Hyppää sisältöön

Helsinki-halli seisoo tyhjillään Pasilassa, vaikka pakotteet eivät estä sen käyttöä – myynti vaatisi poikkeusluvan ja ulosottomiehen hyväksynnän

Vaikka Helsinki-hallille on kerrottu olevan kiinnostuneita ostajia, kauppa tuskin etenee nopeasti.

Juomavalmistaja Hartwall lopetti yhteistyönsä noin 13 000–14 000 ihmisen yleisökapasiteetilla varustetun Helsinki-hallin kanssa keväällä. Kyltit poistettiin hallin seiniltä 3. maaliskuuta 2022. Kuva: Sara Salmi / Yle

Helsingin Ilmalassa sijaitseva Helsinki-halli on ollut tyhjillään ainakin seitsemän kuukautta.

Juomavalmistaja Hartwall tiedotti maaliskuun alussa päättäneensä markkinointiyhteistyönsä Helsinki Halli Oy:n kanssa. Halli riisuttiin logoista ja hallin sisäkatossa olleista suomalaisjääkiekkoilijoiden pelipaidoista. Myös tapahtumien järjestäminen loppui.

Viime viikolla Helsingin pormestari Juhana Vartiainen kertoi, että ostajaehdokkaita hallille olisi runsaasti. Hallin myynti tuntuu kuitenkin olevan jäissä, ja edessä voi olla vielä monta mutkaa.

Helsinki-hallin myynti on ulkoministeriön mukaan hankalaa, mikäli nykyiset omistajat eivät halua sitä myydä. Kauppa voidaan toteuttaa, mikäli pakotelistatut omistajat antavat sille suostumuksensa.

Hallin omistajiin kuuluvat venäläinen oligarkki Gennadi Timtshenko sekä Roman Rotenberg Arena Events Oy:n kautta. Gennadi Timtšenko on EU:n henkilöpakotelistalla. Sen sijaan Roman Rotenberg ei ole listoilla, mutta hänen omistuksensa on jäädytettynä hänen isänsä Boris Rotenbergin ja setänsä Arkadi Rotenbergin todellisen määräysvallan vuoksi.

Helsinki-hallista poistettiin maaliskuun alussa hallin pääsponsorin Hartwallin nimikyltit. Halli tunnettiin aiemmin sponsorinimellä Hartwall Arena.

Ulkoministeriö voi antaa poikkeusluvan

Ulkoministeriön virkamiehet ovat tietoisia joidenkin tahojen ostohaluista, mutta heillä ei ole tarkempaa tietoa myyntineuvotteluiden etenemisestä. Nykyiset omistajat eivät ole olleet yhteydessä ulkoministeriöön kaupan mahdollistamiseksi.

Hallin myynti, eli jäädytettyjen varojen vapauttaminen, edellyttäisi ulkoministeriön poikkeuslupaa.

Ulkoministeriö voi antaa henkilöpakoteasetuksen mukaisen luvan jäädytettyjen varojen vapauttamiseen. Ehtona kuitenkin on, että kaupan myyntihinta eli jäädytetyn omaisuuden arvoa vastaava summa siirretään Ulosottolaitoksen virkavaraintilille.

Varat pysyvät jäädytettynä Ulosottolaitoksen tilillä niin kauan kuin pakotteetkin ovat voimassa.

Mikäli omistajat haluaisivat myydä pakotteiden alaisen kohteen, Ulosottolaitos arvioisi mahdollista kauppaa, sen osapuolia ja kohteen arvoa. Ulosottomies myös arvioi omassa päätösharkinnassaan sitä, ettei pakotteita kierretä.

Jos takavarikoitua omaisuutta haluttaisiinvaihtaa rahaksi, ulosottomies tekisi mahdollista myyntilupaa koskevan erillisen valituskelpoisen päätöksen. Ilman ulosottomiehen lupaa kauppaa ei voida toteuttaa.

Laki ei salli kiinteistön pakkolunastusta

Kauppa ei etene myöskään pakkokeinojen kautta. Nykyinen lainsäädäntö ei salli esimerkiksi valtion tai kaupungintekemää pakkolunastusta pakotteiden alaisilta henkilöiltä tai yhtiöiltä.

Helsingin pormestari Juhana Vartiainen arvioi aiemmin Ylelle, että kaupan hyväksyminen vaatisi myös Yhdysvaltain viranomaisten hyväksynnän.

Ulkoministeriön mukaan kyse on EU-pakotteiden toimeenpanosta, jossa EU:n pakotelainsäädännön perusteella jäädytettyä omaisuutta siirretään toiseen, rahalliseen muotoon.

– Tämä ei vaadi Yhdysvaltojen viranomaisten hyväksyntää. Koska Yhdysvallat on niin ikään kohdistanut pakotteita samoihin henkilöihin, tulee kaupan osapuolten itse harkita Yhdysvaltain viranomaisten informointia ja mahdollista Yhdysvaltain pakotteiden vaikutusta, sanoo pakotetiimin tiiminvetäjä Pia Sarivaara ulkoministeriön kansainvälisen oikeuden yksiköstä.

Hallin käytölle ei ole rajoitteita

Helsinki-hallissa voisi järjestää tilaisuuksia nykyisessäkin tilanteessa. Ulkoministeriön mukaan pakotteet eivät tällä hetkellä estä hallin käyttöä tapahtumien pitämiseen.

– Tapahtumien järjestämiseen voivat vaikuttaa muut tekijät, kuten hallille aiheutuva mainehaitta, Sarivaara toteaa.

Vuodesta 1997 monitoimihallina käytetty halli on toistaiseksi tyhjillään. Hallin sivustolla (siirryt toiseen palveluun) ei ole ilmoituksia yhdestäkään tilaisuudesta.

Voit keskustella aiheesta torstaihin 6.10.2022 kello 23:een saakka.

Lue myös:

Helsinki-hallilla olisi useita ottajia, sanoo pormestari Vartiainen – Mika Anttonen vetäytyy ostoaikeistaan, jos muitakin kiinnostuneita on

Hartwall Arenan nimikyltit otettiin pois Helsingin areenasta – katso kuvat ja video historiallisesta hetkestä

Suosittelemme sinulle