Hyppää sisältöön

Burkina Fasossa toinen vallankaappaus vuoden sisään – pääkaupungissa ammuskellaan, Ranskan lähetystössä palaa

Vallankaappaajat sanoivat eilen televisiossa, että hallitus on hajotettu ja perustuslaki kumottu. Lauantaina pääkaupungissa on kuulunut tulitusta ja kaduilla on liikkunut raskaasti aseistettuja joukkoja.

Vallan perjantaina kaapanneet asevoimien jäsenet ilmestyivät puhumaan tv:n uutisstudioon
Vallan perjantaina kaapanneet asevoimien jäsenet ilmestyivät puhumaan tv:n uutisstudioon

Burkina Fason pääkaupungissa Ouagadougoussa sijaitsevassa Ranskan suurlähetystössä on syttynyt tulipalo ja alueelta on kuulunut ammuskelua, kertoo uutistoimisto Reuters.

Maassa vallankaappauksen tehneet sotilaat ovat syyttäneet Ranskaa syrjäytetyn presidentin tukemisesta ja suojelemisesta. Ranska on kiistänyt väitteet.

Vallankaappausta johtaneen kapteeni Ibrahim Traorén perjantaina antaman lausunnon mukaan maata tammikuusta lähtien johtanut Paul-Henri Damiba on syösty vallasta, maan hallitus on hajotettu ja perustuslaki toistaiseksi kumottu. Myös maan rajat on suljettu.

Traorén mukaan aiemmin lauantaina pääkaupungissa kuullun ammuskelun syynä olisi ollut syrjäytetyn presidentin "vastahyökkäys". Hänen mukaansa tilanne "rauhoitettiin".

Länsi-Afrikassa sijaitsevassa Burkina Fasossa perjantaina tehty vallankaappaus on tuomittu maailmalla. Sekä EU:n ulkoasiainedustaja Josep Borrell että Afrikan unionin puheenjohtaja Moussa Faki Mahamat ovat tuominneet vallankaappauksen.

Myös Länsi-Afrikan talousyhteisö ECOWAS on tuominnut tapahtuneen. Yhteisön mukaan vallankaappaus tuli hetkenä, jolloin Burkina Faso oli jo palaamassa takaisin perustuslain mukaiseen järjestykseen.

"Asevoimien sisäinen kriisi" olikin vallankaappaus

Perjantaina maan hallitus ilmoitti ensin, että asevoimissa on meneillään "sisäinen kriisi". Asevoimien joukot olivat tämän takia sulkeneet pääkaupungin Ouagadougoun pääkatuja ja vartioineet julkisia paikkoja.

Uutistoimisto AFP:n haastattelemien silminnäkijöiden mukaan perjantain aikana kuultiin lukuisia aseiden laukauksia maan presidentinpalatsin sekä sotilasjuntan päämajan ympäristössä.

Traorén mukaan Damiba syrjäytettiin Burkina Fason kasvavien turvallisuusongelmien vuoksi. Turvattomuutta maassa ovat aiheuttaneet islamistikapinalliset, joilla on kytköksiä äärijärjestö Isisiin ja al-Qaidaan.

Tuhansia ihmisiä on kuollut ja noin kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa väkivaltaisuuksien takia sen jälkeen kun kapinallistaistelut levisivät Burkina Fasoon vuonna 2015.

Yhdysvallat kommentoi tuoreeltaa vallankaappausta ja ilmaisi olevansa hyvin huolissaan tapahtumista.

– Pyydämme kaikkia osapuolia maltillisuuteen ja palauttamaan rauhan, sanottiin Yhdysvaltain ulkoministeriön lausunnossa.

Ihmiset osoittavat mieltä Ouagadougoun kaduilla Burkina Fasossa perjantaina. Sotilaat olivat sulkeneet pääkatuja pääkaupungissa "armeijan sisäisen kriisin" takia. Kuva: Olympia de Maismont / AFP

Edellinen vallankaappaus tammikuussa

Kyseessä on jo toinen vallankaappaus Burkina Fasossa tänä vuonna. Nyt syrjäytetty sotilasjohtaja Damiba nousi itse armeijan johtajaksi ja presidentiksi tammikuussa tehdyssä vallankaappauksessa. Tuolloin presidentin virasta syrjäytettiin Roch Kaboré, joka oli valittu maan johtajaksi vapaissa vaaleissa vuonna 2015.

Maan johtoon noustuaan Damiba lupasi Burkina Fason kansallisen turvallisuuden olevan etusijalla. Vallankaappauksen jälkeen islamistikapinallisten väkivaltaiset iskut ovat jatkuneet Burkina Fasossa ja satoja ihmisiä on kuollut.

Syyskuussa Damiba erotti puolustusministerin virastaan ja otti roolin itselleen.

Suosittelemme sinulle