Hyppää sisältöön

Sähköyhtiö päätti määräaikaiset sopimukset, ja nyt siltä vaaditaan miljoonakorvauksia – vain murto-osa voidaan maksaa, sanoo toimitusjohtaja

Sähköyhtiö Lumo Energia lopetti toimintansa ja päätti asiakkaidensa määräaikaisia sopimuksia ennenaikaisesti. Noin 8 000 yhtiön asiakasta ovat oikeutettuja vahingonkorvauksiin, jotka ovat nousemassa miljoonaluokkaan.

Lumo Energian toiminta loppui syyskuun alussa. Valtaosa asiakkaista siirtyi toiselle sähköyhtiölle vanhoilla sopimusehdoilla, mutta noin 8 000 asiakasta joutuivat etsimään itse uudet sopimukset. Kuva: Kuvakaappaus Lumo Energian kotisivuilta

Sähköyhtiö Lumo Energialta vaaditut korvaukset ovat nousemassa valtavan suuriksi.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) mukaan tuhannet asiakkaat ovat hakeneet vahingonkorvauksia toimintansa lopettaneelta yhtiöltä, ja korvausvaateet ovat nousemassa jopa joihinkin kymmeniin miljooniin euroihin.

– Tiettävästi Lumolle itselleen on mennyt useita tuhansia korvausvaatimuksia, ja KKV:n kuluttajaneuvontaan yhteydenottoja on tullut noin 600–700, sanoo KKV:n johtava asiantuntija Jukka Kaakkola.

Korvauksiin ovat oikeutettuja ne noin 8 000 Lumo Energian asiakasta, joiden määräaikaiset sopimukset yhtiö päätti ennenaikaisesti syyskuun alusta.

Lisäkulut asiakkaille jopa tuhansia

Asiakkaille oli luvattu toimittaa sähköä tiettyyn hintaan esimerkiksi vuodeksi eteenpäin. Nyt he joutuivat tekemään uuden sähkösopimuksen, jonka hinta voi olla moninkertainen vanhaan verrattuna.

Sähkönkulutuksesta riippuen lisäkulut voivat olla jopa tuhansia euroja.

Vahingon suuruus on lähtökohtaisesti vanhan ja uuden sähkösopimuksen hinnan erotus, jossa huomioidaan arvioitu sähkönkäyttö.

– Korvausvaatimukset ovat jopa muutaman kymmenen miljoonan luokkaa, koska kyse on tuhansista asiakkaista joilla on ollut pitkiä sopimuksia. Nykyisen sähkön kalliin hinnan aikana mahdolliset vahingotkin kohoavat isoiksi, Kaakkola sanoo.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto neuvottelee parhaillaan Lumo Energian kanssa siitä, millaisia korvauksia yhtiö asiakkailleen lopulta maksaa.

Lumo: Täysiä korvauksia ei voida maksaa

Lumo Energian toimitusjohtaja Otto Savasti ei halua kommentoida korvausvaatimusten tarkkoja määriä.

Hänen mukaansa ne ovat joka tapauksessa niin suuret, että koko pottiin yhtiön rahat eivät riitä.

– Kenellekään ei voida maksaa lähellekään täysimääräisiä korvauksia, se on valitettava tilanne. Tällä hetkellä KKV:n kanssa on keskusteltu noin neljän miljoonan euron korvauspaketista, mutta neuvottelut ovat pahasti kesken, Savasti sanoo.

Savastin mukaan Lumo Energia on ehdottanut KKV:lle vaihtoehtoa, jossa asiakkaille hyvitettäisiin noin 2 senttiä kilowattitunnilta.

Se voi tuntua laihalta lohdulta tilanteessa, jossa määräaikaisten sähkösopimusten hinnat ovat yli 30 senttiä kilowattitunnilta ja pörssisähkön hinta heiluu ääripäästä toiseen.

Vaihtoehtoina neljä miljoonaa tai ei mitään?

