Hyppää sisältöön

Ian voimistui takaisin hirmumyrskyksi ja on matkalla kohti Etelä-Carolinan osavaltiota

Floridassa on yhä yli 2,7 miljoonaa sähköyhtiöiden asiakasta ilman sähköä, kertoo uutistoimisto AP.

Ian-hirmumyrsky aiheutti tuhoja muun muassa Bonita Springsin kaupungissa Floridassa torstaina. Kuva: Sean Rayford / AFP

Yhdysvalloissa Floridaa riepotellut Ian-myrsky on voimistunut takaisin hurrikaaniksi eli hirmumyrskyksi, kertoo Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus NHC tiedotteessaan.

Pohjoisen suuntaan liikkuvan myrskyn ennustetaan voivan aiheuttaa hengenvaarallisia tulvia, tuhoisia myrskyvuoksia ja voimakkaita tuulia Floridan, Georgian sekä Etelä-Carolinan osavaltioissa. Myrskyn ennustetaan saapuvan Etelä-Carolinaan perjantain aikana, kertoo NHC.

Osassa Etelä-Carolinan osavaltiota on jo julistettu hätätila.

Ian on hurrikaaniasteikon ykköstasolle ja sen tuulennopeus on yli 33 metriä sekunnissa, kertoo NHC.

Ian ehti kovimmillaan käydä hurrikaaniasteikolla lähellä viidennen luokan myrskyä, mikä on asteikon korkein luokka. Ian kuitenkin laantui välillä trooppiseksi myrskyksi.

Myrskyn aiheuttamien kuolonuhrien määrä toistaiseksi epäselvä

Floridasta on alkanut kantautua tietoja Ian-myrskyn seurauksena kuolleista ihmisistä, kertoo Yhdysvaltain kotimaan turvallisuuden ministeri Alejandro Mayorkas. Tähän mennessä tiedot kuolleiden määrästä ovat olleet epäselviä.

Mayorkas kommentoi tilannetta uutiskanava CNN:n haastattelussa.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden varoitti torstaina, että hurrikaani Ian saattaa osoittautua Floridan historian tuhoisimmaksi myrskyksi.

Toistaiseksi ainakin 15 ihmisen kerrotaan kuolleen myrskyn seurauksena, uutisoi CNN verkkosivuillaan (siirryt toiseen palveluun).

Myrskyn aiheuttamat tulvat ovat jättäneet lukuisia kotinsa menettäneitä floridalaisia saarroksiin. Esimerkiksi Orlandon kaupungissa eräillä alueilla kärsitään ennätyksellisestä tulvasta myrskyn jäljiltä, kertovat kaupungin viranomaiset.

Pelastustyöntekijät ovat ohjanneet veneitä läpi tulvivien katujen ja pelastaneet tuhansia ansaan jääneitä ihmisiä.

Floridan kuvernööri Ron DeSantis sanoi, että rannikolla sijaitseva Fort Myers ja sen naapurikaupunki Cape Coral ovat kärsineet pahasti tulvista ja myrskystä. DeSantisin mukaan vaurioiden korjaaminen tulee kestämään vuosia.

– Vesimäärä, joka on nyt nousussa, ja joka nousee edelleen, on periaatteessa tulva, jollainen nähdään kerran 500 vuodessa, DeSantis maalaili tiedotustilaisuudessa.

Uutistoimisto AP kertoo, että noin 2,7 miljoonaa taloutta oli ilman sähköä Floridassa paikallista aikaa puoliltapäivin torstaina.

Aiheesta lisää:

Hirmumyrsky Ian runnoo Floridaa – yli kahdelta miljoonalta ihmiseltä sähköt poikki

Ihmiset katselevat rannalla lähestyvää myrskyrintamaa.
Näin hurrikaanit syntyvät ja kuolevat

Suosittelemme sinulle