Hyppää sisältöön

Der Spiegel: USA:n tiedustelupalvelu CIA varoitti Saksaa jo kesällä mahdollisista iskuista kaasuputkiin

Saksan hallinnon edustaja ei ole halunnut kommentoida väitettä julkaisulle.

Kuva: Odd Andersen / AFP

Saksalaisjulkaisu Der Spiegelin (siirryt toiseen palveluun) mukaan Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA varoitti Saksaa mahdollisista iskuista Itämeren kaasuputkiin jo kesällä.

Lehden mukaan Saksan hallinto sai kesällä vihjeen, jonka mukaan iskut Nord Streamin putkiin olisivat mahdollisia

Der Spiegel perustaa tiedon nimettömänä pysytteleviin hallituslähteisiin. Saksan hallinnon edustaja ei ole halunnut kommentoida väitettä julkaisulle.

Saksalaislehti Der Tagesspiegelin (siirryt toiseen palveluun) haastatteleman nimettömän lähteen mukaan tapahtunutta pidetään Saksan hallinnossa ja hallituksessa sabotaasina. Lähteen mukaan hallinnossa ei hahmoteta yhtäkään tilannetta, joka ei sisältäisi suunnattua hyökkäystä.

Venäjältä Saksaan kulkeva Nord Stream 2 valmistui viime vuoden syksynä. Sitä ei kuitenkaan otettu käyttöön Venäjän hyökättyä helmikuussa Ukrainaan. Myöhemmin tänä vuonna venäläinen valtionyhtiö Gazprom lopetti toimitukset myös Nord Stream 1 -putkessa.

Venäjän mukaan putkistoa ei voida huoltaa sodanvastaisten pakotteiden vuoksi. Tämä ei Saksan mukaan pidä paikkaansa.

Lue myös:

Ruotsin Andersson: Kaasuputkiin kohdistuneet iskut todennäköisesti sabotaasia

Suosittelemme sinulle