Hyppää sisältöön

Haaveiletko taideteoksen ostamisesta? Nämä neljä vinkkiä auttavat tekemään päätöksen

Taideteos voi olla kallis investointi, eikä hankintapäätös ole aina helppo. Taiteen asiantuntija antaa vinkit, miten onnistua.

Tilla Kekki, Marita Castrén ja Hillevi Latvalahti tutkivat kuvataiteilija Enni Kalilaisen teosta Suvilahdessa Helsingissä. Jutun kuvat ovat Teos 2022-tapahtumasta. Kuva: Sara Aaltio / Yle

Tekikö taideteos sinuun vaikutuksen ja jätti tunnejäljen? Miten paljon sinulla on varaa käyttää rahaa taiteen ostamiseen?

Muun muassa näitä asioita kannattaa miettiä ennen kuin hankkii taidetta kotiin. Eikä aina tarvitse ostaa, vaan teoksia voi myös lainata.

Mikaela Lostedt on taidehistorioitsija ja nykytaiteen asiantuntijaorganisaatio Pro Artibuksen toimitusjohtaja. Lisäksi hänellä on vuosien työkokemus taidegallerioista.

Lostedtin ohjeista on apua, jos ajatuksenasi on ostaa kotiin taideteos.

Korona-aikana kodin seinät tulivat tutuiksi ja moni alkoi miettiä taideteoksen ostamista, samalla kun kodin sisustamisesta tuli entistä suositumpaa. Kuva: Sara Aaltio / Yle

Mistä taidetta voi ostaa?

Taidetta voi ostaa näyttelyistä, gallerioista, taideverkkokaupasta tai suoraan taiteilijoilta.

Kynnys astua sisään hienolta näyttävään galleriaan voi kuitenkin tuntua liian korkealta.

– Olen miettinyt, että mistä se johtuu. Pitää muistaa, että gallerioiden työntekijät voivat auttaa sopivan teoksen löytämisessä, Mikaela Lostedt sanoo.

– Varsinkin jos kotona on tietty paikka, mihin teoksen haluaisi, mutta ei tiedä millaisen, heihin kannattaa olla yhteydessä.

Taiteilijat, joilla ei ole omaa galleriaa, myös myyvät teoksiaan itse. Lostedt rohkaisee ottamaan yhteyttä taiteilijoihin heidän kotisivujensa kautta.

– Itselleni kävi niin, että näyttelyssä näkemäni teos jäi kummittelemaan mieleeni. Otin jälkeenpäin yhteyttä taiteilijaan ja hankin työn.

Kuvassa Reetta Gröhn-Soinisen Koivusta valmistettu Sinisiä, punaisia ja keltaisia kukkia -teoskokonaisuus. Videolla lisää teoksia.

Lisäksi taidetta voi ostaa verkkokaupasta. Esimerkiksi Taiko (siirryt toiseen palveluun) on suomalaisen taiteen verkkokauppa, joka myy maalauksia, grafiikkaa ja veistoksia.

Mikaela Lostedt muistuttaa myös "matalan kynnyksen tapahtumista".

– Taideyliopistojen kandi- ja maisterinäyttelyistä sekä joulumyyjäisistä teoksia voi hankkia edullisesti.

Parhaillaan Helsingissä on kuvanveistäjien ja taidegraafikoiden teosvälitystapahtuma Teos 2022 (siirryt toiseen palveluun). Myynnissä on töitä lähes 300 taiteilijalta.

Mitä pitää ottaa huomioon?

Ennen hankintaa kannattaa miettiä, minkälaiseen tilaan sen sijoittaa: mahtuuko, onko valaistus riittävä ja miten värit sopivat muuhun sisustukseen.

Vinkkejä voi löytää sosiaalisesta mediasta, esimerkiksi Facebookin eri taideryhmistä.

Lostedtin mielestä tärkeintä on kuitenkin tunne.

– Pitää uskaltaa luottaa siihen, että jos jokin teos puhuttelee voimakkaasti, kannattaa uskaltaa kuunnella. Sellainen teos on useimmiten vielä vuosienkin päästä mieleinen, eikä siihen kyllästy.

– Olen täällä käymässä, jos vaikka löytyisi jotain, sanoo ystävänsä teosta kuvaava Suvi Hänninen. Kuva: Sara Aaltio / Yle

Lostedtista on tärkeää, että kotona on taidetta.

– Taide tuo ihanaa lisää ja sisältöä omaan arkeen ja elämään.

Mitä taide maksaa?

Taideteosten hintahaitari on suuri.

Grafiikanvedoksen saa taiteilijasta riippuen muutamalla sadalla eurolla. Öljymaalausten hinnat voivat olla useita kymmeniä tuhansia euroja.

Jos hinta hirvittää, taiteilijalta voi kysyä, mistä hinta muodostuu. Siihen vaikuttavat käytetyt materiaalit sekä onko valmistaminen ollut erityisen hidasta ja vaativaa.

Myös taiteilijan nimellä ja uralla on merkitystä. Tunnettujen taiteilijoiden teoksista joutuu maksamaan enemmän.

– Nuorien teokset on usein edullisempia kuin varttuneempien tekijöiden. Jos nuoren taiteilijan ura lähtee nousuun, myös hintakehitys on nousujohteinen, Mikaela Lostedt sanoo.

Hän toteaa, että galleriat ottavat oman korvauksensa teosten myymisestä, mikä näkyy loppusummassa.

– Taidetta hankkiessa maksetaan jonkun tekemästä työstä. Ostaja saa hienon teoksen ja samalla hän tukee taiteilijaa.

Mikaela Lostedt muistuttaa, että nykytaiteen arvo harvoin laskee.

– Mutta itse en koskaan osta taidetta sijoitusmielessä. Ostan taidetta, minkä kanssa haluan elää.

Taidetta ostettaessa myös osamaksu on usein mahdollinen rahoitusvaihtoehto. Kuvassa Erkki Kannoston pronssiteos Silta ja sateenkaari. Kuva: Sara Aaltio / Yle

Taideteoksia ei ole pakko ostaa omaksi. Niitä voi vuokrata taidelainaamoista, joita on jo useissa suomalaiskaupungeissa. Laajasta valikoimasta lainataan teoksia kotiin ja asiakas maksaa niistä kuukausimaksua.

Taidelainaamojen tiedot löydät täältä (siirryt toiseen palveluun).

Miten välttyä hutiostoilta?

Ennen teoksen ostamista on hyvä ottaa selvää sen tekijästä.

– Se on jo laadun takuu, että taiteilija on osallistunut näyttelyihin ja hänet on huomioitu. Näyttelyissä on esillä heidän cv:t, joista voi katsoa, missä taiteilijalla on ollut näyttelyitä ja minne niitä on tulossa.

Kirjojen lisäksi yksi mahdollinen tietolähde on Instagram.

Taidehistorioitsija Mikaela Lostedt vinkkaa seuraamaan taiteilijan uran kehittymistä ja hankitaanko hänen teoksiaan julkisiin kokoelmiin.

– Jos on epävarma, kannattaa pyytää konsultointiapua ammattilaiselta, hän summaa.

Teos 2022 on avoinna 2.10 saakka Kattilahallissa Suvilahdessa Helsingissä.

Lue myös:

Valtavan taidekokoelman haalinut Veikkaus myi teoksiaan, koska niille ei ole enää tilaa – arvokkainta myytiin 8 000 eurolla

Katso myös:

Taidekeräilijät-ohjelma Yle Areenassa

Suosittelemme sinulle