Hyppää sisältöön

Ihmiskaupasta epäilty pohjoissuomalainen marjayritys Polarica ja vangittu toimitusjohtaja kiistävät lainvastaisuudet

Poliisin esitutkinnassa epäillään, että Polarica marjanhankinnan toiminnassa on syyllistytty ihmiskauppaan muun muassa erehdyttämällä ja riistämällä Suomeen kausityöläisiksi tulleita thaimaalaisia marjanpoimijoita.

Polarica on vuosia tuonut Thaimaasta marjanpoimijoita Suomeen. Kuva: Polarican Marjahankinta Oy
Marjukka Talvitie

Pohjoissuomalaista Polarica marjanhankinta Oy:tä epäillään ihmiskaupasta. Yhtiön toimitusjohtaja Jukka Kristo, sekä thaimaalaisia marjanpoimijoita vuosia välittänyt yrittäjä on vangittu todennäköisin syin ihmiskaupasta epäiltyinä Oulun käräjäoikeudessa lauantaina.

Keskusrikospoliisi ja rajavartiolaitos tiedottivat rikostutkinnasta maanantaina.

Polarica kiistää yhtiön tiedotteessa kaikki epäilyt lainvastaisuuksista. Tiedotteessa myös toimitusjohtaja Kristo kiistää rikosepäilyt. Polarica kertoo olleensa aktiivinen ulkomaalaisia marjanpoimijoita koskevan lain valmistelussa, ja kehittävänsä jatkuvasti vastuullista marjanpoimintaa Suomen ja Thaimaan viranomaisten kanssa. Yhtiön mukaan rikostutkinta ei aiheuta muutoksia yhtiön liiketoimintaan.

Polarica on kertonut tuoneensa tänä vuonna Suomeen noin 1100 marjanpoimijaa Thaimaasta.

Toinen marjayritys saanut aiemmin tuomion ihmiskaupasta

Poliisin epäilee, että Polarican toiminnassa on syyllistytty ihmiskauppaan muun muassa erehdyttämällä ja riistämällä Suomeen kausityöläisiksi tulleita thaimaalaisia marjanpoimijoita.

Poliisi epäilee, että poimijat ovat olleet ihmiskaupalle ominaisessa riippuvaisessa asemassa työnantajastaan, minkä lisäksi heitä on muun muassa majoitettu heikoissa olosuhteissa.

Tapausta tutkivat keskusrikospoliisi, Rajavartiolaitos ja Helsingin poliisilaitos. Syyte on nostettava 23. toukokuuta mennessä.

Viime tammikuussa korkein oikeus tuomitsi hankasalmelaisen marjayrittäjän vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi vankeuteen ihmiskaupparikoksista, joiden uhrina oli thaimaalaisia marjanpoimijoita.

Lue myös:

Suomeen odotetaan saapuvan ennätysmäärä thaipoimijoita näinä päivinä – marjalaki ohjaa toimintaa nyt toista vuotta

Lappiin odotetaan thaipoimijoita heinäkuun toisella viikolla

Marjanpoimijat tekivät pakkotyötä lähes palkatta – korkein oikeus tuomitsi marjayrittäjän ihmiskaupasta ehdottomaan vankeuteen

Thaimaan tiukkenevat ehdot pakottavat marjabisneksen muutoksiin – yrittäjä: "Ehkä kannattaisi kysyä poimijoilta, mitä he haluavat"

Suosittelemme sinulle