Hyppää sisältöön

Lähes neljä vuotta kestänyt salakatselu toi kuopiolaismiehelle sakkotuomion – miehen kuvaamia videoita poistettiin verkosta yli 120 kertaa

Kuopiolainen mies on tuomittu pitkään jatkuneesta salakatselusta ja kunnianloukkauksesta sakkoihin. Pohjois-Savon käräjäoikeuden mukaan mies kuvasi naapuriaan ja julkaisi kuvaamiaan videoita verkossa.

Kuopiolaismies käytti salakatseluun muun muassa pihalleen asentamiaan riistakameroita. Kuvan riistakamera ei liity Pohjois-Savon käräjäoikeuden tuomioon. Kuva: Jari Tanskanen / Yle

Kuopiolaisen palomiehen pitkään jatkunut piina alkoi vuoden 2018 keväällä, kun hänen naapurinsa oli saanut päähänsä, että palomies olisi mahdollisesti syyllistynyt rikoksiin.

Naapuri kertoi Pohjois-Savon käräjäoikeudessa halunneensa paljastaa epäilemänsä rikokset, minkä vuoksi hän alkoi kuvata palomiestä tämän omalla pihalla.

Mies kuvasi aluksi naapuriaan oman asuntonsa sisältä, mutta pian kuvaaminen muuttui jatkuvammaksi. Mies asensi omalle pihalleen kaksi riistakameraa, jotka oli suunnattu kohti palomiehen pihaa ja jossain vaiheessa jopa suoraan talon ulko-ovelle. Palomies ei voinut sen vuoksi käydä postilaatikolla tai poistua kotoaan joutumatta kuvauksen kohteeksi.

Naapuri oli ottanut välillä kamerat pois, mutta ainoastaan tyhjentääkseen ne, sillä kamerat oli pian asennettu takaisin paikalleen.

Kuvamateriaalia myös palomiehen työnantajalle

Mies julkaisi kuvaamiaan videoita verkossa vajaan neljän vuoden ajan. Videoiden yhteydessä olevissa teksteissä vihjattiin, että palomies varastaisi tai että hän olisi sekaantunut huumeiden välittämiseen. Käräjäoikeuden mukaan palomies ja hänen talonsa ovat näillä videoilla selvästi tunnistettavissa.

Kuopiolaismiehen toiminta oli sinnikästä, sillä palomies joutui pyytämään palveluntarjoajaa poistamaan yksityisyyttä ja kotirauhaa rikkovan kuvamateriaalin poistamista internetistä yli 120 kertaa. Kun miehen ensimmäinen tili suljettiin, hän avasi uusia tilejä ja jatkoi niillä toimintaansa.

Palomies kertoi oikeudessa naapurin aiheuttaneen toiminnallaan hänelle henkistä kärsimystä. Palomies ja hänen puolisonsa olivat olleet videoilta helposti tunnistettavissa, ja videoiden kuvauksissa oli tuotu esille palomiehen työpaikka, asuinpaikkakunta ja sukunimi.

Kuopiolaismies oli lähettänyt kuvattua materiaalia myös palomiehen työnantajalle, jolle palomies oli joutunut antamaan selvityksiä useampaan kertaan. Mies oli lisäksi lähettänyt huumeiden välityksestä vihjaavan sähköpostiviestin sisäministeriöön. Palomiehen mukaan nämä toimet olivat vaikuttaneet kielteisesti hänen urakehitykseensä.

Sakkoja 650 euroa

Kuopiolaismies kielsi oikeudessa syyllistyneensä mihinkään rikokseen, vaan pyrkineensä kuvaamisellaan päinvastoin paljastamaan rikollista toimintaa. Hän myös kielsi itse ladanneensa kuvaamiaan videoita toistamiseen verkkoon, sillä videot olivat hänen mukaansa latautuneet sinne itsestään tekoälyn algoritmin vuoksi.

Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että kuopiolaismies oli syyllistynyt niin salakatseluun kuin kunnianloukkaukseenkin. Oikeus tuomitsi miehen 650 euron sakkoon ja maksamaan palomiehelle 600 euroa vahingonkorvausta henkisestä kärsimyksestä. Mies joutuu myös maksamaan valtiolle rikosuhrimaksuna 80 euroa.

Pohjois-Savon käräjäoikeuden tiistaina antama tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Suosittelemme sinulle