Yhteensä neljän miljoonan korvauspaketti on suunniteltu niin, että Lumo Energian osakkeenomistajat sitoutuisivat laittamaan yhtiöön lisää rahaa, joka käytettäisiin kuluttajien korvauksiin. Myöhemmin yhtiö ajettaisiin selvitystilan kautta alas.

Savastin mielestä neljän miljoonan korvaukset olisivat myös kuluttajille parempi vaihtoehto kuin konkurssi, sillä konkurssipesästä kuluttajille jäisi tuskin mitään jaettavaa.

– Tämä olisi uutta yhtiöön tulevaa rahaa, ja sitähän ei konkurssipesästä silloin jaettaisi. Jos ratkaisuun ei päästä, ei kuitenkaan ole muuta vaihtoehtoa kuin jättää konkurssihakemus. Tällä hetkellä yhtiön velat ovat paljon suuremmat kuin varat, Savasti sanoo.

Korvauspaketin ehtona olisi, ettei asiakkailla olisi sen jälkeen muita vaatimuksia. KKV on aiemmin viestinyt (siirryt toiseen palveluun), ettei tällaista ehtoa voi hyväksyä.

Lumo Energia on jo ilmoittanut hakeutuvansa myöhemmin selvitystilaan, jossa yhtiön kaikki varat ja velat lasketaan. Sen jälkeen vaihtoehdot ovat joko velkojen maksu ja yhtiön hallittu purkaminen, tai jos varat eivät riitä velkojen maksamiseen – konkurssi.

Savasti itse eroaa toimitusjohtajan tehtävästä syyskuun lopussa.

Kuluttajan asema on konkurssitilanteessa heikko

Kuluttajat ovat oikeutettuja hakemaan korvauksia myös Karhu Voimalta, joka irtisanoi asiakkaidensa sopimukset konkurssin myötä. Koska yhtiö on jo asetettu konkurssiin, korvausvaatimukset on esitettävä suoraan konkurssipesälle eikä esimerkiksi KKV:lle.

Kuluttajien korvausvaatimuksista yhtiölle ei kuitenkaan vielä ole tarkkaa tietoa, sillä velallisselvitys valmistuu vasta parin kuukauden kuluttua, viestittää konkurssipesänhoitaja Robert Peldán Ylelle.

KKV:n Jukka Kaakkola toteaa, että kuluttajan asema on yrityksen konkurssissa usein heikko.

– Kuluttajien vaatimukset otetaan huomioon muiden saatavien ohella. Tietyt etuoikeutetut saatavat otetaan ensin päältä, ja aika usein kuluttajat jäävät heikkoon asemaan tässä tilanteessa: pesästä ei välttämättä riitä rahoja kuluttajien vaatimuksiin tai osuus on pieni.

Lumo Energian osalta ratkaisu halutaan löytää mahdollisimman pian, Kaakkola sanoo. Hänkin pitää selvänä, että täysiä korvauksia on turha odottaa.

– Tarkoitus on kuitenkin saada mahdollisimman hyvä lopputulos kuluttajan kannalta. Jonkinlainen hyvitys sopimusrikkomuksesta on paikallaan antaa kuluttajalle.

Voit keskustella aiheesta 29.9. kello 23:een asti.

Lue myös:

Näin kansalaisille aiotaan maksaa tukia sähkölaskujen maksamiseen – hallituksen linjaukset valmistuivat

Näin paljon sähkön kulutus vaihtelee eri vuodenaikoina – talven kulutushuiput pahin ongelma sähkön riittävyydelle

Moni nauttii talvella halvasta sähköstä, mutta sähköyhtiö voi jopa irtisanoa sopimuksen – Professori: Kuluttajalla oikeus isoihin vahingonkorvauksiin

Jo valmiiksi myllerryksessä olevat sähkömarkkinat muuttuvat entistä kiivaammiksi – jatkossa pörssisähkön hinta vaihtelee neljä kertaa tunnissa

Sähkömarkkinoilla eletään nyt täysin poikkeuksellista aikaa: kolme yhtiötä on kaatunut ja lisää voi olla tulossa, arvioivat asiantuntijat

Suosittelemme sinulle