Hyppää sisältöön

Vikin ja Köpin uusi show on leikkikenttä, jossa voi tapahtua mitä vaan – "Varmaan aiheuttaa taas paheksuntaa"

Suosikkijuontajien mukaan Areenassa nähtävässä ohjelmassa yhdistyvät podcast ja telkkari. Kysyimme viisi kysymystä uudesta hybridishow'sta.

Viki ja Köpi Show alkaa
Viki ja Köpi Show alkaa

YleX Aamusssa kesällä lopettaneiden Vikin ja Köpin uusi show käynnistyy tänään tiistaina. Ohjelma tulee suorana tiistaista torstaihin klo 13–15 Areenassa ja on katsottavissa jälkikäteen.

Katso ensimmäistä lähetystä tämän linkin kautta.

Suosittu juontajakaksikko Ville "Viki" Eerikkilä ja Juuso "Köpi" Kallio ovat uuden edessä siirtyessään perinteisestä radion tekemisestä liikkuvan kuvan pariin.

Show'ta varten on rakennettu uusi studio, joka näyttää olohuoneelta. Lähetyksissä on YleX Aamusta tuttuja sisältöjä, mutta myös vapaampaa tekemistä. Siinä auttaa uusi toiminnallinen studio, jossa päästään entistä lähemmäs yleisöä.

– Kyllä radio on varmaan meidän molempien ensirakkaus. Aina voidaan tehdä comeback, mutta nyt tehdään tätä, sanovat uuden Viki ja Köpi Show:n toimittaja-juontajat Ville “Viki” Eerikkilä ja Juuso “Köpi” Kallio. Kuva: Terhi Liimu / Yle

Minkälainen show on tulossa?

Köpi: Toivottavasti siitä on tulossa hauska, koska se on kuitenkin meidän tavaramerkkimme. Toivottavasti se on myös rajattomampi ja notkeampi kuin perinteinen radio.

Viki: Kuka osaa sanoa, mitä tämä on. Tämä on jonkin sortin hybridishow. Jotain podcastia, jotain telkkaria.

Mitä notkeus tarkoittaa?

Viki: Meitä varten on rakennettu vapaa leikkikenttä, missä on tilaa ja mahdollisuuksia testailla kaikenlaisia juttuja.

Köpi: Emme ole soittolistojen armoilla eli voimme soittaa jotain musiikkia, jos me halutaan.

Viki: Ihmiset ovat monesti toivoneet, että enemmän teitä ja vähemmän musiikkia. Nyt se on mahdollista.

Köpi: Lisäksi meillä on nimetty lähetysaika kaksi tuntia, mutta nyt ollaan Areenassa, joten jos joku päivä tuntuu siltä, että tehdään kolme tuntia lähetystä, niin se on mahdollista.

– Ohjelmassa on tulossa vanhoja klassikko-osioita aamuradion ajoilta. Käymme myös läpi päivän polttavia uutisaiheita ja omia huomioita elämästä ja ympäröivästä maailmasta, kertovat uuden show'n aloittavat Juuso "Köpi" Kallio ja Ville "Viki" Eerikkilä. Kuva: Terhi Liimu / Yle

Mitä tällä leikkikentällä tapahtuu?

Viki: Kaksi yli-ikäistä lasta leikkii kolme kertaa viikossa vähintään kaksi tuntia päivässä.

Köpi: Todennäköisesti aiheuttaa paheksuntaa niin kuin aina ennenkin. Tähänkö kaikki verorahat menee.

Viki: Radion puolella on jouduttu menemään vieraiden kanssa musiikin kautta. Nyt voidaan ottaa melkein kuka tahansa kiinnostava ihminen vieraaksi tänne. Voidaan käydä myös studion ulkopuolella tekemässä lähetyksiä.

Köpi: Me palataan vähän journalistisille juurille ja me aiotaan tarjota reportaaseja.

Teitte useana vuotena Nenäpäivään liittyvää Naurumaratonia, josta voititte Kultainen Venla -gaalassa paras ohjelma -kategorian kolme kertaa. Onko uusi show samankaltainen?

Köpi: Kyllä tämä on lähempänä. Vuosien oppi ajoi meidät tähän pisteeseen, kun tajuttiin, kuinka paljon nautittiin kaikkien spesiaalien tekemisestä.

Onko ohjelmalle keksitty jo slogan?

Köpi: Meillä oli muutama hyvä idis, joissa oli kirosanoja, mutta ne ei mennyt seulasta läpi. Yksi oli Viki ja Köpi Show – sekoilua ja saattaa sisältää pähkinää. Mutta me ei olla saatu ikinä päättää slogania. Ehkä se muovautuu matkan varrella.

Viki ja Köpi Show 4.10. alkaen Yle Areenassa suorana tiistaista torstaihin klo 13–15 tai myöhemmin tallenteena.

Suosittelemme sinulle