Hyppää sisältöön

Pelastajat saivat oman ratikan Pirkanmaalla – palomestari: "Pääsemme harjoittelemaan tilannetta, jossa raitiovaunu ja henkilöauto törmäävät"

Palomiehille ei koulutuksessa opeteta raitioliikenteeseen liittyviä onnettomuustilanteita.

Pelastuslaitoksen Kangasalan yksikköön siirrettävä ratikka Tampereen Ratikan Heravannan varikon pihalla.
Palomestari Antti Koskela on tyytyväinen uuteen harjoitusmahdollisuuteen. Video: toimittaja Valtteri Kujansuu, kuvaaja Helmi Holopainen / Yle

Tampereen Hervannan ratikkavarikolla nähtiin keskiviikkoaamuna isojen koneiden näytelmä. Kaupungissa testiratikkana toiminut 1980-luvulla Saksassa valmistunut ratikka siirrettiin Pirkanmaan pelastuslaitoksen harjoitusalueelle Kangasalle.

Koska Kangasalle ei ainakaan vielä mene raiteita, piti siirto tehdä kolmessa osassa kolmen rekan laveteilla. Yksi osa painoi noin 8 000 kiloa ja nostamiseen tarvittiin järeä nosturi.

Ratikka nostettiin järeällä nosturilla kolmessa eri palassa rekan lavetin kyytiin. Kuva: Helmi Holopainen / Yle

Siirtotapahtumaa oli seuraamassa palomestari Antti Koskela Pirkanmaan pelastuslaitokselta. Hänen ideastaan lähti ratikan hankkiminen pelastuslaitokselle harjoituskäyttöön.

– Kun raitiovaunu tuli Tampereelle, niin palomiehet puhuivat paljon, että olisi mahtavaa jos meilläkin olisi oma ratikka, millä päästäisiin harjoittelemaan.

Palomestari Antti Koskela oli seuraamassa ratikan siirtoa. Kuva: Helmi Holopainen / Yle

Koskela kertoi huomanneensa mediasta, että kyseinen koeratikka oli myynnissä ja sille haettiin uutta sijoituspaikkaa. Siitä lähti idea ratikan hankkimiseksi.

Asia saatiin todeksi yhteistyössä Tampereen raitiotie oy:n ja Škoda Transtech oy:n kanssa.

–Ilman yhteistyötä ratikan saaminen harjoituskäyttöön ei olisi ollut pelkästään vaikeata vaan käytännössä mahdotonta, Antti Koskela toteaa.

Ratikkaonnettomuuksia ei harjoitella pelastusopistolla

Koska raitioliikennettä on vain Helsingissä ja Tampereella, ei siihen liittyviä pelastustehtäviä opeteta pelastajien koulutuksessa. Pirkanmaan pelastuslaitos pääsi kuitenkin mukaan ratikan jokaisessa rakennusvaiheessa harjoittelemaan. Palomiehet olivat mukana Tampereella vaunujen saapumisissa, ratikan koeajoissa ja liikennöinnin aloittamisessa.

Ratikka siirtyi kolmessa osassa Kangasalla sijaitsevalle harjoitusaluelle. Kuva: Helmi Holopainen / Yle

Harjoittelumahdollisuudet ottavat kuitenkin nyt jättiloikan. Kangasalle pelastuslaitoksen harjoittelualueelle on rakennettu 60 metriä raitiotietä, johon tulevat myös ajolangat.

– Pääsemme nyt harjoittelemaan hätämaadoitusta, vaunun nostoa ja vaikkapa soveltamaan tilannetta, jossa raitiovaunu ja henkilöauto törmäävät, palomestari Antti Koskela kertoo.

Pirkanmaan pelastuslaitoksella on ajatusten tasolla mietitty jo harjoitusmahdollisuuksien tarjoamista myös muille. Yhteistyötä on tehty jo aiemmin Helsingin pelastuskoulun kanssa.

Myös VR:n kuljettajat voisivat olla kiinnostuneita harjoittelumahdollisuuksista.

– Hyvältä tuntuu. Ennen kaikkea kentällä toimivat ammattilaiset saavat tästä harjoituskohteen pitkäksi aikaa.

Harjoituskäyttöön tuleva ratikka on valmistettu 1981 Saksassa. Ennen Tampereelle tuloaan se oli käytössä Hannoverin kaupungissa.

Millaisia ajatuksia artikkeli herättää? Voit keskustella aiheesta 29.9. kello 23:een saakka.

Suosittelemme sinulle