Hyppää sisältöön

Tunnetaitojen opetus on vahvistunut Lappeenrannan ja Imatran kouluissa – masennus- ja ahdistusoireet ovat lisääntyneet viime vuosina

Lappeenrannan koulujen tunne- ja vuorovaikutustaito-ohjaajat ja Imatralla koulupsyykkarit eli psykiatriset sairaanhoitajat pyrkivät vahvistamaan oppilaiden tunnetaitoja.

Kaksi nuorta etualalla selät kameraan päin ja kauempana hieman vanhempi henkilö katsoo puhelintaa kuulokkeet korvilla.
Tunnetaitojen opetus nähdään Lappeenrannan ja Imatran kouluissa aiempaa tärkeämmäksi ja sitä suunnitellaan erikseen. Kuvituskuva. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Tanja Hannus
Avaa Yle-sovelluksessa

Lappeenrannan ja Imatran kaupungit ovat nostaneet tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamisen entistä keskeisempään osaan ala- ja yläkouluissa.

Lappeenrannassa on laadittu kuntakohtainen opetussuunnitelma tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukemiseen perusopetuksessa. Kukin koulu on laatinut oman suunnitelmansa siitä, miten se toteuttaa opetusta.

– Vaikka Lappeenrannan nuoret voivat kouluterveyskyselyiden valossa kohtuullisesti valtakunnan keskiarvoon nähden, masennus- ja ahdistusoireet ovat lisääntyneet viimeisen muutaman vuoden aikana, kertoo Lappeenrannan opetustoimenjohtaja Mari Routti.

Lappeenrannan kouluihin koulutetaan tunne- ja vuorovaikutustaito-ohjaajia, jotka järjestävät esimerkiksi nuorten mieleen ja mielialaongelmiin sekä opiskeluun liittyviä hyvinvointikoulutuksia. Kouluille on tehty myös vuorovaikutussopimuksia, joiden mukaan toimitaan erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.

Käytössä on myös positiivinen pedagogiikka eli oppilaiden ohjaaminen kannustamisen, palkitsemisen ja vahvuuksien kautta, kertoo Lappeenrannan kaupungin opetuspäällikkö Heidi Laari.

Polkupyöriä Mansikkalan puukoulun edessä
Imatran koulukeskuksissa järjestetään lokakuun loppupuolella hyvinvointipäivät. Kuvituskuva Mansikkalan koulukeskuksesta. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Koulupsyykkarit ja Walkers-auto auttavat Imatralla

Imatralla nuorten palvelut ja -toiminta on jalkautunut kouluille ja erityisnuorisotyö Walkers-auton kautta sinne missä nuoret liikkuvat.

Imatralla pidetään lisäksi kaikille ala- ja yläkoulun oppilaille tunnetaitotunnit kerran kuussa.

Imatran kolmessa koulukeskuksessa järjestetään lokakuun puolivälin jälkeen hyvinvointipäivät. Ne järjestetään 18. lokakuuta Mansikkalassa, 19. lokakuuta Kosken koulukeskuksessa ja 20. lokakuuta Vuoksenniskalla.

– Imatralla toimivat nyt kolmatta vuotta myös psyykkarit eli psykiatriset sairaanhoitajat, jotka ovat koulun arjessa mukana. Yksiheidän tehtävistään on koulun ja kodin tukeminen lapsen tunnekasvatuksessa, kertoo Imatran kaupungin opetus- ja nuorisopäällikkö Minna Rovio.

Koulujen lisäksi lasten ja nuorten tunnetaidot ovat Eksoten ja ensi vuoden alusta Etelä-Karjalan hyvinvointialueen vastuulla.

Lisää Etelä-Karjalan uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki lappeenranta@yle.fi.

Suosittelemme