Hyppää sisältöön

Loviisan ydinvoimalan reaktorit ovat poissa verkosta – voimalan osuus Suomen sähköntuotannosta noin 10 prosenttia vuositasolla

Fortum tiedotti, että voimalan kakkosyksikössä havaittiin vuoto. Sen korjaamiseksi yksikkö piti ajaa alas ja jäähdyttää. Voimalan ykkösyksikkö on puolestaan suunnitellusti vuosihuollossa.

Kakkosyksikön vuoto oli hyvin pieni eikä siitä ole aiheutunut vaaraa ihmisille tai ympäristölle, kertoo voimalaitoksen johtaja. Arkistokuva Loviisan ydinvoimalasta. Kuva: Markku Rantala / Yle

Loviisan ydinvoimalan kumpikaan reaktori ei tuota sähköä verkkoon muutamaan päivään.

Fortum tiedotti lauantaina (siirryt toiseen palveluun), että voimalan kakkosyksikössä havaittiin pieni vuoto primääripiirin järjestelmässä. Sen korjaamiseksi yksikkö piti ajaa alas ja jäähdyttää.

Vuoto oli hyvin pieni eikä siitä ole aiheutunut vaaraa ihmisille tai ympäristölle, kertoo voimalaitoksen johtaja Sasu Valkamo.

Voimalan ykkösyksikkö on puolestaan suunnitellusti vuosihuollossa perjantaihin saakka. Kakkosyksikkö palautetaan verkkoon tiistaina.

Loviisan ydinvoimalan osuus Suomen sähköntuotannosta on noin 10 prosenttia vuositasolla.

Molempien yksiköiden sähköteho on 500 megawattia. Vertailun vuoksi täyteen vauhtiin päässeen Olkiluoto 3:n teho on 1 600 megawattia.

Suomessa sähkön kulutuksen taso on hetkellä kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan (siirryt toiseen palveluun) kaikkiaan noin 7 800 megawattia. Täydellä teholla toimiessaan Loviisan kakkosyksikkö kattaisi Valkamon mukaan tästä tarpeesta noin kuusi prosenttia.

Tarkennettu otsikkoa kello 19.47: Loviisan ydinvoimala vastaa noin 10 prosenttia kaikesta siitä sähköstä, jota Suomessa tuotetaan vuoden aikana.

Korjaus 3.10. kello 14:22. Korjattu jutun viimeisestä kappaleesta virheelllinen yksikkö.

Suosittelemme sinulle