Hyppää sisältöön

Nanna Suden Taiteilija ja raivoisa rakkaus -näyttely aukesi Malvassa – "Olen maalannut ihan helvetisti"

Kuvataiteilija Nanna Sudella on takanaan intensiivinen työjakso, jonka tuloksena syntyi 26 uutta työtä.

Kuvataiteilija Nanna Susi Malva-museossa Lahdessa
Nanna Susi kuvaa itseään kurinalaiseksi työntekijäksi, joka ei anna periksi suurienkaan haasteiden edessä. Kuva: Mikko Tuomikoski / Yle
Mikko Tuomikoski
Avaa Yle-sovelluksessa

Kuvataiteilija Nanna Susi seisoo Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan näyttelysalissa ja kertoo vasta auenneesta näyttelystään. Takana on hyvin intensiivinen työjakso.

– Kyllä, olen maalannut ihan helvetisti. Olen aika väsynyt, mutta myös onnellinen, koska mielestäni en ole vielä tullut hulluksi, Susi naurahtaa.

Nanna Suden Taiteilijatar ja raivoisa rakkaus -näyttely kertoo kuvataiteilijan suhtautumisesta omaan työhönsä.

– Se kertoo asenteestani työntekoon. Olen maalannut yli 30 vuotta. Raivoisa kuvastaa sitä, että jos tehdään tällaista työtä pitkäjänteisesti, niin sitä täytyy tehdä aika raivoisastikin.

Isot öljyvärityöt vaativat veronsa, sillä työ on fyysisestikin raskasta.

– Maalaaminen on käsityötä, sitä ei tehdä tietokoneella, vaan jokainen maalikerros, pienikin siveltimenveto tehdään erikseen. Halusin tässä näyttelyssä kertoa sen, mikä on se fiilis ja se työprosessi, kun maalataan.

Nanna Suden maalaus Raivoisa Rakkaus
Näyttelyn nimiteos Raivoisa rakkaus. Kuva: Mikko Tuomikoski / Yle

Synkät ajat ja positiivinen pohjaväre

Viime vuosien koettelemukset, korona ja Venäjän hyökkäyksen seurauksena syttynyt sota ovat koetelleet mielialoja ja uskoa tulevaisuuteen.

Nämä ovat vaikuttaneet myös näyttelyssä nähtäviin töihin. Synkistä ajoista huolimatta työt kuvastavat elämän positiivista puolta ja elämän voittoa lohduttomuuden sijaan.

– Jos pitää valita, niin valitaan aina elämä. Näinä synkkinä aikoina tulee pohtineeksi elämän perusasioita ja elämän säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää.

Asikkalasta lähtöisin oleva Nanna Susi kuuluu aikamme merkittävimpiin kotimaisiin taidemaalareihin. Kuvataideakatemiasta 1997 valmistunut Susi nousi suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään Vuoden nuori taiteilija 2000 -nimityksen myötä. Nanna Susi on palkittu myös kultaisella Helsinki-mitalilla.

Kuvataiteilija Nanna Suden näyttely aukesi Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvassa kiivaan työjaksen jälkeen

Suosittelemme sinulle