Hyppää sisältöön

"Miksi en huomannut?" Kiekkolegenda Riikka Sallinen äimänä Pasi Mustoseen kohdistuvista syytöksistä – puolustaa vahvasti toimintaa Naisleijonissa

Naisleijonien entisen päävalmentajan Pasi Mustosen käytöstä tutkitaan Suekissa. Riikka Sallisen mielestä toiminta oli hänen aikanaan avointa. Keskiviikkona tuli julki avoin kirje, jossa Sallinen oli yksi allekirjoittajista.

Riikka Sallinen.
Riikka Sallinen pelasi Naisleijonissa viimeiset ottelunsa Espoon MM-kisoissa keväällä 2019. Kuva: Tomi Hänninen
Mika Halonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kuohunta Naisleijonien ja joukkueen entisen päävalmentajan Pasi Mustosen ympärillä on ottanut uusia kierroksia. Keskiviikkona kymmenen Naisleijonien entistä pelaajaa, valmentajaa tai taustahenkilöä lähestyi mediaa avoimella kirjeellä, jossa asetuttiin selvästi tukemaan Naisleijonien päävalmentajana 2014–22 toiminutta Mustosta.

Kirjeessä kerrottiin, että osa viime aikojen "uutisoinnista on ollut sellaista, jota on ollut vaikea yhdistää tuntemaamme joukkueeseen". Se päättyi viestiin, että allekirjoittaneet ovat kokeneet Naisleijonien olevan "vastuullinen, turvallinen ja hyvän arvopohjan toimintaympäristö".

Lue lisää: Uusi käänne repii Naisleijonia kahteen leiriin – useat pelaajat ja taustahenkilöt asettuivat Pasi Mustosen tueksi

– Se, mitä nyt on ollut mediassa esillä Naisleijonissa tapahtuneesta, ei ole ollenkaan sellaista, mitä itse olen kokenut. On paikallaan tuoda sitä toistakin puolta esille, perustelee kirjettä Yle Urheilulle suomalaisen naisjääkiekkoilun legenda Riikka Sallinen.

Pasi Mustonen håller klubban i vädret.
Pasi Mustonen valmensi Naisleijonia 2014–2022. Hän lähti pois Pekingin olympialaisista perheensä vakavan terveystilanteen vuoksi. Kuva: Felicia Räihä / Yle

Suomen urheilun eettinen keskus (Suek) tutkii Mustosen mahdollista epäasiallista käyttäytymistä Suomen jääkiekkoliiton pyynnöstä.

Lue lisää: Naisleijonien ex-valmentajan Pasi Mustosen käytöstä tutkitaan Suekissa – tätä se tarkoittaa käytännössä ja näin pitkään siinä voi kestää

Asia nousi julkisuuteen viime viikolla, kun julkaistiin jääkiekkomaalivahti Noora Rädystä tehty kirja, Marika Lehdon kirjoittama Noora Räty – Leijonakuningatar (WSOY).

16 Naisleijonien pelaajaa lähestyi Pekingin olympialaisten alla Jääkiekkoliittoa valittaen Mustosen käytöksestä. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela kertoi Ilta-Sanomille, että liitto vei asian Suekin tutkittavaksi vasta nyt saatuaan ensimmäiset yhteydenotot asianosaisilta. Sitä ennen liitto oli nähnyt anonyymit tekstit.

Noora Räty kirjahyllyn ja patsaiden edessä.
Noora Räty vastasi aiemmin Yle Urheilulle, että hän olisi ollut mukana valittamassa Mustosen epäasialliseksi koetusta käytöksestä, vaikka hänet olisi valittu olympialaisiin. Rädyn mukaan menestyminen ja joukkueessa oleminen eivät ole syy sille, että asioita voi painaa villaisella. Kuva: Patrik Molander / Yle

Sallisen mukaan Mustonen toi joukkueeseen avoimuutta

Nykyisin Ruotsissa asuva Sallinen, 49, voitti Naisleijonissa kaksi olympiapronssia ja seitsemän MM-mitalia. Sallinen pelasi naisten maajoukkueessa jo 1989 EM-turnauksessa. Hänen uransa maajoukkueessa päättyi 2019 kotikisojen MM-hopeaan.

Sallinen on muun muassa valittu Hockey Hall of Famen jäseneksi. Aikaisemmin kunniagalleriaan on valittu Suomesta vain Jari Kurri ja Teemu Selänne.

Perustellessaan Mustosta tukevaa avointa kirjettä Sallinen sanoo, ettei halua ottaa kantaa yksittäisiin tapauksiin, joista hänellä ei ole tietoa.

– Haluamme nyt tuoda esille sitä, että joukkueessa on todella pyritty avoimeen kulttuuriin. On ollut eri väyliä tuoda esille hyviä puolia tai epäkohtia.

Sallisen mukaan Mustonen ja psyykkinen valmentaja Markus Arvaja loivat uutta toimintakulttuuria, jonka "pelaajat ostivat heti". Yksi näistä tekijöistä oli pelaajien johtoryhmä, joka osallistuu valmennustoiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen.

– Jokainen voi tietenkin mennä suoraan kertomaan asioista kenelle haluaa, mutta väylä pelaajien johtoryhmän kautta ja viestin kulkeminen joukkueen sisällä oli tehty helpoksi.

– Se tuntuu pahalta, kun tästä saa nyt kuvan, että siellä on ollut todella huono olla.

Mustonen on toistaiseksi kommentoinut syytöksiä vain MTV:n videohaastattelussa. Mustonen kertoi olevansa kiitollinen, että lopulta muutama 16:sta pelaajasta on tullut esille ja kertonut nimillään, missä, miten ja milloin hän on loukannut pelaajia. Hän toivoi, että myös muuta johtoryhmää ja isoa määrää pelaajia kuultaisiin.

Mustonen totesi MTV:llä, ettei pelaajien johtoryhmästä ole raportoitu, että hän olisi käyttäytynyt väärin.

– Johtoryhmä perustettiin 4.8.2015. Sieltä saakka se on toiminut. Se käsittelee meidän kaikki hyvät ja huonot asiat. Sieltä ei ole kuulunut mitään, ei kertaakaan.

Pasi Mustonen MM-kisoissa 2019.
Pasi Mustonen luotsasi Naisleijonat hyvin lähelle MM-kultaa 2019. Kuva: Tomi Hänninen

Sallisen mukaan yksi toimintaa ohjaavista ajatuksista oli, että "parempi ihminen on parempi pelaaja".

– Kun puhutaan pehmeistä arvoista, ja että kaikilla on hyvä olla, tähdätään siihen, että jokaisesta saadaan paras esille jäällä ja jokainen saa olla oma paras itsensä.

Tänään julkaistussa avoimessa kirjeessä otetaan esille, että naisten jääkiekossa täysipäiväinen ammattilaisuus on harvinaista ja pelaaminen tai toiminta Naisleijonissa on voinut tarkoittaa yksilötasolla taloudellisia menetyksiä. Kirjeen mukaan on vaikea kuvitella, että samat ihmiset sitoutuisivat vuosiksi, jos joukkueessa olo aiheuttaisi henkistä pahoinvointia.

Rajua ja intensiivistä palautetta

Huikean pitkän uran pelannut Sallinen korostaa, että hänelle tärkeintä on aina ollut kilpailu.

– Et ole siellä harrastamassa, vaan kokeilemassa rajojasi ja haastamassa itseäsi, jotta tulet paremmaksi. Siihen tarvitsee valmennuksen apua. Asiat sanottiin suoraan.

Sallinen ei halua spekuloida, liittyvätkö valitukset Mustosen käytöksestä nimenomaan tämän suorapuheisuuteen valmentajana.

– Omalta kohdaltani voin sanoa, että on ollut hyvin tiukkoja keskusteluja Pasin kanssa. Olen keskustellut Pasin kanssa myös siitä, mikä on paras tapa antaa palautetta. Eihän kukaan pelaaja ole parhaimmillaan, jos haukutaan.

– Turha toisaalta lähteä kiertelemään. Se on vaikea tasapainoilu. Pitää pystyä olemaan suora, mutta ei loukata ketään ihmisenä.

Riikka Sallinen.
JYP jäädytti Riikka Sallisen pelinumeron 13 SM-liigan ottelussa JYP–Pelicans tammikuussa 2020. Sallinen pelasi kotikaupungissaan 11 kautta ja saavutti JYPissä kolme SM-kultaa. Kuva: Vesa Pöppönen / AOP

Sallinen ei kiistä, etteikö Mustosen antama palaute ole ollut ajoittain liiankin rajua ja intensiivistä, mutta Sallisen mielestä Mustonen on ollut joka hetkessä "pelaajan asialla".

– En ole ollut aina Pasin kanssa samaa mieltä, mutta jos aina ollaan samaa mieltä, ei siitäkään mitään tule.

– Siihenhän me pyrimme, että meistä tulee parempia pelaajia ja jopa muuhun elämään parempia ihmisiä. Mutta olemme tulosurheilussa, joten onnistuminen katsotaan myös siitä. Ei tietenkään sillä varjolla, että siellä on paha olla.

"Hyvä, että Suek tutkii"

Sallinen pitää hyvänä asiana, että Suek nyt tutkii asiat. Se, että 16 pelaajaa oli lähestynyt Jääkiekkoliittoa kirjeellä, jossa valitettiin Mustosen käytöksestä, yllätti hänet täysin.

