Hyppää sisältöön

Suomen ainut suora datakaapeli Keski-Eurooppaan kulkee samaa reittiä kuin Nord Stream – verkkoyhtiö: "Välissä on useita satoja metrejä"

C-Lion1-datakaapelia hallinnoivan valtionyhtiö Cinian mukaan verkossa ei ole havaittu häiriöitä, eivätkä Suomen nettiyhteydet ole yhden kaapelin varassa.

C-Lion1-merikaapelin lasku aloitettiin vuonna 2015. Kuva: Yle

Maakaasuputkien räjäytys osoitti, että merenpohja ei ole pahantahtoisten sabotoijien ulottumattomissa. Ja siellä kulkee paljon muutakin kuin kaasuputkia.

Esimerkiksi datakaapeleita.

Tähän kiinnitti huomion myös Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari tämän päivän tiedotustilaisuudessa.

– Tämä on ollut tiedossa kaasuputkista ja tietoliikenneyhteyksistä. Tämä tiedostetaan, ja me ja muut viranomaiset pyrimme osaltamme tekemään kaikkemme, että Suomen osalta kriittinen infra pysyy toimintakykyisenä, Pelttari totesi.

Voit katsoa videon tilaisuudesta tämän jutun lopusta.

Suomen datakaapeleista kiinnostavin on vuonna 2016 käyttöön otettu C-Lion1-kaapeli. Se kulkee lähes 1200 kilometrin matkan Helsingin Santahaminasta Saksan Rostockiin. Se on Suomen merikaapeleista ainut, joka kulkee suoraan Keski-Eurooppaan.

Lisäksi se on ainut, joka kulkee täsmälleen samaa reittiä kuin venäläiset kaasuputket.

Datacenterdynamics-verkkopalvelun mukaan C-lion1-kaapelille valittiin Nord Stream -reitti asennustyön helpottamiseksi (siirryt toiseen palveluun). Makaavatko Suomen keskeinen datayhteys ja venäläinen maakaasuputki siis vierekkäin Itämeren pohjassa?

– Ei missään nimessä, siinä on useiden satojen metrien ero, Cinian kansainvälisen verkkoliiketoiminnan johtaja Taneli Vuorinen sanoo.

– Kaapeleiden ympärillä on merenpohjassa aina useiden satojen metrien suoja-alue. Nämä vuototapahtumat eivät aiheuttaneet mitään häiriöitä Cinian yhteyksille.

Toki, jos Venäjä haluaisi häiritä Suomen verkkoyhteyksiä, se tietää täsmälleen datakaapelin reitin.

Vuorisen mukaan häiriöihin varautuminen on osa liiketoimintaan kuuluvaa varautumista ja jatkuvuussuunnittelua.

– Tietoverkot ovat kasvava osa kriittistä infrastruktuuria. Ne suunnitellaan lähtökohtaisesti niin, että eri pisteiden välillä on vaihtoehtoisia ja toisiaan varmentavia reittejä.

Submarinecablemap-palvelu (siirryt toiseen palveluun)n mukaan merenalaisia datakaapeleita kulkee Suomesta ulkomaille yli kymmenessä pisteessä. Näiden lisäksi tulevat maakaapelit, joita on vedetty pohjoisemmasta Suomesta Ruotsiin ja Norjaan.

Cinialla on parhaillaan kehitysvaiheessa Luoteisväyläyhteys, joka kulkisi Suomesta Norjaan ja sieltä Grönlannin eteläpuolelta Pohjois-Amerikkaan ja aina Japaniin asti. Viime vuoteen asti suunnitelmana oli vetää kaapeli Venäjän pohjoispuolista koillisväylää pitkin.

Se suunnitelma haudattiin toukokussa 2021. Yle kävi alkuvuodesta läpi projektin vaiheita.

"Näihin on nyt syytä varautua"

Jyväskylän yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Tapio Frantti toteaa, että Suomen on syytä varautua merenalaisten sabotaasien mahdollisuuteen esimerkiksi sähkö- ja datayhteyksissä.

– Tietoliikenneyhteyksiä on katkeillut aikaisemminkin – esimerkiksi Norjalla ollut selittämättömiä ongelmia lähihistoriassaan, hän sanoo.

– Minun mielestäni näihin pitää varautua tosissaan.

Huippuvuorilta Norjan mantereelle kulkevan vedenalaisen tietoliikennekaapelin ongelmien taustalla oli todennäköisesti ihmistoiminta – tahallisuudesta ei lopulta löytynyt todisteita. Pienen Mauritanian kerrotaan olleen kaksi päivää ilman ulkomaanyhteyksiä, kun joku katkaisi yhteyden (siirryt toiseen palveluun).

Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéllin mukaan kaasuputken räjähdys osoittaa, että Venäjän taholta lähes mitä vain voi tapahtua. Toisaalta maan kyvykkyys toimia merenpinnan alla ei tullut yllätyksenä.

– Suomessa on erilaisia skenaarioita siitä, miten tietoyhteiskuntaamme voitaisiin haavoittaa. Ja sen mukaisesti on varauduttu. Se tarkoittaa, että yhden kaasuputken tai merikaapelin poistuminen ei johda siihen, että yhteydet tai lämmitys katkeavat, Limnéll sanoo.

Alta voit katsoa Suojelupoliisin tiedotustilaisuuden Suomeen kohdistuvista uhista.

Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari esitteli aamulla turvallisuuskatsauksen.

Suosittelemme sinulle