Hyppää sisältöön

"Itse aita ei tässä maksa mitään", sanoo asiantuntija itärajan aidasta – selvitimme, mistä satojen miljoonien hinta-arvio koostuu

Aitaprojektissa maksavat esimerkiksi maanmuokkaus, työvoima ja itse rajan valvonta. Isot kustannukset tulevat myös kaikkien työvaiheiden suunnittelusta.

Havainnekuva raja-aidasta.
Havainnekuva itärajan aidasta. Kuva: Rajavartiolaitos
Kaisa Uusitalo
Avaa Yle-sovelluksessa

Venäjän-vastaiselle rajalle kaavaillun raja-aidan yksityiskohdista tiedetään vasta vähän.

Korkeus: joitakin metrejä ja päällä piikkilankaa.

Pituus: 130–260 kilometriä kokonaisuudessaan. Teknistä valvontaa koko matkalle.

Kolmen kilometrin pilottivaihe voisi valmistua jo kesällä, ja yhteensä aidan rakentaminen kestäisi kolmesta neljään vuotta.

Koko hankkeen hintalappu: satoja miljoonia euroja.

Tiistaina eduskuntapuolueet näyttivät aitahankkeelle vihreää valoa.

Mikä kaikki kilometriprojektissa maksaa?

Kysyimme arvioita turvallisuusratkaisuja tarjoavan Perimeter Protectionin suunnitteluinsinööriltä Tommi Tiippanalta sekä aluesuojaukseen erikoistuneen A-Aitojen toimitusjohtajalta Aki Hynniseltä.

1. Maanmuokkaus on yksi suurimpia kustannuseriä

– Yhtäkään aidantolppaa ei tänä vuonna ole pystyssä, vaikka heti aloitettaisiin, arvioi suunnitteluinsinööri Tommi Tiippana katsoessaan Rajavartiolaitoksen julkaisemaa havainnekuvaa aidasta.

Havainnekuvassa näkyvän rautaelementtiaidan pystyttäminen vaatii melko tasaisen maan ja betoniperustukset, hän sanoo. Niitä ei koko itärajan mitalta valmiina ole, joten työ on aloitettava maanmuokkauksella.

Se tarkoittaa esimerkiksi huoltoteiden rakentamista, puuston raivaamista tai kallioiden louhintaa. Huoltotien on esimerkiksi oltava niin kantava, että kuorma-autot voivat tuoda rakennustavaraa työmaalle.

– Vaikka aitaa ei tehtäisi kuin parisataa kilometriä, tällaiselle aidalle pohjan perustamiseen menee hirveä summa rahaa. Maanrakennustyöt ovat todennäköisesti yksi isoimmista kustannuseristä, Tiippana sanoo.

A-Aitojen Aki Hynninen muistuttaa, että maanmuokkauksen kustannukset riippuvat pitkälti siitä, missä raja-aita tarkalleen kulkee. Tarkkaa linjausta ei ole vielä kerrottu.

– Jos reitillä on kuusi metriä mutaa ja suota ja siihen aletaan rakentaa tietä, kyllähän se maksaa. Mutta kuivalle hiekkakankaalle sen sijaan on helppo rakentaa, hän sanoo.

Itärajalle mahtuu monenlaista maastoa. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä soisemmaksi maasto muuttuu, Hynninen sanoo.

Rajavartiolaitos on suunnitellut suurinta osaa aidasta rajavalvonnan pääalueelle Kaakkois-Suomeen, mutta sitä rakennettaisiin mahdollisesti myös pohjoisemmille rajanylityspaikoille.

– Eri osuuksilla hintaerot voivat olla ihan tähtitieteellisiä. Maanrakennustöiden kustannus riippuu täysin maaston olosuhteista ja aidan linjauksesta, Hynninen sanoo.

2. Saako olla rautaelementtiä vai hirviverkkoa?

Sitten tarvitaan materiaalit.

Rajavartiolaitoksen havainnekuvan aita on paksua rautaa ja piikkilankaa, mutta varsinaisesti rakennusmateriaaleista ei ole vielä kerrottu.

Tommi Tiippana arvioi, että havainnekuvan kaltaisen materiaalin hinta piikkilankoineen on tällä hetkellä noin 100–120 euroa metriltä.

