Hyppää sisältöön
Viestikoekeskus

Puolustus vaati syyttäjiä kertomaan, mitkä HS:n julkaisemat tiedot olivat salassa pidettäviä – Yle seurasi hetki hetkeltä käräjiä

Helsingin Sanomien kolme toimittajaa kiistävät syytteet turvallisuussalaisuuden paljastamisesta. Syyttäjä vaatii heille ehdollista vankeutta.

Päivi Happonen,Elli Piirainen,Jesse Mäntysalo

Helsingin Sanomien oikeudenkäynti

  • Syyttäjä vaatii vähintään puolentoista vuoden ehdollisia vankeusrangaistuksia kolmelle Helsingin Sanomien toimittajalle.
  • Syyttäjän mukaan toimittajat syyllistyivät turvallisuussalaisuuden paljastamiseen joulukuussa 2017, kun HS julkaisi uutisen Viestikoekeskuksesta.
  • Toimittajat kiistivät syyllistyneensä rikokseen. Puolustuksen mukaan uutisessa ei paljastettu salaista tietoa.
  • Keskiviikkona tuli yllätyskäänne, kun puolustus nimesi HS:n vastaavan päätoimittajan Kaius Niemen todistajaksi oikeudenkäyntiin.
  • Yle seurasi hetki hetkeltä ensimmäistä pääkäsittelypäivää tässä jutussa.
Jesse Mäntysalo

Näin Viestikoekeskus-tapauksen pääkäsittelyn ensimmäinen päivä eteni

Helsingin Sanomien vuonna 2017 julkaistua juttua koskeva pääkäsittely alkoi keskiviikkona Helsingin käräjäoikeudessa.

Syyttäjä vaatii Helsingin Sanomien politiikan toimituksen tuolloiselle esimiehelle Kalle Silfverbergille sekä jutun kirjoittajiksi merkityille Laura Halmiselle ja Tuomo Pietiläiselle vähintään puolentoista vuoden ehdollista vankeusrangaistusta turvallisuussalaisuuden paljastamisesta.

Heti aluksi puolustusasianajaja Kai Kotiranta ilmoitti, että syytettynä Silfverberg tulee kutsumaan myöhemmin uusiksi todistajiksi Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan Kaius Niemen ja päätoimittaja Antero Mukan. Tämä on kiinnostavaa, koska esitutkinnassa Niemi vaikeni. Poliisi kysyi häneltä noin 80 kysymystä, mutta vastaava päätoimittaja ei suostunut vastaamaan juuri mihinkään.

Ennen pääkäsittelyä Niemi toisti Ylelle, etteivät syytteessä olevat toimittajat ole voineet tehdä julkaisupäätöstä, mutta ei edelleenkään ottanut kantaa siihen, onko hän itse päättänyt julkaisusta.

Puolustuksen asianajaja Kai Kotiranta antaa kommentteja medialle käräjäoikeuden K-kerroksessa. Viestikoekeskus-oikeudenkäynti, osapuolina Helsingin Sanomat ja Puolustusvoimat. Helsingin käräjäoikeus.
Paikalla Helsingin oikeustalolla oli suuri määrä median edustajia. Kuvassa haastateltavana puolustuksen asianajaja Kai Kotiranta. Kuva: Jani Saikko / Yle

Syyttäjän mukaan Halminen, Pietiläinen ja Silfverberg ovat yhdessä oikeudettomasti julkistaneet Helsingin Sanomissa tietoja, jotka on säädetty tai määrätty salassa pidettäviksi Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi.

Syyttäjä esitti, että Halminen ja Pietiläinen ovat laatineet artikkelit yhdessä ja toimittaneet ne julkaistaviksi. Silfverberg, joka on ollut politiikan ja talouden toimituksen esimies ja Pietiläisen esimies, on syyttäjän mielestä hyväksynyt artikkelien laatimisen ja julkaisemisen.

Puolustus kiisti tämän. Puolustuksen mukaan julkaistu artikkeli ja myöhemmin julkaistuiksi suunnitellut juttuluonnokset eivät ole sisältäneet salassa pidettävää tietoa.

