Hyppää sisältöön

Saamelaiskäräjät: energiakriisi aiheuttaa poronhoidolle taloudellisia haasteita

Saamelaiskäräjien mukaan kustannusten nousu korostuu etenkin saamelaisalueen paliskunnissa.

Poronhoitajien taloudellinen puskuri on käytetty loppuun jo edellisinä talvina. Kuvituskuva. Kuva: Vesa Toppari / Yle

Sähkön, polttoaineiden ja ostorehun hintojen suuri nousu asettaa poroelinkeinon harjoittajat erittäin haastavaan taloudelliseen tilanteeseen, kertoo Saamelaiskäräjät.

Saamelaiskäräjien toinen varapuheenjohtaja Leo Aikio sanoo, ettei nousseita kustannuksia pystytä riittävästi kompensoimaan nostamalla poronlihan hintaa, vaan tukitoimenpiteitä tarvitaan myös valtiolta.

Saamelaiskäräjien mukaan poronhoitajien taloudellinen puskuri on käytetty loppuun jo edellisinä talvina, joten takautuvasti maksettavat korvaukset eivät enää pelasta niitä poronhoitajia, jotka joutuvat tappioiden takia harkitsemaan elinkeinon lopettamista.

Se pitääkin tärkeänä, että maa- ja metsätalousministeriö ryhtyy välittömästi selvittämään, miten erityisesti saamelaiselle poronhoidolle pystytään tulevana talvena kohdentamaan tukea oikea-aikaisesti.

Lue lisää:

Laidunmaiden jäätyminen johti porojen nääntymiseen viime talvena – osa poronhoitoalueista joutui aloittamaan hätäruokinnan jo marraskuussa

Irti päästetyt koirat tappavat poroja hangille – poromies ampui kaksi huskya ja ihmettelee, miksei vaatimille suoda vasomisrauhaa

Porotalouden kannattavuus romahti – vaikea edellistalvi ja tuotantokustannusten nousu tappioiden syynä

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme sinulle