– Jos metrihinta olisi 100 euroa ja aitaa tarvittaisiin 200 kilometriä, niin kyllä siitä aika hyvä materiaalikustannus tulee. Eikä tässä ole vielä infran tai asennuksen hintaa mukana, hän toteaa.

Näin yksinkertaisesti materiaalin osuutta ei todellisuudessa voi laskea. Jos aitamateriaalia ostaa 200 kilometrin edestä, metrihinta on todennäköisesti edullisempi kuin jos aitaa ostaa kaksi metriä.

Ei ole myöskään tiedossa, rakennetaanko koko aita samasta materiaalista.

Vaikeakulkuisempiin paikkoihin saattaisi riittää esimerkiksi hirviaitaa muistuttava ratkaisu, mutta vahvempaa tekoa, Tiippana sanoo.

– Raja-asemien lähellä aita voi olla niin sanotusti tyylikkäämpi, mutta umpimetsässä voi riittää puupylväiden väliin asennettu jämäkämpi panssariverkko ja sen päälle piikkilanka. Se on myös nopeampi rakentaa, mutta pysäyttää yhtä lailla rajanylittäjän.

A-Aitojen Aki Hynninen puolestaan pitää selvänä, että tämän mittaluokan projektissa aitamateriaalin osuus on vain muutama prosentti kokonaiskustannuksista.

– Itse aita ei tässä maksa mitään. Oli aita mitä materiaalia tahansa, se on pienin kustannus kokonaisuudessa, hän toteaa ykskantaan.

Enemmän maksavat maanmuokkaus, työvoima ja koko matkalle suunniteltu tekninen valvonta. Isot kustannukset tulevat myös kaikkien työvaiheiden suunnittelusta.

Sisäministeri Krista Mikkosen (vihr.) mukaan hankkeen hintalappu tarkentuu matkan varrella. Mikkonen kommentoi asiaa tiistaina eduskuntapuolueiden kokouksen jälkeen.

3. Teknologian hinnalla ei ole ylärajaa

– Sellaista aitaa et voi rakentaa, josta joku ei jollain keinolla tulisi yli, ali tai läpi. Raja-aidalla ei ole mitään merkitystä, jos teknistä valvontaa ei ole. Se on tärkein, ja se myös maksaa eniten, sanoo Aki Hynninen.

Rajavartiolaitos on kertonut, että teknistä valvontaa tulisi koko 130–260 kilometrin matkalle, johon aita nousisi. Aki Hynnisen mukaan sen hinta voi olla mitä vain.

– Teknisen valvonnan hinnalla ei käytännössä ole ylärajaa. Erilaisia valvontatekniikoita on loputtomasti. Kokonaiskustannuksen ratkaisee se, millaista valvontaa sinne lopulta halutaan.

Valvontajärjestelmät voivat tuoda lisäkustannuksia myös maanmuokkausvaiheeseen, sillä laitteistosta ja tekniikasta riippuen voidaan tarvita valokuituja ja sähkösyöttöjä, sanoo Tommi Tiippana. Sähkönjakelun ja tekniikan suunnittelu eivät ole pikkujuttuja.

Oli teknisessä valvonnassa kyse sitten liiketunnistimista, kameroista tai muista ratkaisuista, niiden täytyy kestää sääolosuhteita kovista helteistä paukkupakkasiin ja myrskyihin.

Mutta pitävätkö suojausaitoja ja -järjestelmiä tuntevat asiantuntijat arviota satojen miljoonien hintalapusta todennäköisenä?

– Kyllä se tulee maksamaan, kuuluu Tiippanan vastaus.

Voit keskustella aiheesta 19.10. klo 23 saakka.

Lue myös:

Tältä itärajan aita näyttäisi – mallia haettu muun muassa Virosta

Terttu Ravin koti on itärajalla, ja nyt hän haluaa rajalle vankan aidan: ”Aamulla katson verhonraosta, onko vierasta väkeä pihalla”

Hontelo piikkilanka-aita ei estä ihmistä ylittämästä Suomen itärajaa – viranomaiset suunnittelevat nyt aitaa, jota ei niin vain ohiteta

Rajavartiolaitoksen päällikkö: Itärajan aita olisi jopa välttämätön laajamittaisen ja välineellistetyn maahantulon hallitsemiseksi

Suosittelemme sinulle