Hyppää sisältöön

Suomalaisen keskiarvopalkka oli viime vuonna reilut 3 700

Parhaiten tienaava kymmenys ansaitsi vähintään 5 571 euroa kuussa ja matalapalkkaisin kymmenys alle 2 302 euroa kuussa. 

Eniten ansaitsevat hieman alle 50-vuotiaat. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Tilastokeskuksen tuoreen katsauksen mukaan (siirryt toiseen palveluun) vuonna 2021 kokoaikaisten palkansaajien kokonaisansioiden keskiarvo oli 3 734 euroa. Kokonaisansioiden mediaani eli keskimmäinen palkka oli 3 314 euroa.

Miehillä kokonaisansioiden mediaani oli 3 663 euroa ja naisilla 3 034 euroa. Parhaiten tienasivat 45–49-vuotiaat palkansaajat.

Parhaiten tienaava kymmenys ansaitsi vähintään 5 571 euroa kuussa, matalapalkkaisin kymmenys alle 2 302 euroa kuussa.

Vuoden 2021 palkkarakennetilasto kuvaa noin 1,45 miljoonan kokoaikaisen palkansaajan ansiotietoja ja yhteensä 1,76 miljoonan koko- ja osa-aikaisen ansiotietoja.

Palkkarakennetilasto kuvaa julkisen sektorin osalta kaikkia ja yksityisen sektorin osalta yli viiden hengen yrityksissä työskenteleviä palkansaajia.

Johtajan mediaanipotti oli lähes 7 000 euroa

Palkkarakennetilaston yleisimpiä ammattiryhmiä olivat erityisasiantuntijat, asiantuntijat sekä palvelu- ja myyntityöntekijät.

Kokoaikaisten erityisasiantuntijoiden mediaaniansiotulo oli 4 246 euroa kuukaudessa. Kokonaisansioiden mediaani oli asiantuntijoilla 3 359 euroa ja palvelu- ja myyntityöntekijöillä 2 577 euroa kuukaudessa. Korkeimmat mediaaniansiot olivat johtajilla, 6 929 euroa kuukaudessa.

Kokonaisansiot olivat korkeimmat 45–49-vuotiailla palkansaajilla ja tässä ikäryhmässä kokoaikaisten palkansaajien kokonaisansioiden mediaani oli 3 635 euroa kuukaudessa. Matalimmat ansiot olivat 15–19-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa palkansaajien kokonaisansioiden mediaani oli 2 200 euroa kuukaudessa.

Suosittelemme sinulle