Itä-Suomen aluehallintovirasto ei tuomitse Kaavin kunnalle uhkasakkoa lastensuojelun resurssien puutteista. Aluehallintovirasto määräsi huhtikuussa 100 000 euron uhkasakon uhalla Kaavin huolehtimaan siitä, että kunnan lastensuojelun henkilöstöresurssit ovat riittäviä suhteessa lastensuojelulain velvoitteisiin ja asiakasmääriin.
Kaavin kunta on hoitanut resurssit lain vaatimalle tasolle määräaikaan kesäkuun puoliväliin mennessä, minkä takia aluehallintovirasto ei tuomitse uhkasakkoa maksettavaksi.
Kunnan antaman selvityksen mukaan Kaavilla on ollut määräyksen määräaikana 15. kesäkuuta vakituinen sosiaalityöntekijä, joka on hoitanut lastensuojelun ohella lastenvalvojan tehtäviä. Lisäksi virkavapaalla olevan lastensuojelun työntekijän virka on täytetty ostopalvelusosiaalityöntekijällä. Selvityksen mukaan lastensuojelussa määritelty määräaika oli ylitetty yhdessä palvelutarpeen arvioinnissa.
Aluehallintovirasto kertoo kuitenkin, että Kaavilla on ollut vakavia puutteita asiakkaiden asioiden kirjaamisessa ja kunnan antamissa selvityksissä on ollut epätarkkuuksia. Tästä syystä aluehallintoviraston on mahdotonta varmistua palvelutarpeen arvioinnin todellisesta tilanteesta ja määräaikojen ylitysten määristä.
Aluehallintovirasto katsoo riittäväksi toimenpiteeksi, että se antaa asian tiedoksi Pohjois-Savon hyvinvointialueelle, jotta se voi varautua Kaavilla asiakaskirjausten ja tilastoinnin epätarkkuuksiin.