Syyttäjät vaativat lisäksi, että Helsingin Sanomat poistaa uutisen, josta syyttäjä on nostanut syytteet.

– Arvoisa puheenjohtaja. Se [jutun poistaminen verkosta] olisi historian muuttamista, sanoi asianajaja Kotiranta.

Puolustus vetosi, että Halmisen osuus artikkelin laatimisessa on ollut vähäinen; hän on osallistunut sen tekemiseen "enintään 0,69 prosentin osuudella".

Puolustus lausui myös, että juttuja on ollut tekemässä lukuisa joukko muitakin henkilöitä syytettyinä olevien lisäksi. Lisäksi puolustus katsoi Silfverbergin syytteiden perustuvan väärinkäsitykseen hänen asemastaan toimituksen sisällä.

Käsittely jatkuu tiistaina 11. lokakuuta kello 9.30.

Jesse Mäntysalo

Käräjäoikeuden istunto päättyy tältä päivältä

Kiitoksia seurasta!

Käsittely jatkuu tiistaina 11.10.2022 kello 9.30. Ainakin aamupäivällä käsittelyä käydään ilman yleisöä.

Hetken kuluttua on vielä tulossa tiivis yhteenveto ensimmäisen pääkäsittelypäivän tapahtumista.

Päivi Happonen

Syyte vaikuttaa perustuvan väärinkäsitykseen, sanoo puolustus

Asianajaja Kai Kotiranta pitää parhaillaan toimittaja Kalle Silfverbergin asiaesittelyä.

– Syyte vaikuttaa perustuvan väärinkäsityksen Silfverbergin asemasta toimituksen sisällä. Syyte ei vastaa sitä, mikä hänen asemansa on (toimituksessa), Kotiranta sanoo.

Kotiranta toteaa, ettei Silfverberg ole käyttänyt minkäänlaista päätösvaltaa jutun julkaisussa missään vaiheessa.

– Hän ei ole hyväksynyt sisältöä millään tavalla. Tällaiset tehtävät eivät ole kuuluneet hänelle tuolloin eikä milloinkaan muulloinkaan, Kotiranta toteaa.

Jesse Mäntysalo

"Halminen osallistui artikkelin laatimiseen enintään 0,69 prosentin osuudella"

Puolustus toteaa, että toimittaja Laura Halmisen osuus artikkelin laatimisessa on ollut vähäinen; hän on osallistunut sen tekemiseen "enintään 0,69 prosentin osuudella".

Näin ollen puolustus katsoo asianajaja Kai Kotirannan mukaan, että kysymys ei ole teonkuvauksessa tarkoitetusta yhdessä tekemisestä.

Halminen on tiennyt, että toimittaja Tuomo Pietiläisellä on hallussaan salassa pidettävää aineistoa, mutta tämä ei ole puolustuksen mukaan epätavallista toimitustyössä.

– Halminen ei ole tiennyt ennakolta, miltä osin aineistoa hyödynnetään jutussa. Halminen ei ole tiennyt, että kysymys olisi turvallisuussalaisuuksista, Kotiranta alleviivaa.

Todistajan mukaan Halminen on ilmoittanut havainnoistaan Puolustusvoimille.

Jesse Mäntysalo

Oikeuden puheenjohtaja tenttaa puolustusta

Oikeuden puheenjohtaja Maritta Pakarinen kysyy asianajaja Timo Ylikantolalta, myöntääkö toimittaja Tuomo Pietiläinen tehneensä muistiinpanoja niitä artikkeleita varten, joita Helsingin Sanomat ei lopulta sellaisenaan julkaissut.

Ylikantola ei aluksi vastaa kysymykseen suoraan, joten Pakarinen kysyy "kyllä vai ei" ja muistuttaa, että puolustuksen ei ole pakko vastata kysymykseen.

Puolustus ei halua ottaa asiaan kantaa.

