Hyppää sisältöön

Joutsenon vastaanottokeskukseen saapuu nyt jopa sata asiakasta päivässä – johtaja: "Yksi kaikkien aikojen vilkkaimmista viikoista"

Joutsenon vastaanottokeskuksessa riittää tilaa, sillä asiakkaita siirtyy jatkuvasti myös eteenpäin.

Joutsenon vastaanottokeskus sijaitsee Lappeenrannassa. Arkistokuva. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Kuluva viikko on ollut selvästi tavallista vilkkaampi Joutsenon vastaanottokeskuksessa Lappeenrannassa.

– Voi sanoa, että tämä on yksi kaikkien aikojen vilkkaimmista viikoista Joutsenon vastaanottokeskuksessa 30 vuoden aikana, vastaanottokeskuksen johtaja Antti Jäppinen sanoo.

Joutsenoon on saapunut nyt 50–100 uutta asiakasta per päivä. Se on Jäppisen mukaan vähintään yhtä paljon kuin alkuvuodesta 2022, kun Venäjä aloitti hyökkäyksen Ukrainassa.

Esimerkiksi kesällä uusia asiakkaita tuli 10–25 päivässä, mutta päiväkohtainen vaihtelu on ollut suurta.

– Valtaosa saapuvista asiakkaista on tilapäistä suojelua hakevia Ukrainan kansalaisia. Heitä on ollut runsaasti.

Moni tilapäistä suojelua hakevista saapuu Suomeen Venäjältä Kaakkois-Suomen rajanylityspaikkojen kautta. Esimerkiksi perjantaina tilapäistä suojelua haki kaakkoisrajalla 52 henkilöä.

Myös venäläisiä turvapaikanhakijoita

Myös Suomesta turvapaikkaa hakevien Venäjän kansalaisten määrä on kasvanut.

Jäppisen mukaan Venäjän kansalaiset jättävät valtakunnallisesti nyt muutamia kymmeniä turvapaikkahakemuksia päivittäin, kun ennen Venäjän liikekannallepanoa hakemuksia tuli vain yksittäisiä päivässä.

Joutsenon vastaanottokeskuksessa oli lauantaina kirjoilla 10–15 Venäjän kansalaista, eli heidän osuutensa asiakaskunnasta on edelleen pieni.

– Olemme varautuneet siihen, että määrä voisi maahantulorajoitusten jälkeen nousta, mutta ainakin perjantai oli lukujen valossa rauhallinen, Jäppinen kertoo.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto kirjasi perjantaina kaikkiaan 13 turvapaikkahakemusta. Rajavartioston apulaiskomentaja Jukka Lukkari arvioi, että suuri osa kaakkoisrajalla turvapaikkaa hakevista on Venäjän kansalaisia.

Rajavartiosto rekisteröi turvapaikkahakemukset ja tilapäisen suojelun hakemukset. Sen jälkeen rajavartioston partio tai poliisi saattaa hakijan Maahanmuuttoviraston ohjeistamaan paikkaan – kaakossa yleensä Joutsenon vastaanottokeskukseen.

Paikkoja riittää

Joutsenon vastaanottokeskuksessa on noin 500 asiakaspaikkaa. Niistä noin puolet on ollut tällä viikolla käytössä.

Vastaanottokeskuksen johtajan Antti Jäppisen mukaan paikkoja on riittävästi, ja asiakkaita siirtyy jatkuvasti myös Joutsenosta eteenpäin.

– Väki on täällä lyhimmillään yhden yön ja jatkaa eteenpäin. Joutsenon kautta on kulkenut tänä vuonna yli 4 000 henkilöä, hän arvioi.

Yle seuraa liikennettä Suomen ja Venäjän rajalla tässä artikkelissa.

Suosittelemme sinulle