Hyppää sisältöön

Kuopion uuden krematorion käyttöönotto viivästyy jälleen – hautaustoimi lupaa järjestää avoimet ovet sitten kun uusi uuni on valmis

Kuopion uuden krematorion piti olla alun perin käyttövalmis vuoden 2021 lopussa. Uusin viivästymisen syy on maailmanlaajuinen materiaali- ja komponenttipula.

Kuopion uusi krematorio rakenteilla elokuussa 2021.
Kuopion uuden krematorion käyttöönotto siirtyy marras-joulukuun vaihteeseen. Kuva: Laura Ruuskanen / Yle
Pekka Niiranen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kuopion uuden krematorion käyttöönotto on ollut jatkuvasti tulossa. Krematorion piti alun perin olla valmis jo viime vuoden lopulla, mutta uunien rakentaminen viivästyi markkinatuomioistuimeen tehdyn valituksen vuoksi.

Ensimmäisen uuden uunin ajateltiin sen jälkeen olevan valmis maaliskuussa, sitten touko-kesäkuun vaihteessa ja lopulta elokuussa.

Nyt Kuopion evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän puistopäällikkö Juha Moilanen arvioi, että uuni voisi olla valmis marras-joulukuussa – ellei valmistuminen lykkäänny vuoden 2023 alkuun.

– Uuden krematorion käyttöönotto on viivästynyt materiaali- ja komponenttien maailmanlaajuisten toimitusvaikeuksien takia, Moilanen selittää.

Krematoriosta puuttuu vielä useita välttämättömiä asioita, kuten esimerkiksi kuuman tuhkan jäähdytyskaappi, osia suodatinlaitteistosta ja sisäänvientivaunu, jolla arkku kuljetetaan uuniin.

– Vaunun toimitusaika on mahdollisesti viikolla 42 tai 43. Tuhkan käsittelylaitteisto on tulossa joskus marraskuussa.

Uusi krematorio maksaa yhdellä uunilla 3,9 miljoonaa euroa. Toinen uuni rakennetaan mahdollisesti jo vuonna 2024, sillä tuhkaukset ovat kasvaneet oletettua enemmän.

Vanhassa vara parempi?

Kuopion krematoriossa tuhkattiin viime vuonna 1 599 vainajaa, mutta tuhkattavien määrä on jatkuvasti noussut.

– Tänä vuonna päästään ehkä 1700–1750 tuhkaukseen, Moilanen arvelee.

Lähimmät krematoriot sijaitsevat Kajaanissa, Joensuussa ja Jyväskylässä.

Moilasen mukaan tilanne on hallinnassa, sillä vanhan krematorion vuonna 2014 valmistunut uuni on edelleen käytössä.

– Me tuhkaamme viitenä päivänä viikossa. Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina tuhkataan kahdessa työvuorossa.

Moilasen mukaan kahden vuoron käyttöönotto on ollut toimiva ratkaisu, sillä sen ansiosta vainajien säilytystiloihin tai tuhkaukseen ei ole tullut ruuhkia.

Puistopäällikkö lupaa, että kun uusi uuni lopultakin valmistuu, sen voivat nähdä kaikki halukkaat.

– Pidämme krematoriossa avoimet ovet. Kaikki, jotka ovat asiasta kiinnostuneet, voivat käydä tutustumassa paikkoihin.

Suosittelemme