– On tehty ihan normaaleja valmistelevia toimenpiteitä, Ylikantola muotoilee.

Kyseiset artikkeliluonnokset liittyvät toiseen syytekohtaan eli turvallisuussalaisuuden paljastamisen yrityksiin.

Lisäksi puheenjohtaja kysyy, myöntääkö Pietiläinen tehneensä Laura Halmisen kanssa artikkeleita.

– On riidatonta, Ylikantola vastaa.

Päivi Happonen

"Tässä on noudatettu normaaleja toimituksellisia prosesseja"

HS:n puolustus on pyytänyt todistajiksi tähän oikeudenkäyntiin siis vastaavan päätoimittajan Kaius Niemen ja päätoimittaja Antero Mukan.

Puolustus haluaa osoittaa näillä kuulemisilla sitä, etteivät syytteessä olevat henkilöt ole päättäneet jutun julkaisusta.

Asianajaja Kai Kotirannan mukaan Helsingin Sanomien päätoimittajien kuulemisella oikeudenkäynnissä saadaan selville, mitä toimituksessa on tapahtunut
Päivi Happonen

"Vastuu on viime kädessä vastaavalla päätoimittajalla"

Sanoma Oy:ta ja Helsingin Sanomien kahta toimittajaa edustava asianajaja Kai Kotiranta sanoi puolustuksen asiaesittelyssä, että päätös uutisen julkaisusta on tehty Helsingin Sanomien johdossa.

Näin Kaius Niemi vastasi kysymykseen, oliko hän päättämässä jutun julkaisusta.

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi sanoo, että Viestikoekeskus-jutun kaltaisissa jutuissa vastuu on viime kädessä vastaavalla päätoimittajalla.
Jesse Mäntysalo

Puolustus: Turvallisuussalaisuuksiksi väitettyjä tietoja löytyi muun muassa Puolustusvoimien omista julkaisuista

Asianajaja Timo Ylikantola luettelee esimerkkejä, mistä eri julkisista lähteistä väitettyjä salassa pidettäviä tietoja on ollut löydettävissä 16.12.2017.

Ylikantola mainitsee esimerkeiksi Puolustusvoimien omat julkaisut, Maanpuolustuskorkeakoulun opinnäytetyöt ja oppikirjat sekä lainvalmisteluaineistot kuten luonnos sotilastiedustelulaiksi.

Muita esimerkkejä ovat puolustuksen mukaan muun muassa kaupallisten toimijoiden, esimerkiksi Lockheed Martinin ja Patrian esitteet ja ulkomaisten sekä suomalaisten tiedotusvälineiden artikkelit.

HS:n toimittaja Tuomo Pietiläinen ja hänen asianajajansa Tuomo Ylikantola Helsingin käräjäoikeudessa. Viestikoekeskus-oikeudenkäynti.
Toimittaja Tuomo Pietiläinen menossa turvasaliin asianajajansa Timo Ylikantolan kanssa. Kuva: Jani Saikko / Yle
Päivi Happonen

"Heidän pitäisi hyökätä kuten tositilanteessakin"

Tuomo Pietiläisen asianajaja Timo Ylikantola ihmettelee, miksi Puolustusvoimat ei puuttunut materiaaliin, joka oli Helsingin Sanomien hallussa.

– Aikuisten oikeesti Puolustusvoimat tiesi vuonna 2017 salausasiakirjoista. Miksi Puolustusvoimat ei ennalta estänyt jutun julkaisua. Miksi yhtäkkiä jälkijättöisesti reagoidaan, kyselee Pietiläisen asianajaja Ylikantola.

– Osoittaako tämä toiminta, ettei kyse ollut turvallisuussalaisuuksista, kun Puolustusvoimat ei ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin turvallisuussalaisuuksien suojaamiseksi?

– Jos on kyse leimapapereista, heidän pitäisi hyökätä, kuten he hyökkäävät tositilanteessakin, eli ottaa haltuun ne, sanoi Tuomo Pietiläisen asianajaja Timo Ylikantola.

Suosittelemme sinulle