Lappeenrannan Kisapuistossa lauantaina käydyn SM-liiga ottelun jälkeen sosiaalisessa mediassa alkoi levitä kuvia Oulun Kärppien kannattajista ja Lappeenrannan Kisapuiston jäähallista irroitetusta tuolista.
Kärpät oli hetkeä aiemmin hävinnyt liigaottelun SaiPalle maalein 3–2.
– Kisapuiston päätykatsomossa on penkkejä rikottu. Ainakin kaksi istuinta on särjetty, ne pitää uusia täysin. Lisäksi on kaksi muuta osittain irronnutta istuinta, kertoo Lappenrannan kaupungin liikuntapalvelupäällikkö Petri Ruotsalainen.
Lappeenrannan kaupunki teki asiasta jäähallin omistajana rikosilmoituksen, koska heidän näkemyksensä mukaan ottelussa tapahtui ilkivaltaa.
Ruotsalaisen mukaan myös katsomon lähistöllä olevassa miesten wc:ssä olevan wc-pöntön vesisäiliö oli rikottu.
– On tietysti vaikea sanoa varmaksi, liittyykö wc:ssä tehty ilkivalta asiaan, Ruotsalainen sanoo.
Hänen mukaansa rikosilmoituksen taustalla on halu saada tekijät vastuuseen.
– Kustannuksiltaan kyse ei ole isosta asiasta, mutta tehty touhu on niin älytön, että haluaisimme tekijät tästä vastuuseen, Ruotsalainen sanoo.
Muutaman sadan euron vahinko
Ruotsalainen arvioi, että vahinko on hintaluokaltaan muutamia satoja euroja.
– Toivomme, ettei tällainen yleisty muualla Suomessa. Sen takia haluamme puuttua asiaan ja pistää stopin tällaiselle toiminnalle, hän sanoo.
Ruotsalainen toivoo, että tekijät ilmoittautuisivat kaupungille.
– Odotan, että he kantaisivat vastuunsa ja asia saadaan sovittua.
Ruotsalainen mukaan vastaavia tapauksia ei ole Kisapuistossa aiemmin sattunut.
– Tuoleja on rikkoutunut aiemminkin, ne eivät kestä seisomista tai hyppimistä. Mutta on eri asia, kun vielä mainostetaan somessa, että näin on tehty. Se lyö eri tavalla silmille, Ruotsalainen toteaa.
Tuoli aiotaan palauttaa
Kärppäkannattajat ry:n puheenjohtaja Tiina Koivikko pahoittelee sitä, että tuoli oli otettu Kisapuistosta mukaan kannattajayhdistyksen bussiin.
– Emme hyväksy sitä, että tuoli oli päätynyt bussiin mukaan. Olemme keskustelleet asianomaisten kanssa siitä, että tällaista ei voi tehdä, Koivikko sanoo.
Hänen näkemyksensä mukaan tuoleja ei ollut kuitenkaan tahallaan revitty irti vaan ne olivat hajoneet kannattamisen tiimellyksessä.
– Meidän väki oli jo ottelun jälleen pahoitellut, että tuoleja meni rikki. Vieraskatsomon paikka on vähän huono, koska eivät vieraskannattajat malta tuoleilla istua, sanoo Kärppäkannattaja ry:n puheenjohtaja Tiina Koivikko.
Tiina Koivikon mielestä sosiaalisessa mediassa kiertänyt kuva, jossa kannattajat esittelevät tuolia bussissa, on asiaton. Siinä näkyvät henkilöt olivat kannattajayhdistyksen mukana Kouvolaan ja Lappeenrantaan suuntautuneella pelireissulla.
– On typerää, että penkki on otettu bussiin sotasaaliiksi, ja sitten sillä on vielä pitänyt somessa elvistellä.
Siitä, missä tuoli tällä hetkellä on, Koivikolla ei ole tietoa.
– Puhetta kuitenkin oli, että palautetaan se Lappeenrantaan seuraavalla kerralla, kun olemme tulossa peliin. Tuoli on kuitenkin tietääkseni ihan ehjä, hän sanoo.
Asiasta kertoi ensin Suomikiekko-sivusto.