Hyppää sisältöön

Venäläismatkailijoiden määrä on kasvanut Turun ja Tukholman välisellä laivareitillä – maanantaiaamuna kyydissä jopa 30 venäläisajoneuvoa

Venäläisten matkustajien määrä on merkittävässä kasvussa Turku–Tuhkolma-reitillä Venäjän asettaman osittaisen liikekannallepanon myötä.

Venäläisten matkustajien määrissä on ollut kasvua viime päivinä sekä Viking Linellä että Tallink Siljalla. Kuva: Lassi Lähteenmäki / Yle

Venäjän asettama osittainen liikekannallepano on saanut venäläiset liikkeelle.

Laivareiteillä venäläisten matkustajien määrissä on ollut kasvua viime päivinä, kerrotaan sekä Viking Linelta että Tallink Siljalta.

Maanantaiaamun lähdöllä Viking Gloryn kyydissä Turusta Tuhkolmaan oli jopa 30 venäläisajoneuvoa. Määrä on normaalista hyvin poikkeava, toteaa Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström.

– Autoissa oli joissakin yksi, joissain jopa kuusi henkeä. Mukana oli myös perheitä, Boijer-Svahnström kertoo.

Maanantaiaamun lähtö on normaalisti viikon hiljaisimpia vuoroja laivoilla.

– Kyllä tämä selvästi korreloi itärajan tilanteen kanssa. Ajetaan Suomen läpi Tukholmaan ja sieltä eteenpäin Eurooppaan, Boijer-Svahnström sanoo.

Lue myös:

Maahanmuuttovirasto: Suomessa on jätetty kymmeniä venäläisten turvapaikkahakemuksia, joissa vedotaan pelkoon joutua sotaan Ukrainaan

Viikonlopun aikana Suomeen on tullut noin 17 000 venäläistä, arvioi Rajavartiolaitos

Suosittelemme sinulle