Hyppää sisältöön

Älykäs mensalainen selventää, mitä älykkyys ei ole: "Viisaus on eri asia kuin älykkyys"

Kaakkois-Suomen Mensan puheenjohtaja Jukka Illman ei halua tuomita ketään epä-älykkääksi, vaikka ei pärjäisikään kuviopäättelytestissä.

Tällaisia pulmia voi tulla vastaan älykkyystestissä. Kuvituskuva.

Mensa on kansainvälinen älykkyysjärjestö, johon pääsee mukaan läpäisemällä älykkyystestin paremmin kuin melkein kaikki muut.

Noin kaksi prosenttia ihmisistä läpäisee Mensan älykkyysosamäärätestin.

– Kotkan kokoisessa kaupungissakin on yli tuhat ihmistä joilla olisi mahdollisuus Mensan jäsenyyteen. Ei se niin harvinaista ole. Kyllä me kaikki tunnemme paljon ihmisiä, joilla on älykkyyttä sen verran, mitä Mensan jäsenyyteen vaaditaan, sanoo Kaakkois-Suomen Mensan puheenjohtaja Jukka Illman.

Kaakkois-Suomen Mensan puheenjohtaja Jukka Illman sanoo, että älykkäät ihmiset ovat uteliaita. Kuva: Maija Tuunila / Yle

Mensan testeissä mitataan yleisälykkyyttä kuviopäättelytestin avulla.

Jukka Illmanin mukaan on monta eri älykkyyttä, esimerkiksi verbaalista, matemaattis-loogista ja visuaalis-spatiaalista. Yleisälykkyys korreloi usean älykkyyden kanssa.

– Yleisälykkyystekijä kuvaa näitä kaikkia, ja sitä voidaan mitata aika hyvin. Jos ihminen on matemaattisesti älykäs, hän on todennäköisesti myös verbaalisesti älykäs. Mutta tämä vaihtelee ihmisestä toiseen, ja painotuseroja on, sanoo Illman.

Testi ei mittaa viisautta tai lahjakkuutta

Kaikki lahjakkuudet eivät tule esiin Mensan testin kaltaisissa älykkyysmittauksissa.

– On ihmisiä, jotka ovat monella tavalla hyvin lahjakkaita, vaikkeivät pärjää näissä testeissä. Minä väittäisin, että he ovat myös älykkäitä. Lahjakkuus ja älykkyys eivät ole sama asia, mutta ne menevät usein käsi kädessä. En menisi tuomitsemaan ketään epä-älykkääksi, vaikka ei pärjää kuviopäättelytestissä, kertoo Kaakkois-Suomen Mensan puheenjohtaja Jukka Illman.

Älykkyys ei ole sen enempää kuin yksi ominaisuus ihmisessä, kuten pituus tai paino.

Kaakkois-Suomen Mensan puheenjohtaja Jukka Illman

Tyhmyys ei Illmanin mukaan ole älykkyyden vastakohta. Vastakohtana voisi hänen mukaansa pitää sitä, että ihminen on vähemmän älykäs.

– Pitäisin tyhmyyttä viisauden vastakohtana. Viisaus on eri asia kuin älykkyys. Se on elämän mukana tuomaa oppia. Viisaus on helpompi saavuttaa, jos on älykäs, mutta tunnen monia viisaita ihmisiä, jotka eivät ole mitattavalla tavalla älykkäitä.

Tapaamisissa pelataan flipperiä tai melotaan

Kaakkois-Suomen Mensa järjestää kuukausittain tapaamisen, jossa jäsenet harrastavat yhdessä.

– Ollaan ammuttu, melottu, pelattu flipperiä ja kierretty Imatran koskipuistoa.

Aina ei siis istuta pöydän ääreen ratkomaan tehtäviä ja pulmia, vaan tutustutaan uusiin paikkoihin ja yrityksiin.

– Älykkäät ihmiset ovat uteliaita, se on läpäisevää Mensan jäsenissä. Mielellään kokeillaan uusia asioita, selvittää Jukka Illman.

"Jotkut jopa halveksuvat"

Henkilökohtaisesta älykkyysosamäärästä ei puhuta edes Mensan sisällä. Mensalaiset eivät myöskään aina hehkuta jäsenyyttään muille, sillä ihmiset suhtautuvat asiaan eri lailla ja jotkut saattavat olla kateellisia, sanoo Illman.

– Jotkut arvostavat älykkyyttä ja jotkut haluavat keskustella siitä, onko älykkyys edes mitattavissa. Jotkut jopa halveksivat.

Kateellisuuteen ei Illmanin mukaan ole syytä.

– Älykkyys ei ole sen enempää kuin yksi ominaisuus ihmisessä, kuten pituus tai paino.

Suomessa on tuhansia mensalaisia. Kansainvälisesti verraten ja väkilukuun suhteutettuna Suomen Mensa on yksi maailman suurimmista kansallisista Mensoista.

Lokakuun alussa Mensa viettää älyviikkoa. Sen aikana pääsee eri puolilla maata testaamaan omaa älykkyyttään Mensan testeissä.

Esimerkiksi Kakkois-Suomen Mensa järjestää testitilaisuuden sunnuntaina Merikeskus Vellamossa Kotkassa.

Lue lisää:

Huippuälykkyys pelottaa – Mensan jäsenyys usein arka paikka

Suosittelemme sinulle