vaikuta mitenkään. He toimeenpanevat sen omalla rajallaan. Nähtäväksi jää, miten se käytännössä tehdään ja tuleeko sieltä yksittäisiä tapauksia läpi, kertoo Pitkäniitty.

Yle seuraa rajaliikenteen keehitystä itärajalla. Lue se tästä.

Lue seuraavaksi:

Maahanmuuttovirasto: Suomessa on jätetty kymmeniä venäläisten turvapaikkahakemuksia, joissa vedotaan pelkoon joutua sotaan Ukrainaan

Tällainen on yksi maailman tarkimmin vartioiduista rajoista – suomalaisilta pimennossa lukee CCCP

Rajavaltuutettu tapasi venäläisen kollegansa ensimmäisen kerran yli kahteen vuoteen: "Hyvässä hengessä ja yhteisymmärryksessä"

Suosittelemme sinulle