Hyppää sisältöön

Käräjäoikeus hylkäsi kaikki poliisien ja vartijoiden syytteet hijab-huivien riisumisjutussa: oikeus piti naisten kertomuksia epäuskottavina

Syytettyinä oli Hämeen poliisin poliiseja ja vartijoita. Kanta-Hämeen käräjäoikeuden mukaan poliisien ja vartijoiden kertomukset olivat luotettavampia.

Kanta-Hämeen käräjäoikeus antoi päätöksensä asiaan perjantaina 30. syyskuuta. Päätös ei ole lainvoimainen. Kuva: Nina Keski-Korpela / Yle

Jutussa oli kyse tapauksesta, jossa turvapaikkaa hakeneet naiset kieltäytyivät riisumasta hijab-huivejaan rekisteröintivalokuvausta varten. Naiset vetosivat uskontoonsa. Poliisit ja vartijat riisuivat huivit väkisin.

Syyttäjä vaati vastaajille rangaistuksia pahoinpitelystä, yllytyksestä pahoinpitelyyn ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kanta-Hämeen käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet perjantaina 30. syyskuuta.

Tapahtumat sijoittuvat toukokuulle 2017 Hämeen poliisilaitoksen tiloihin.

Käräjäoikeus piti naisten kertomaa tapahtumien kulusta epätavallisena ja tapahtumiin liittyviä kertomuksia ilman muun näytön tukea epäuskottavina.

Oikeus piti vastaajien kertomuksia luotettavampina ja heidän kertomaansa tapahtumien kulusta todennäköisempänä kuin naisten kertomaa.

Ohjeet velvoittivat

Hämeen poliisissa turvapaikanhakijoiden rekisteröinnistä vastannut esimies oli ohjeistanut, että rekisteröintikuvat on otettava ilman huiveja. Hän oli ohjeistanut, että vastarinta voidaan tarvittaessa murtaa lievimpiä voimakeinoja käyttämällä.

Poliisihallituksen henkilökuvausohjeen mukaan, jos henkilöllä on uskontoon liittyen "päähine tai huntu", kuvat on otettava sekä ilman päähinettä että päähineen kanssa.

Ohjeen mukaan tietyissä kulttuureissa esimerkiksi naisen pään peittävän huivin pois ottaminen saattaa vaatia, että henkilörekisterivalokuvat kuvaa samaa sukupuolta oleva virkamies, jotta kuvattavan arvoja ei tahattomasti loukattaisi.

Naisia pidettiin aloillaan

Poliisit olivat siirtäneet toisen naisista rekisteröintihuoneesta käytävälle ja takaisin ja pitäneet rimpuilevaa ja huutavaa naista aloillaan käsistä kiinni pitämällä. Myös toista, niin ikään rimpuilevaa ja huutavaa asianomistajaa oli pidetty aloillaan käsistä kiinni pitäen.

Voimakeinoista aiheutui naisille vammoja, jotka eivät olleet syyttäjän mielestä vähäisiä. Syyttäjän mukaan poliisien ja vartijoiden toiminta loukkasi tilanteessa turvapaikkaa hakeneiden naisten perus- ja ihmisoikeuksia.

Oikeuden mukaan vastaajat eivät kuitenkaan tahallisuuden edellyttämällä tavalla tarkoittaneet toimia tai mieltäneet toimineensa tilanteessa lain vastaisesti. Käytetyt voimakeinot olivat oikeuden mielestä tarpeellisia ja puolustettavia.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen, vaan siihen voi hakea muutosta valittamalla hovioikeuteen.

Lue myös:

Poliisit riisuivat turvapaikanhakijoiden hijab-huivit väkisin, syyttäjä vaatii rangaistuksia

Kuuntele:

Sari Valto: Muslimien huivinkäyttö - yksityisasia vai ei? (2018)

Suosittelemme sinulle