Hyppää sisältöön

KTP nousee Veikkausliigaan – HIFK putoaa Ykköseen, Mixu Paatelainen ei valmenna joukkuetta ensi kaudella

KTP palaa jalkapallon miesten pääsarjaan yhden Ykkösessä vietetyn kauden jälkeen. HIFK:n putoaminen Ykköseen sai puolestaan sinetin, kun joukkue hävisi VPS:lle 0–4.

Mixu Paatelainen paljasti STT:lle, ettei jatka HIFK:n päävalmentajana Ykkösessä. Kuva: Juha Tamminen / All Over Press

Jalkapallon Veikkausliigassa moni asia ratkesi sunnuntaina kaksi kierrosta ennen sarjan päätöstä. HIFK koki Vaasassa kauden 18. tappionsa, kun VPS voitti sen selvin 4–0-lukemin. Samalla päättyi helsinkiläisten neljä vuotta kestänyt taival liigassa. HIFK pelasi Ykkösessä viimeksi kaudella 2018.

HIFK:n päävalmentajaksi jo ensimmäisen ottelun jälkeen häipyneen Bernardo Tavaresin tilalle hankittu Mixu Paatelainen oli luonnollisesti pettynyt.

– Täytyy sanoa, että kolme ensimmäistä maalia olivat täysin lahjoja. Tätä on tapahtunut koko ajan, ja se on todella turhauttavaa. Asioihin tartutaan ja asioista puhutaan, mutta samat ongelmat jatkuvat, Paatelainen manasi STT:lle ottelun jälkeen.

Hän paljasti myös, ettei jatka joukkueen päävalmentajana Ykkösessä, mutta valmentaa tämän kauden loppuun. Alun perin sopimuksen pituudeksi sovittiin huhtikuussa 2+1 vuotta.

HIFK:lla on pelaamatta vielä kaksi ottelua. Se isännöi lauantaina IFK Mariehamnia ja matkaa kauden päätösottelussa FC Lahden vieraaksi.

– Olemme seurajohdon kanssa keskustelleet jatkosta. Alun perin mieli oli molemmin puolin, että haluamme jatkaa ja rakentaa. Asiaa mietittyäni ehkä näin on kuitenkin parempi, Paatelainen sanoi STT:lle.

HIFK:n kausi on ollut murheellinen niin kentällä kuin sen ulkopuolella. HIFK:n puheenjohtaja Jan Walden vakuutti kuitenkin, että taloustilanne on riittävän hyvä, jotta HIFK:n pelit jatkuvat ensi kaudella Ykkösessä.

Lue myös: Näin HIFK järjesteli talouttaan ennen kuin putoaminen sinetöityi – puheenjohtaja vakuuttaa tarun jatkuvan

FC Lahti liigakarsintaan, HJK vankisti asemiaan sarjakärjessä

FC Lahti hävisi Oulussa AC Oululle 1–2, mikä sinetöi lahtelaisten joutumisen liigakarsintaan.

Liigakarsinnassa Lahti saa vastaansa Ykkösestä TPS:n, FF Jaron tai EIF:n. Ykkösen kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneet joukkueet pelaavat yksiosaisen karsintaottelun, jonka voittaja etenee karsinnan toiseen vaiheeseen. Karsinnan toisessa vaiheessa, joka pelataan niin ikään yksiosaisena, Ykkösen toiseksi sijoittunut joukkue kohtaa ensimmäisen karsintaottelun voittajan.

AC Oulu varmisti voitollaan alemman loppusarjan ykkössijan ja paikan eurolopputurnaukseen, jossa panoksena on paikka Konferenssiliigan karsintoihin.

IFK Mariehamn haki aiemmin päivällä Tampereelta 3–2-voiton Ilveksestä ja varmisti sarjapaikkansa.

Kuopiossa KuPS otti mestaruuskamppailun kannalta tärkeän 3–2-voiton Hongasta. Janis Ikaunieks oli mukana kaikissa KuPSin maaleissa tehden itse kaksi ja syöttämällä yhden.

Kuva: Matti Raivio/All Over Press

HJK vankisti asemiaan sarjan kärjessä, kun se kaatoi kotonaan Interin 3–0. Anthony Olusanya vastasi kahdesta Klubin ensimmäisestä maalista ja loppulukemat iski rangaistuspotkusta ottelun lopulla Bojan Radulović.

HJK:n ero toisena olevaan Kuopion Palloseuraan on nyt viisi pistettä, mutta Klubilla on yksi ottelu KuPSia, Honkaa, Hakaa ja Interiä enemmän pelattuna. Seuraavaksi HJK pelaa torstaina Eurooppa-liigaa, kun se kohtaa kotonaan Ludogoretsin.

Haka nousi 2–0-voitolla SJK:sta pisteen päähän kolmospaikkaa pitelevistä espoolaisista, joilla on kasassa 44 pistettä. Veikkausliigan maalipörssiä johtava Lee Erwin viimeisteli Hakan molemmat maalit ja kasvatti maalisaldonsa nyt 17 osumaan.

– Ei ole ollut maalitavoitetta, ja vaikka jäisin 17 maaliin, niin ei väliä, jos joukkue voittaa ja pääsemme Euroopan kentille. Siinä tapauksessa on mahdollista, että jatkan täällä, Erwin kommentoi STT:lle.

Kolme parasta joukkuetta pääsee eurocupeihin ja neljäs paikka ratkaistaan viiden seuraavaksi sijoittuneen kesken.

KTP palaa Veikkausliigaan

KTP varmisti nousunsa jalkapallon Veikkausliigaan ensi kaudeksi, kun se haki Tammisaaresta EIF:stä 2–1-voiton.

EIF siirtyi 21 minuutilla johtoon Stanislav Efimovin maalilla. Kapteeni David Ramadingaye toi kotkalaiset tasoihin toisen puoliajan alussa ja Ykkösen maalikuningas "Mika" eli Miguel Angel Junco Martinez viimeisteli voittomaalin 70. minuutilla.

KTP juhli liiganousua Tammisaaressa kannattajiensa kanssa. Kuva: All Over Press

Samalla kotkalaiset nousivat 55 pisteeseen, kun toisena oleva TPS on kuuden pisteen päässä.

Ykkösen päätöskierros pelataan ensi viikonloppuna.

KTP pelasi Veikkausliigassa viimeksi kaudella 2021.

– On aina vaikeaa voittaa sarja, mikä tahansa se onkaan. Ykkönen on kova sarja, ja me voitimme sen. Ei voi olla kuin tyytyväinen. Meillä on hemmetin hyvä joukkue täynnä hyviä pelaajia! Olemme treenanneet kovaa, keskittyneet omaan tekemiseemme ja tienneet koko ajan, että olemme sarjan paras joukkue, se pitää saada vain ulos, KTP:n kapteeni Ramadingaye kommentoi tuoreeltaan Ruudun lähetyksessä.

Juttua korjattu 21.40: Liigakarsinnoissa FC Lahti kohtaa TPS:n, FF Jaron tai EIF:n.

Lue myös:

Kommentti: Ällistyttävää, miten paljon sekoilua mahtui yhden seuran jalkapallokauteen – kuka jää kaipaamaan HIFK:ta?

Näin HIFK järjesteli talouttaan ennen kuin putoaminen Veikkausliigasta sinetöityi – puheenjohtaja vakuuttaa tarun jatkuvan

Suosittelemme sinulle