Hyppää sisältöön

SVT: Ruotsin jalkapallon pääsarjan naisten joukkueilla talouskriisi – Helmareiden avainpelaajien työpaikat vaarassa

Yleisökadon lisäksi taloushuolta lisää se, että useat seurat elävät yli varojensa. Ruotsalaisseurat ovat pyytäneet apua yleisöltä.

Vittsjötä edustava Jutta Rantala juoksee pallon perässä. Arkistokuva. Kuva: Peter Sonander/SPP/Shutterstock/All Over Press

Ruotsin naisten jalkapallon pääsarjan Damallsvenskanin joukkueilla on merkittäviä taloushuolia, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT (siirryt toiseen palveluun).

Media kysyi taloudellisesta tilanteesta pääsarjan kaikilta 14 joukkueelta, joista monella on "taloudellisia kasvukipuja". Seuroista kerrotaan, että kulut ovat lisääntyneet samalla, kun tulot ovat pysyneet tasaisina. Ongelmana ovat lisäksi vähäiset katsojamäärät.

Edelliskaudella sarjan yleisökeskiarvo oli 538 katsojaa ottelua kohden. Ennen koronapandemiaa katsojia oli jopa 300 enemmän, kaudella 2019 keskiarvo 859 ja kaudella 2018 keskiarvo 894.

Tilanne koskettaa myös Suomen maajoukkueen avainpelaajia. Örebro ja Umeå ovat Ruotsin pääsarjan "suomalaisseurat". Örebrossa pelaavat Elli Pikkujämsä, Heidi Kollanen ja Amanda Rantanen.

Sarjanousija Umeån päävalmentaja on suomalaisluotsi Samuel Fagerholm. Pelaajistosta löytyvät Anni Miettunen, Vilma Koivisto, Emma Santamäki, Katariina Kosonen ja Henna-Riikka Honkanen.

SVT:lle talousongelmista kertoneiden Linköpingin ja Vittsjön riveissä on myös suomalaispelaajia. Linköpingissä pelaavat Olga Ahtinen ja Anna Koivunen. Vittjössä pelaavat Julia Tunturi, Linda Sällström ja Jutta Rantala.

KIF Örebron puheenjohtaja Fredrik Stengarn kuvailee naisten jalkapallon kärsivän kasvukivuista. Hänen mukaansa tarvitaan useita muutoksia, jotta "naisten liiga saadaan taloudelliseen tasapainoon".

Umeå IK:n puheenjohtajan Krister Ruthin mukaan seuran taloudellinen tilanne on kriittinen, ja seura tarvitsee kaksi miljoonaa kruunua (noin 185 000 euroa) selviytyäkseen vuoden loppuun.

Vittsjön urheilujohtaja Erika Nilsson sanoo, että kasvaneet kustannukset ovat tehneet tilanteesta mahdottoman. Hän kertoo, että seura ylitti viime vuonna asettamansa polttoaine- ja energiabudjetin 31. heinäkuuta.

Seura on pyytänyt apua kannattajiltaan. Nilssonin mukaan tärkeintä olisi pitää palkkatulot alhaisina.

Ruotsin pohjoisosista, Norrbottenin läänistä, kotoisin olevalle Piteålle matkakulut ovat suuri ongelma. Lähin seura on 213 kilometrin päässä Uumajassa pelaava Umeå IK. Toiseksi lähimpänä on 913 kilometrin päässä oleva Örebro.

Piteån urheilujohtaja Per Embretsen kertoo, että seura ylittää tämän vuoden matkakuluihin varatun budjettinsa.

– Jatkamme työntekoa. Mutta kun Chelsea ja Bayern München päättävät, että naisten jalkapallo on tärkeää, Piteån on hankala pysyä kilvassa mukana. Se on sanomattakin selvää, Embretsen sanoo.

Päivitys 5.10. kello 17.28: Lisätty tekstiin maininta vähäisistä katsojamääristä.

Päivitys 6.10. kello 10.38: Lisätty tekstiin katsojamäärien muutoksia.

Lue myös:

Ruotsin liigan tämän hetken paras pelaaja tulee Suomesta – asiantuntijat kertovat, mikä tekee Helmareiden aliarvostetuimmasta pelaajasta niin hyvän

Tässä ovat jalkapallon Mestarien liigan lohkot – Ria Ölingin Rosengård saa huippukovassa lohkossa vastaansa Barcelonan tähdet

Tuore raportti paljastaa järkyttävät tapahtumat, joista USA:n naisten jalkapallossa on vaiettu – systemaattista kiusaamista ja seksuaalista häirintää

Suosittelemme sinulle