Hyppää sisältöön

HUSissa on tulossa iso 95 miljoonan säästö – hallitus koolla tekemässä päätöksiä ylimääräisessä kokouksessa maanantaina

Leikkauslistalla on muun muassa päivystysverkoston supistaminen ja Raaseporin sairaalan uudelleenorganisointi.

HUS-yhtymän tuloissa ja menoissa on ensi vuonna 95 miljoonan euron aukko, jos vuodenvaihteessa voimaan tuleva sote-uudistus toteutetaan rahoituksen osalta suunnitellulla tavalla. HUS tiedotti tänään siitä, mistä aiotaan karsia. Kuva: Matti Myller / Yle

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS-yhtymän hallitus on kutsuttu koolle ensi maanantaiksi ylimääräiseen kokoukseen. Syynä on noin 95 miljoonan euron aukko ensi vuoden rahoituksessa.

HUSin taloutta aiotaan tasapainottaa sekä kuluja karsimalla että tuottoja lisäämällä, HUS tiedottaa (siirryt toiseen palveluun).

Karsintalista

  • HUSin palveluverkoston ja sairaaloiden profilointi, kuten päivystysverkoston supistaminen ja Raaseporin sairaalan uudelleenorganisointi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa (18,1 miljoonaa euroa).
  • Ylen tietojen mukaan Helsingissä Malmin sairaalan yhteispäivystys lopetetaan ja päivystysosasto lakkautetaan. Yhteispäivystys lopetetaan Porvoon ja Lohjan sairaaloissa, samoin traumapäivystys. Erikoissairaanhoidon päivystysrinkejä karsitaan. Myös HUSin nuorisopsykiatrian tutkimusosasto lakkautetaan ja kaksi geropsykiatrisen osastoa yhdistetään.
  • Tulosyksikkökohtaiset tuottavuus- ja säästötoimet (20,2 miljoonaa euroa).
  • ICT-kulujen vähentäminen siten, että ne eivät heikennä potilasturvallisuutta, tietoturvaa tai tietosuojaa (18 miljoonaa euroa).
  • Yksittäisiin kokonaisuuksiin kohdistuvat kustannussäästöt kuten oman tutkimusmäärärahan leikkaaminen, kehityshankkeiden puolittaminen tai henkilöstöetuuksien pienentäminen (20,5 miljoonaa euroa).
  • Peruspääoman koron maksamisen jäädyttäminen vuoden 2023 ajaksi (11,7 miljoonaa euroa).

Mistä sitten lisää tuottoja?

  • Ylen tietojen mukaan myös avohoidossa peritään asiakasmaksuasetuksen mukaiset maksimimäärät ensi vuonna. Muutoksen myötä asiakasmaksutulojen arvioidaan kasvavan noin neljä miljoonaa euroa.
  • Lisäksi esitetään omaisuuden realisointia eli esimerkiksi kiinteistöjen myymistä noin 2,5 miljoonan euron edestä.
  • Näin ollen toimintatuottojen lisäämisen yhteisvaikutus on noin 6,5 miljoonaa euroa.

Esitettävät toimenpiteet eivät saa vaarantaa potilasturvallisuutta, ja henkilöstöön kohdistuvia toimia pyritään välttämään, HUSin tiedotteessa todetaan.

Uudenmaan erikoissairaanhoitoa nyt uhkaavat rajut leikkaukset ja mahdolliset potilasmaksujen korotukset, jos vuodenvaihteessa voimaan tuleva sote-uudistus toteutetaan rahoituksen osalta suunnitellulla tavalla.

HUS-yhtymän ensi vuoden talousarviosta päättää lopullisesti yhtymäkokous ensi joulukuussa, joten Uudenmaan päättäjillä on vielä aikaa yrittää vaikuttaa valtion rahoitusosuuteen.

HUSin hallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok.) kertoi aikaisemmin Yle Uutisille, että rahoituksen aukko ei kyetä paikkaamaan juustohöylällä. Sen tilkitsemiseksi väläytetty Lohjan synnytysosaston lakkauttaminen herättää laajaa vastarintaa.

HUSin mukaan talousarvion tulee olla tasapainossa, jotta HUS voi toteuttaa ne investoinnit, joita erikoissairaanhoidon ja vaativan erikoissairaanhoidon palveluiden tuottaminen vaatii ensi vuodesta eteenpäin.

Lue myös:

Erikoissairaanhoitoa uhkaavat rajut leikkaukset ja potilasmaksujen korotus, jos ei lisärahaa löydy – HUSin johto: Ei hoidu juustohöylällä

Neljän pojan äiti pohtisi jopa kotisynnytystä, jos kotikaupungin synnytysosasto suljettaisiin – Lohjan kohtalo herättää pelkoa

Suosittelemme sinulle