Muualle haudattujen muistopaikka löytyy jo lähes kaikilta hautausmailta, mutta moni Lapin seurakunta on pystyttänyt myös tyhjän sylin muistopaasin. Tyhjän sylin muistomerkit on tarkoitettu suremisen ja muistelemisen paikaksi kaikille niille, joita jollakin tapaa koskettaa lapsen kuolema tai tahaton lapsettomuus.
Muistopaasin äärelle voi tulla suremaan lapsia, joita ei ole syntynyt tai jotka ovat kuolleet, tai esimerkiksi kohtukuolemaa, keskeytynyttä tai kesketytettyä raskautta.
Esimerkiksi Torniossa tyhjän sylin muistopaasi on kolmessa paikassa: Suensaaren, Parasniemen ja Karungin hautausmaalla. Rovaniemellä muistopaasin löytää Tavivaaran hautausmaalta, jossa on ollut jo kauan myös lasten hautaamiseen varattu hauta-alue. Syyskuun viimeisenä päivänä myös Kemissä siunattiin käyttöön tyhjän sylin muistopaasi. Paasi on Kemin kirkon viereisessä puistossa.
Lupa surra, itkeä ja muistella
Paasi on tarkoitettu kaikille niille, jotka ovat menettäneet lapsen tai tuntevat kipua lapsettomuudesta, ja heidän läheisilleen.
– Joskus tällainen suru jää ilman sanoja ja vaille sopivaa paikkaa surra. Toivottavasti muistopaasi auttaa tekemään surun näkyväksi ja antaa luvan surra ja itkeä, sanoo sairaalapastori Ari Niskala.
Paasin siunaustilaisuudessa oli seurakunnan väen lisäksi myös Länsi-Pohjan keskussairaalan synnytysosaston henkilöstöä ja muitakin, jotka kohtaavat surevia perheitä, esimerkiksi lapsen kuoleman kokeneita tukevan Käpy ry:n ja tahattomasti lapsettomia tukevan Simpukka ry:n väkeä.
Menetyksen kohdatessa synnytysosastolla perheelle pyritään varmistamaan henkistä tukea ja tilaisuus rauhassa jättää jäähyväiset. Sekä kätilö Paula Kinnunen että sairaalapastori Ari Niskala korostavat läsnäolon merkitystä.
– Sanat ja teot eivät siinä tilanteessa ole tärkeintä. Tärkeintä on olla läsnä, Niskala sanoo.
Myös kätilönä toimiva Paula Kinnunen pitää arvokkaana, että surua ja muistoja varten on olemassa oma näkyvä paikkansa muistopaasin äärellä. Esimerkiksi varhaisen keskenmenon saaneelle tai raskauden keskeytykseen päätyneelle surun ja kipeiden tunteiden läpikäynti voi olla erityisen vaikeaa.
– On tärkeää, että tällainen paikka on olemassa, sanoo kätilö Paula Kinnunen.
Kinnunen kertoo, että sairaalan jälkeisen ajan tueksi on suunnitteilla pussukka, johon kootaan menetyksen kokeneille erilaista aineistoa tutustuttavaksi sitten, kun siihen on voimia. Kassiin tulisi tietoa käytännön järjestelyistä, henkisen tuen saamisesta ja vaikkapa muistokynttilä.
Sairaalapastori Ari Niskala kertoo, että ajatuksena on myös selvitellä vertaistukiryhmän tai -ryhmien saamista alueelle yhteistyössä Käpy ry:n ja Simpukka ry:n kanssa.
– On hyvä saada yhteistyöstä tiivistä, ja toimitaan ajatuksella "saattaen vaihdettava", jotta menetyksen kokenut ei missään vaiheessa tuntisi pudonneensa tyhjiöön tai väliin, vaan tukea on aina saatavissa.
Kuuntele Ari Niskalan ja Paula Kinnusen haastattelu:
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella 6.10. klo 23:een asti.