Hyppää sisältöön

Koko Kuuba ilman sähköä hurrikaanin jäljiltä – Florida varautuu hirmumyrskyyn, yli 2,5 miljoonaa ihmistä saanut evakuointikäskyn

Ian-hurrikaanin odotetaan voimistuvan ja iskevän keskiviikkona Floridan länsirannikolle. Viimeisimpien ennusteiden mukaan hurrikaani ei ole rantautumassa suoraan Tampan suurkaupunkialueelle.

Hurrikaani Ian katkaisi koko Kuubasta sähköt – Floridassa evakuoidutaan hirmumyrskyn tieltä
Hurrikaani Ian katkaisi koko Kuubasta sähköt – Floridassa evakuoidutaan hirmumyrskyn tieltä

Karibianmereltä Meksikonlahdelle edennyt hurrikaani Ian iski tiistaina Kuuban länsiosaan ja romahdutti koko maan sähköverkon.

Kuuban valtiollinen sähköyhtiö ilmoitti sähköverkon kaatumisesta tiistai-iltana paikallista aikaa. Yli 11 miljoonaa ihmistä on ilman sähköä.

Kuuban sähköverkko on vanha ja hauras, ja kansa on kärsinyt ajoittaisista sähkökatkoista jo pitkään. Sähköt katkesivat tiistaina ensin noin miljoonalta kuubalaiselta, mutta lopulta koko maan sähköverkko petti.

Viranomaiset tiedottavat pyrkivänsä saamaan sähköverkon takaisin toimintaan mahdollisimman pian keskiviikon aikana.

Ihmiset kävelivät tulvivalla kadulla Batabanossa Kuubassa eilen. Kuva: Yamil Lage / AFP

Kuubaan kolmannen tason hurrikaanina iskenyt Ian aiheutti lisäksi tuuli- ja tulvatuhoja muuhun infrastruktuuriin erityisesti maan länsiosissa. Ainakin kaksi ihmistä on kuollut myrskyn seurauksena.

Kuuban presidentti Miguel Díaz-Canel vieraili Pinar del Ríon alueella, minne hurrikaani iski Kuuban ilmatieteenlaitoksen mukaan erityisen pahasti.

Auto ajoi hurrikaanin jälkien keskellä Pinar del Riossa Kuubassa eilen. Kuva: Yander Zamora / EPA

Pinar del Ríon kaupungissa Kuuban länsiosassa asuva Mayelin Suárez kommentoi uutistoimisto Reutersille hurrikaaniyön olleen hänen "elämänsä synkin".

– Menetimme melkein talomme katon. Tyttäreni, mieheni ja minä sidoimme sitä köydellä kiinni, jotta se ei lentäisi pois, Suarez kuvaili hurrikaanin voimakkuutta.

Florida valmistautuu hurrikaanin rantautumiseen

Ian-hurrikaani jatkoi Kuubasta pohjoiseen Meksikonlahdelle ja Florida Keys -saarille, jotka ovat Yhdysvalloille kuuluva saariketju Floridan osavaltion eteläkärjessä.

Hurrikaani saattaa voimistua keskiviikon aikana neljännen tason hurrikaaniksi, Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus (NHC) arvioi. Neljännellä tasolla tuulen keskimääräinen maksiminopeus olisi jo vähintään 58 metriä sekunnissa.

NHC ennustaa hurrikaanin rantautuvan keskiviikon aikana Floridan länsirannikolla joko Charlotten tai Leen piirikuntaan, noin sata kilometriä Tampan suurkaupunkialueesta etelään.

Kuva: NOAA, Harri Vähäkangas / Yle

Ianin reitti on ollut meteorologeille hankala ennustettava. NHC arvioi ensiksi hurrikaanin rantautuvan kauaksi etelään Tampan kaupungista, sitten selvästi Tampasta pohjoiseen ja nyt jälleen kaupungin eteläpuolelle.

Tuorein ennuste on helpotus Tampan alueelle, sillä mitä kauemmaksi hurrikaani rantautuu Tampasta, sitä pienempi myrskyvuoksi alueelle nousee. Hurrikaanista seuraavaa nopeaa merenpinnan nousua on pidetty suurimpana uhkana Tampan alueelle, meteorologi Brian McClure sanoi sanomalehti Tampa Bay Timesille (siirryt toiseen palveluun).

Tampan alueelle suora rantautuminen olisi tuhoisa, sillä maanpinnan matala korkeus, merenpinnan nousu ja tiheä väestö lisäävät myrskyvuoksesta aiheutuvan katastrofin riskiä, apulaisjohtaja Erik Salna Floridan kansainvälisen yliopiston hurrikaanien tutkimuslaitoksesta selitti asiaa BBC:lle (siirryt toiseen palveluun).

Floridassa yli 2,5 miljoonaa ihmistä osavaltion länsirannikolla on saanut evakuointikäskyn.

Ihmiset katselevat rannalla lähestyvää myrskyrintamaa.
Näin hurrikaanit syntyvät ja kuolevat

Floridan kuvernööri Ron DeSantis puhui osavaltionsa asukkaille tiistaina ja kehotti evakuointikäskyn saaneita ottamaan myrskyn vakavasti.

– Panokset ovat nyt korkeat. Tämä on erittäin voimakas myrsky.

Tiistaina kaikki Tampan kolmen miljoonan asukkaan kaupunkialueen lentokentät suljettiin alueen varaututessa hurrikaaniin.

Ihmiset etsivät vesikanistereita ruokakaupasta Tampassa Floridassa eilen. Kuva: Ricardo Arduengo / AFP

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja kuvernööri DeSantis puhuivat puhelimessa tiistai-iltana ja lupasivat toimia yhteistyössä, Valkoinen talo tiedottaa.

DeSantis sanoi Etelä-Floridassa sähkön olevan poikki jo 8 000 ihmiseltä ja varoitti luvun kasvavan.

– Tämä lukema on miljoonissa lyhyen ajan sisään, kuvernööri varoitti.

Lue lisää:

Atlantin hurrikaanikausi on poikkeuksellisen hiljainen – jopa asiantuntijat ihmeissään

Suosittelemme sinulle