Hyppää sisältöön

Valtakunnansovittelija antoi sovintoehdotuksen hoitoalan työriitaan

Sovintoehdotuksen sisällöstä ei kerrota julkisuuteen ennen kuin osapuolet ovat antaneet vastauksensa. Vastauksia odotetaan maanantaihin kello 18 mennessä.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n Markku Jalonen (vas.), valtakunnansovittelija Anu Sajavaara sekä (selin) Superin Silja Paavola (vas.) ja Tehyn Millariikka Rytkönen kuvattiin sovittelussa Helsingissä elokuun lopussa. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Valtakunnansovittelija on antanut sovintoehdotuksen hoitoalan työriidassa, jossa ovat osallisina hoitoalan työntekijäjärjestöt Tehy ja Super sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT.

Valtakunnansovittelija kertoo sovintoehdotuksesta Twitterissä (siirryt toiseen palveluun).

Yle kysyi työriidan osapuolilta, onko tietoa, miten nyt edetään. Superin puheenjohtaja Silja Paavola vastasi: ei vielä. Työnantajia edustavan KT:n puheenjohtaja Markku Jalonen ilmoitti, että hallinnot koolla maanantaina. Myös Tehyn hallinto ryhtyy puimaan, voidaan sovintoesitys hyväksyä vai ei.

Sovintoehdotuksen sisällöstä ei kerrota julkisuuteen ennen kuin osapuolet ovat antaneet vastauksensa.

Hoitajat halusivat suuremmat korotukset

Työkiistan osapuolet ovat tavanneet tiuhaan tahtiin viime viikkoina valtakunnansovittelijan toimistolla. Tällä hetkellä uusia lakkovaroituksia ei ole annettu. Helsingin käräjäoikeus ehti kieltää teho-osastoja uhkaavat lakot esimerkiksi Varsinais-Suomessa ja Kanta-Hämeessä sekä Helsingin kotihoidossa.

Hoitajaliitot ovat uhanneet joukkoirtisanoutumisilla. Hoitajille luvataan sadan euron lakkokorvaus päivässä ja takuu siitä, että he saavat työpaikkansa takaisin. Joukkoirtisanoutumiset kohdistuvat erikoissairaanhoitoon ja kotihoitoon, mutta tarkempaa ajankohtaa ja lakkokohteita hoitajaliitot eivät ole paljastaneet.

Kunta-alan työehdoista väännettiin alkuvuodesta pitkään. Lopulta sovittelulautakunnan ehdotus palkkaohjelmasta kelpasi muille kunta-alan järjestöille, mutta ei Superille ja Tehylle.

Hoitajaliitot hylkäsivät ehdotuksen, joka tuo kaikille kunta-alan työntekijöille noin prosentin vientialoja korkeammat palkankorotukset viiden vuoden ajan.

Hoitajaliitot vaativat, että hoitajien palkankorotukset olisivat 3,6 prosenttiyksikköä suuremmat kuin vientialojen palkankorotukset. Työnantajaa edustava KT on pitänyt ehdotusta mahdottomana.

Mitä ajatuksia heräsi? Voit keskustella aiheesta maanantaihin 3.10 kello 23:een saakka.

Lue myös:

Hoitajat lähtivät tammikuussa työtaisteluun historiallisen suurilla panoksilla – näin kuukausia kestänyt vääntö eteni

Suosittelemme sinulle