Hyppää sisältöön

Sateinen Suzuka ja Verstappenin ylivoima? F1-mestaruus katkolla jo toistamiseen, nyt Red Bullin "kotikentällä"

Suzukan osakilpailu voi varmistaa Max Verstappenille toisen perättäisen F1-mestaruuden. Tähän temppuun sensaatiomaista kautta ajava hollantilaiskuljettaja tarvitsee sunnuntain kilpailusta kahdeksan pistettä Charles Leclerciä enemmän.

Max Verstappenin mestaruus on kahdeksan pisteen päässä, kun F1-kausi jatkuu Japanissa. Kuva: Getty Images

Formula ykkösten kausi jatkuu viikonloppuna Japanissa, kun Red Bullin Max Verstappenilla on toistamiseen mahdollisuus maailmanmestaruuden sinetöimiseen. Viikko sitten Singaporessa Verstappenin mestaruuteen olisi vaadittu osakilpailuvoitto, mutta hän jäi seitsemänneksi.

Japanin Suzukassa mahdollisuudet ovat suuremmat, kun mestaruuden varmistamiseksi Verstappen tarvitsee kilpailusta kahdeksan pistettä enemmän kuin sarjassa toisena oleva Ferrarin Charles Leclerc. Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildh uskoo, että kaksikko käy Suzukassa tasaisen kamppailun.

Red Bullin raudanluja tiimityö ja tallikaveri Sergio Perezin apu vankistavat Verstappenin mahdollisuuksia Japanissa, Mildh arvioi. Sarjaa 104 pisteellä johtava Verstappen on osoittanut kauden aikana henkistä kasvua.

– Kaikista parasta olisi pyrkiä paalupaikalle ja pyrkiä voittamaan koko kilpailu. Verstappen tarvitsee kuitenkin Ferraria vastaan vähän apua Pereziltä. Laskelmia on monenlaisia, mutta Suzukassa on hyvin usein käynyt niin, että mestaruudet ovat ratkenneet voittamalla, ja se olisi toki parasta ja hienointa.

Japanilaisfanit ovat Verstappenin takana

Red Bullin ja Ferrarin välisessä taistossa Mildh korostaa etenkin Red Bullin nopeaa reagointikykyä erikoistilanteissa. Japanin kilpailuviikonlopulle on luvattu vaihtelevaa säätä, joten aika-ajojen merkitys korostuu. Epävakaissa sääolosuhteissa virheiden mahdollisuus kasvaa. Leclerc ja Verstappen ovat vahvoja kuljettajia sadekelillä ja taistelevat Mildhin mukaan molemmat paalupaikasta.

Japanin rata on asiantuntijan mukaan suhteellisen nopea, mikä osaltaan lisää virheiden mahdollisuuksia. Mikäli Verstappen haluaa varmistaa mestaruutensa Suzukassa, viime viikolla nähtyihin virheisiin ei ole varaa.

– Suuria mokia, jollaisia tapahtui viime viikonloppuna Singaporessa, kun bensaa ei ollut riittävästi tankissa aika-ajon lopussa, ei saa tapahtua enää. Uskoisin, että asiaa on käsitelty kovin käsin ja sovittu, että kaikki asiat katsotaan loppuun asti.

Paikalliset katsojat ovat Japanissa Red Bullin takana, tallin Honda-kytköksien vuoksi. Kuva: Getty Images

Verstappenin voittomahdollisuus on Mildhin mukaan selkeä, vaikka Red Bull -kuljettaja lähtisi kilpailuun suuremmastakin lähtöruudusta. Verstappen on osoittanut taitonsa nousta voittoon myös kaukaa jo useasti tällä kaudella.

– Tämähän on Red Bullin autoille erinomaisesti sopiva rata. Ollaan Hondan kotikentällä ja Red Bullin moottorit ovat käytännössä Hondan. Sen lisäksi Honda omistaa koko radan. Tämä on japanilaisille todella suuri viikonloppu ja sen merkitys korostuu, mikäli mestaruus varmistuu.

Verstappenilla mahdollisuus uuteen ennätykseen

Mikäli mestaruus ratkeaa jo Japanin GP:ssä, on tilanne vaikea koko F1-sarjalle, Mildh arvioi. Kaudesta on Japanin osakilpailun jälkeen ajamatta vielä neljä osakilpailua.

– Toisaalta se on merkki siitä, että joku on merkittävästi parempi kuin muut. Odotettavissa on kuitenkin erittäin kova kisa.

– Täytyy lisäksi koko ajan muistaa, että Leclerciä ja Ferraria ei pidä aliarvioida tässä tilanteessa, mutta paperilla näyttäisi siltä, että tämä on Red Bullin kilpailu tällä hetkellä ja japanilaiset ovat varmasti aika paljonkin tallin takana jo pelkästään Honda-kytköksien kautta, Mildh arvioi.

Verstappen kolkuttelee toisen perättäisen mestaruuden lisäksi myös yhden kauden voittoennätystä. Mikäli Verstappen voittaa loppukauden aikana kaksi osakilpailua, on hän tasoissa 13 voitolla ennätystä hallussaan pitävien Michael Schumaherin ja Sebastian Vettelin kanssa.

Tällä kaudella Verstappen on jo ottanut nimiinsä 11 osakilpailua. Leclerc on voittanut kolme osakilpailua, Perez kaksi ja Ferrarin Carlos Sainz yhden.

Suzukan aika-ajot käydään lauantaina kello 9 Suomen aikaa. Kilpailu alkaa sunnuntaina kello 8 Suomen aikaa. Aika-ajoja ja sunnuntain kilpailua seurataan hetki hetkeltä Ylen verkossa.

Lue myös:

Hurjassa voittoputkessa liitävä Max Verstappen lähestyy kovaa F1-ennätystä – voi yltää jo viikonloppuna harvinaiseen saavutukseen

Red Bullin taival formula ykkösissä voi jopa katketa – tästä kulukattokohussa on kyse

Suosittelemme sinulle