Hyppää sisältöön

Kuopioon ja Joensuuhun muutetaan opintojen perässä – suurin osa Itä-Suomen yliopiston uusista opiskelijoista tulee muualta Suomesta

Itä-Suomen yliopiston uusista opiskelijoista kaksi kolmesta muuttaa Pohjois-Karjalaan tai Pohjois-Savoon näiden maakuntien ulkopuolelta.

Itä-Suomen yliopiston uusista opiskelijoista 66 prosenttia on muuttanut Joensuuhun tai Kuopioon muualta Suomesta. Kuva: Heikki Haapalainen / Yle

Opetushallituksen tilastojen mukaan Itä-Suomeen muutetaan opiskelemaan muualta Suomesta tavallista enemmän.

Ilmiö näkyy erityisesti Pohjois-Karjalassa, jossa peräti 38 prosenttia maakunnassa asuvista ammattikorkeakoulun ja yliopiston opiskelijoista on tullut maakuntaan muualta Suomesta.

Pohjois-Karjalan prosenttiosuus on koko maan korkein. Pohjois-Savossa vastaava maakuntaan muualta opintojen perässä muuttaneiden osuus on viidenneksi korkein eli 29 prosenttia.

Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori Tapio Määttä ei ole tilastosta yllättynyt.

Määtän mukaan kaksi kolmesta yliopiston tänä syksynä aloittaneista opiskelijoista on muuttanut paikkakunnalle muualta Suomesta. Itä-Suomen yliopisto toimii kahdella kampuksella, Joensuussa ja Kuopiossa.

– Meillä on koulutusaloja, jotka ovat hyvin kiinnostavia, kuten esimerkiksi lääketiede, psykologia, kauppatiede ja oikeustiede.

Määttä kutsuu näitä vetovoimaisiksi hakupainealoiksi.

– Ne ovat sellaisia, että niitä hakeudutaan opiskelemaan eri puolilta Suomea.

Akateemisen rehtorin Tapio Määtän mukaan Itä-Suomen yliopistossa on enemmän koulutusaloja kuin millään muulla yliopistolla Suomessa. Kuva: kuva: Itä-Suomen yliopisto

Kiinnostava koulutusala ja asunnon saatavuus houkuttavat

Yliopisto-opintojen kannalta tärkein hakukriteeri on kiinnostava koulutusala. Itä-Suomen yliopisto on tässä suhteessa vahvoilla, sillä Määtän mukaan kyseessä on Suomen monialaisin yliopisto.

– Meillä on kaksitoista koulutusalaa, eli enemmän kuin millään muulla yliopistolla. Tämä monialaisuus tuottaa meille hyvin paljon hakijoita.

Kiinnostava koulutusala on tärkein kriteeri hakea opiskelemaan yliopistoon. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Myös opiskelupaikkakunnalla on suuri merkitys. Vaikutusta on esimerkiksi sillä, millaiset ovat paikkakunnan kulkuyhteydet ja löytyykö paikkakunnalta hyvin opiskeluasuntoja.

Akateemisen rehtorin mielestä Joensuu ja Kuopio ovat molemmat yliopistokaupunkeja, joissa opiskelijat saavat suhteellisen helposti opiskelija-asunnon.

– Sillä on vaikutusta siihen, että meille hakeudutaan opiskelijaksi.

Itä-Suomen yliopisto toimii kahdella kampuksella, Joensuussa ja Kuopiossa. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Suosittelemme sinulle