Hyppää sisältöön
poliisi kantaa mielenosoittajaa
Poliisi tyhjentää Mannerheimintietä Elokapinan mielenosoittajista Eduskuntatalon edessä. Kuva: Jani Nivala / Yle
Elokapina

Elokapinan mielenosoittajat tukkivat tien Mannerheimintiellä Eduskuntatalon edessä – poliisi tyhjensi kadun, liikenne kulkee

Mielenosoittajat vaativat luontokadon pysäyttämistä. Vajaa kaksi tuntia mielenilmauksen alkamisen jälkeen poliisi alkoi tyhjentää katua mielenosoittajista.

Simo Kymäläinen,Mia Gertsch,Veikko Eromäki
Veikko Eromäki

Poliisi on tyhjentänyt Mannerheimintien mielenosoittajista, liikenne alkaa käynnistyä

Elokapinan mielenosoittajat poistettiin Mannerheimintieltä ja tiensivuille jääneet mielenosoittajat poistuivat lopulta paikalta. Autoliikenne kadulla alkaa käynnistyä.

Seuranta loppuu tähän.

Simo Kymäläinen

Katu alkaa olla tyhjä mielenosoittajista

Poliisi on poistanut Mannerheimintieltä jo kymmeniä mielenosoittajia. Osa on kannettu pois. Nyt kadulla istuu enää noin 15 elokapinallista.

Poliisi maija ajoi aivan mielenosoittajien viereen. Poliisi laittaa auton perään muutaman elokapinallisen.

Elokapinan mielenosoittajia istuu keskellä katua
Iltakahdeksan aikaan katu alkaa olla tyhjä mielenosoittajista. Poliisi jatkaa heidän kantamistaan paikalle tuotuun linja-autoon. Kuva: Jani Nivala / Yle
Kaksi poliisia kantaa välissää mielenosoittajaa
Poliisi kantaa pois mielenosoittajaa Eduskuntatalon edessä. Kuva: Matti Myller / Yle
Simo Kymäläinen

Kadulla istuu edelleen noin viisikymmentä mielenosoittajaa

Poliisi jatkaa Elokapinan mielenosoittajien poistamista Mannerheimintieltä, jotta liikenne pääsisi jatkumaan. Ambulanssi ajoi etelästä pohjoiseen ja elokapinalaiset väistivät hälytysajoneuvoa kuuliaisesti. He antoivat tietä hetkeksi ambulanssille ja palasivat sitten takaisin paikoilleen.

Ajoradalla istuu paikalla olevan Ylen toimittaja Jani Nivalan arvion mukaan vielä noin viisikymmentä mielenosoittajaa.

Osa mielenosoittajista on siirtynyt pois ajoradalta jalkakäytävälle ja jatkaa mielenilmausta huutaen Elokapinan nimeä.

Myös median edustajat on ohjattu sivummalle seuraamaan tilannetta.

poliisi ohjaa mielenosoittajan linja-autoon
Poliisi on tuonut paikalle linja-auton, jonne osa mielenosoittajista on jo ohjattu tai kannettu poliisin toimesta. Kuva: Matti Myller / Yle
Mielenosoittajia istuu maassa kadulla
Puolikahdeksan aikaan illalla ajoradalla on vielä noin viisikymmentä Elokapinan mielenosoittajaa. Kuva: Matti Myller / Yle
Simo Kymäläinen

Poliisi kantaa mielenosoittajia pois kadulta linja-autoon

Poliisi on alkanut tyhjentää Mannerheimintietä mielenosoittajista. Heita kannetaan pois. Osa on itse poistunut ajoradalta poliisin käskyn jälkeen. Poliisi on tuonut paikalle linja-auton. Toukokuun mielenosoituksessa sinne kannettiin mielenosoittajia, jotka eivät suostuneet poistumaan ajoradalta poliisin käskystä huolimatta.

poliisi kantaa mielenosoittajaa
Poliisi kantaa mielenosoittajaa linja-autoon. Kuva: Jani Nivala / Yle
poliisi ohjaa mielenosoittajia bussiin
Osa kävelee itse poliisin paikalle tuomaan bussiin. Kuva: Jani Nivala / Yle
Simo Kymäläinen

Poliisi käskee mielenosoittajia poistumaan ajoradalta

Poliisi neuvotteli ensin mielenosoittajien kanssa, mutta se ei johtanut tulokseen. Nyt poliisi käskee mielenosoittajia poistumaan ajoradalta.

– Poistukaa ajoradalta. Niskoittelevat henkilöt voidaan ottaa kiinni, poliisi kuuluttaa.

