Suomalainen huippunyrkkeilijä Robert Helenius on antanut ensimmäisen haastattelunsa sunnuntain tappiostaan Deontay Wilderille. Helenius kommentoi tyrmäystappiotaan Blue Blood Sports TV:n haastattelussa.
Ottelu päättyi nopeasti, sillä Wilder tyrmäsi suomalaisen ensimmäisen erän viimeisillä sekunneilla.
– Olisin toivonut, että ottelu olisi kestänyt hieman pidempään. Se ei edes ehtinyt alkaa. Se murentaa sydäntäni, mutta pitää antaa ajan kulua. Käsitellä asiaa ja viettää aikaa perheeni kanssa. Haavat parantuvat, Helenius vakuutti Youtubessa julkaistulla videolla.
Wilder vetäytyi Heleniuksen lyöntien myötä erän aikana lähemmäs omaa kulmaansa. Lopulta hänen ensimmäinen kunnon lyöntinsä tyrmäsi suomalaisen.
Heleniuksen mukaan Wilderilla olikin uusi, yllättävä taktiikka. Wilder ei ollut suomalaisen mukaan vetäytynyt aiemmissa otteluissaan vastaavalla tavalla.
– Taktiikkani oli työntää häntä koko ajan taaksepäin, mutta hänen taktiikkansa oli hyvä. Hän on myös hyvä nyrkkeilijä. En uskonut, että hän pystyisi säätämään tapaansa nyrkkeillä noin nopeasti edellisistä otteluista, mutta hän teki sen, Helenius kehui.
– Sain maistaa hänen oikean käden lyöntiään sparrauksessa, mutta sillä kerralla liikuin taaksepäin. Nyt menin eteenpäin. Se tuntui. Tulin tyrmätyksi, Helenius sanoi ja naureskeli.
Helenius kertoi olevansa kunnossa, mutta hieman harmissaan. Hän ajatteli pystyvänsä parempaan suoritukseen.
– Onnittelut Wilderille. Hän on hyvä mies ja kunnioitan häntä paljon.
Heleniuksesta ja Wilderista julkaistiin sunnuntaina video, jossa kaksikko halasi toisiaan lämpimästi ja pitkään. Helenius myönsi, että kohtaaminen ja keskustelu harjoittelukaverinsa kanssa oli tunteikas.
– Se oli totta kai koskettavaa. Oli hienoa nähdä, että tässä lajissa on myös hyviä tyyppejä. Olen iloinen, että hävisin juuri hänelle, Helenius kommentoi keskusteluaan Wilderin kanssa.
Saman keskustelun aikana Helenius myös totesi "olevansa ulkona" ja viittasi uransa olevan ohi. Hän kommentoi tuoreella videolla jatkoaan maltillisemmin.
– En osaa sanoa vielä, mutta katsotaan. Aika näyttää, Helenius totesi.
– Otan nyt aikalisän ja ajattelen juttuja. En luultavasti lopeta harjoittelua koskaan, mutta aion nyt viettää aikaa perheeni kanssa jonkin aikaa. Katsotaan sen jälkeen.
Lue myös: