Hyppää sisältöön
Mielipide
Media

Antti Röngän kolumni: Hetki hetkeltä -todellisuus sai tajuamaan, ettei maailman rajaaminen ole vastuutonta

Informaatiovirran rajaaminen ja kohtuullinen välinpitämättömyys ei ole vastuutonta, vaan vastuullista, kirjoittaa Rönkä.

Antti RönkäKirjailija

Keväällä 2020, kun eräs virus alkoi levitä, törmäsin uuteen sanapariin: ”Hetki hetkeltä”. Se tarkoitti sitä, että media seurasi ilmiötä reaaliajassa ja kertoi uusista käänteistä sitä mukaa, kun niitä tapahtui. Punainen pallo vilkkui ja uutisvirta päivittyi tiheimmillään minuutin välein. 

Hetki hetkeltä -seurantoja oli totta kai ollut ennenkin, mutta aiemmin ne olivat kestäneet vain joitakin tunteja, enimmillään päiviä. Nyt punainen pallo vilkkui uutissivustolla viikko- ja kuukausitolkulla. Oli siirrytty avaran, pysyvän ajan todellisuudesta hetki hetkeltä -todellisuuteen. Hetki hetkeltä -ajassa kaikki saattoi muuttua hetkessä – ei enää vertauskuvallisesti vaan kirjaimellisesti. 

Viime keväänä seurannan aihe vaihtui yhdessä yössä, kun Venäjä aloitti hirvittävän hyökkäyksensä Ukrainaan. Sama punainen pallo vilkkui, mutta seurannan aihe oli vielä edellistäkin ahdistavampi ja käänteet aiempaa nopeampia. 

Lopetin kaiken muun ja aloin pitää eräänlaista amatööristudiota, jossa päivystin hetki hetkeltä -seurantaa ja yritin analysoida, mitä seuraavaksi tapahtuu ja miten siihen pitäisi varautua. Kymmenen minuuttia ilman live-seurannan vilkaisua tuntui pitkältä ajalta. Minusta tuli vihainen, täydellisen keskittymiskyvytön ja kaikin puolin rasittava ihminen. 

Kun todellisuus ei näköjään muutu, minun on muututtava.

Näin ei voi jatkua, ajattelin viimein tänä syksynä. Kun todellisuus ei näköjään muutu, minun on muututtava. Muuten sekoaisin lopullisesti ja menettäisin ne vähätkin ilonaiheet, joita vielä oli jäljellä.

Hetki hetkeltä -seurantaa päivystämällä olin yrittänyt ottaa vastuuta maailmasta. Se oli johtanut siihen, etten ottanut vastuuta oikein mistään, en edes itsestäni. Päästin henkilökohtaisen elämäni luisumaan, koska ”pieniin” ja henkilökohtaisiin asioihin keskittyminen tuntui vastuuttomalta. 

Mitä väliä oli omalla elämällä tai hyvinvoinnilla, kun maailma paloi?

Itsestä huolehtiminen on maailmasta huolehtimista.

Yksilön ja maailman välinen suhde on muuttunut ratkaisevasti. Ilmastotietoisuuden myötä maailmasta on pitänyt ottaa vastuu yksilötasolla. Henkilökohtaiset valinnat tuntuvat yleisiltä kannanotoilta, halusi sitä tai ei. Ja hyvä niin – tiettyyn rajaan asti. Tänä syksynä tuo raja ylittyi. 

Kaksi ja puoli vuotta hetki hetkeltä -todellisuutta sai tajuamaan, ettei maailman rajaaminen ole vastuutonta vaan välttämätöntä. 

Vastuutonta on sen sijaan se, ettei pidä huolta itsestään; pahoinvointi säteilee ympäristöön niin, että lopulta ei pysty tekemään mitään edes lähipiirinsä hyväksi, saati maailman. Itsestä huolehtiminen on maailmasta huolehtimista.

Olin tietenkin kuullut tällaisia kohtuullisuuden ja armollisuuden ajatuksia aiemminkin. Olin kuullut, että kannattaa rajata informaatiotulvaa ja suunnata katse mukaviin asioihin. Tai tehdä vaikka rauhoittavia hengitysharjoituksia. 

Neuvot kuulostivat minusta latteilta ja tekopirteiltä. Ja latteita ne ovatkin, niin kauan kuin ne ovat pelkkiä sanoja, halvalta self-helpiltä kuulostavia lauseita, liian kovassa käytössä haalistuneita. 

Ohjeiden kuluneisuutta vasten on suorastaan radikaalia tajuta, että niitä voi noudattaa ja että ne auttavat. Että on todella mahdollista kokeilla hengitysharjoituksia ja pitää taukoa uutisista ja suunnata katse mukaviin asioihin. 

Aiemmin en ollut uskonut sitä. Olin ajatellut, että neuvoja toistellaan, koska ei keksitä muutakaan sanottavaa. 

”Päivä vain ja hetki kerrallansa / siitä lohdutuksen aina saan”, sanotaan virressä nro 338. Virsi tulee nykyään mieleeni aina, kun näen vilkkuvan pallon ja ”seuraamme hetki hetkeltä” -ilmoituksen. Kyseistä virttä laulettiin rippikoulussa. Kuulen mielessäni edelleen vierustoverini kirkkaan äänen. Virren alkuperäisen, ruotsinkielisen tekstin kirjoitti runoilija Lina Sandell vuonna 1865.

Sandell tarkoitti ilmeisesti sitä samaa hetkeen tarttumista kuin vanha kunnon carpe diem. Tuntuu hiukan ironiselta, että sitä ohjetta pystyy noudattamaan nykyään lähinnä hetki hetkeltä -seurannalla. 

Muitakin konsteja kannattaa kuitenkin yrittää. Kyse on vain siitä, millaisiin hetkiin huomion suuntaa. 

Omaa elämää kannattaa seurata hetki hetkeltä, mutta maailman tarkkailuun riittää väljempikin frekvenssi.

Antti Rönkä

Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija

Kolumnista voi keskustella 30.11. klo 23.00 saakka.

Suosittelemme sinulle