Simo Kymäläinen

Elokapinalliset ovat ilmoittaneet poliisille, että he jatkavat toistaiseksi mielenosoitustaan Mannerheimintiellä

Ympäristöliikkeen mielenosoitus jatkuu edelleen Mannerheimintiellä Eduskuntatalon kohdalla.

Poliisi kertoi Twitterissä vajaa kaksi tuntia mielenosoituksen alkamisen jälkeen, että mielenosoittajat eivät ole halukkaita siirtymään muualle.

Simo Kymäläinen

Elokapinan mielenosoitus Eduskuntatalon edessä jatkuu

Ympäristöliikkeen mielenilmaus alkoi kello 17 aikaan. Liikenne Mannerheimintiellä on ollut poikki siitä lähtien. Paikalla oleva Ylen toimittaja arvioi, että paikalla on reilut kaksisataa mielenosoittajaa. He vaativat luontokadon pysäyttämistä.

Paikalla on poliiseja, joiden liivien selässä lukee neuvottelija. Polisi on käynyt neuvotteluja elokapinallisten kanssa siitä, voisivatko he siirtyä pois ajoradalta.

Kaksi poliisia seuraa mielenosoitusta. Heidän keltaisten liivien selässä lukee neuvottelija
Poliisi on neuvotellut mielenosoittajien kanssa ja pyytänyt heitä jatkamaan mielenilmausta muualla kuin ajoradalla. Kuva: Matti Myller / Yle

Poliisi kertoi Twitterissä vajaa kaksi tuntia mielenosoituksen alkamisen jälkeen, että mielenosoittajat eivät ole halukkaita siirtymään muualle.

Yle seurasi suorana mielenosoituksen alkua. Koosteen siitä löydät alta.

Simo Kymäläinen

Mielenosoittajat vaativat luontokadon pysäyttämistä

Tellu Loikkanen pitää kädessään kylttiä, jossa lukee, että 70 prosenttia Suomen metsätyypeistä on uhanalaisia.

– Olen täällä sen takia, että luontako piti pysäyttää ensin vuoteen 2010 mennessä. Sitten se piti pysäyttää vuoteen 2020 mennessä, mutta sitä ei ole tehty vieläkään, Loikkanen sanoo.

Hänen mukaan elokapinalliset päättävät yhdessä siitä, miten kauan mielenilmaus jatkuu Mannerheimintiellä. Poliisi on sanonut, että mielenilmauksesta ei saisi aiheutua kohtuutonta haittaa. Tähän Loikkasella on selkeä näkemys. – Meidän pitäisi yhteiskuntana käydä julkista keskustelua siitä, mikä on kohtuullinen häiriö niille ihmisille, jotka joutuvat jättämään kotinsa ilmastonmuutoksen takia.

Kaksi mielenosoittajaa hymyilee. Kyltissä lukee loppu luontokadulle
Tunnelma paikalla on ollut iloinen vakavasta teemasta huolimatta. Kuva: Matti Myller / Yle
Simo Kymäläinen

Paikalla on poliiseja, joiden liivien selässä lukee neuvottelija

Mielenosoittajat eivät ole halunneet kommentoida Ylelle, miten pitkään mielenosoitus Mannerheimintiellä kestää.

Elokapinan mielenosoittajia istuu maassa
Paikalla on arviolta muutama sata mielenosoittajaa. Kuva: Matti Myller / Yle

HSL ilmoittaa, että bussit pyritään ajamaan Töölön kautta.

Simo Kymäläinen

Mielenosoittajien kylteissä vaaditaan muun muassa metsäkadon pysäyttämistä. Osa elokapinallisista kirjoittaa vielä kylttejään maassa istuen: "Talousmetsä ei ole metsä". Mielenosoittajat ovat Eduskuntalton kohdalla. Heitä on kuvien perusteella arviolta ainakin toistasataa paikalla.

– Lisää metsää suojeluun, laulavat mielenosoittajat rytmikkään rummutuksen säestämänä.

Toistaiseksi poliisi seuraa tapahtumia sivusta. He ovat kuitenkin etukäteen ilmoittaneet, että tarvittaessa he poistavat mielenosoittajat kadulta.

Yle seurasi mielenosoituksen alkua suorassa lähetyksessä, jonka tallenne on ohessa.

Yle seurasi suorana Elokapinan mielenosoitusta. Paikalla olivat toimittaja Jani Nivala ja kuvaaja Matti Myller.

Suosittelemme sinulle