– Jos lähdetään tällaisia asioita heittelemään, ne ovat niin vakavia, ettei niitä voi heitellä miten sattuu. Pasin oikeusturvankin kannalta tämä pitää nyt tutkia. Ja totta kai, jos on pelaajia, jotka ovat voineet huonosti ja kokeneet epäasiallista käytöstä, niin heidänkin kannalta.

Sallinen sanoo haastattelussa useaan otteseen harmittelevansa, etteivät asiat ole tulleet aiemmin esille, koska hänen mielestään joukkueen toiminnassa on ollut siihen väyliä.

– Kun olen itsekin ollut siinä joukkueessa, niin miksi minä en ole huomannut tai puuttunut johonkin, Sallinen kertoo pohtivansa.

Naisleijonien valmentajat Pasi Mustonen ja Kari Eloranta 2019 MM-kisoissa.
Pasi Mustonen (vas.) ja Kari Eloranta Espoon MM-kisoissa 2019. Eloranta on yksi Mustosta tukevan kirjeen allekirjoittajista. Kuva: Tomi Hänninen

"Ulostulo olisi nähty ilman Mustosen vaikutusta"

ElmoTV kertoi maanantaina, että Mustonen oli lähestynyt entisiä ja nykyisiä Naisleijonien pelaajia vetoomuksella, että nämä lähtisivät tukemaan Mustosen aikana toimineen psyykkisen valmentajan Arvajan ja Naisleijonien lääkärin Karri Kirjasuon julkilausumaa. Arvaja toimitti avoimen kirjeen medialle. Kirjasuo ei ole allekirjoittana tänään julkaistussa ulostulossa.

Mustosen kirjeessä luki ElmoTV:n mukaan muun muassa:

"SJL (toim. huom. Suomen jääkiekkoliitto) ilmoitti mut SUEKiin kertomatta mulle etukäteen. Mä pyydän nyt teitä pelaajia liittymään Markuksen ja Karrin laatimaan julkilausumaan. Nyt on teidän vuoronne auttaa minua ja johtoryhmää. Yhden ”aikoinaan joukkueessa pelanneen” pari kaveria on SJL:n mukaan tulossa nimillään esiin syyttäen minua teidän epäasiallisesta kohtelusta. Niinpä SJL päätti olla ottamatta kantaa asiaan eli pesi kätensä ja ilmoitti, ettei ole tukenani. Kaveria EI JÄTETÄ. Elämä on valintoja täynnä.

"Aikoinaan joukkueessa pelanneella" on tulkittu tarkoitettavan Noora Rätyä. Tämän osalta Mustonen jatkaa kirjeessään ElmoTV:n mukaan:

"Ymmärrän kyllä, että te pelkäätte häntä, mutta kaikkia teitä ei yksi ihminen voi vahingoittaa."

Sallinen kokee, että Mustosen reaktiot ovat ymmärrettäviä.

– Tämä on varmasti ollut yhtä yllätys Pasille, niin on normaali reaktio, että hän lähtee kyselemään, onko tilanne todella ollut sellainen. Tässä on useampi meitä, jotka eivät ole sitä kokeneet sillä tavalla.

Sallinen kiistää, että Mustosen yhteydenotto olisi syynä keskiviikkoisen julkilausumaan.

– Pasi on tästä laittanut minulle ensimmäisen viestin ennen kuin Nooran kirja tuli. Sitten kun tästä nousi tuollainen kohu, tuntuu, että se toinenkin puoli olisi hyvä saada esille. Uskallan sanoa, että ilman Pasin vaikutustakin tästä olisi joku tämäntyyppinen kirjoitus tullut joka tapauksessa.

Lue lisää:

Uusi käänne repii Naisleijonia kahteen leiriin – useat pelaajat ja taustahenkilöt asettuivat Pasi Mustosen tueksi

Naisleijonien ex-valmentajan Pasi Mustosen käytöstä tutkitaan Suekissa – tätä se tarkoittaa käytännössä ja näin pitkään siinä voi kestää

Peräti 16 Naisleijonien pelaajaa valitti Pasi Mustosen käytöksestä – Noora Räty avaa suunsa: "Vaikka olisin ollut olympialaisissa, olisin tässä mukana"

Noora Räty avautuu kirjassaan rajusta riidasta Pasi Mustosen kanssa – "Oikeudessa tavataan, huusin perään"

Pasi Mustosen sekavat perustelut Noora Rädyn pudottamisesta hämmästyttivät Ylen asiantuntijaa: "Ei ole hirveästi järkeä"

Pasi Mustonen ei tiedä, suostuuko Noora Räty rooliinsa kotiin jäävänä varaykkösvahtina – "Pyysin kolmena päivänä peräkkäin vastausta"

Suosittelemme