Hyppää sisältöön

Jannika B tavoitteli täydellisyyttä, kunnes löysi keramiikkaharrastuksen: "Se opetti irtipäästämistä, mikä on todella vapauttavaa"

Jannika B:n kokemuksen mukaan artisti saa sanomansa aidommin perille somessa kuin perinteisessä mediassa.

Keramiikkaharrastus opetti Jannika B:n päästämään irti täydellisyyden tavoittelusta
Keramiikkaharrastus opetti Jannika B:n päästämään irti täydellisyyden tavoittelusta
Velipekka Pekkola

Laulaja-lauluntekijä Jannika B, eli Jannika Wirtanen kertoo uudessa kirjassaan Ihmisen muotoinen avoimesti usein ahdistavistakin tunteista, joita kymmenen vuoden artistiuraan on liittynyt. Hän tunnistaa itsessään ihmisen, joka on tavoitellut täydellisyyttä uupumukseen asti.

Yksi käytännön keino hyväksyä myös virheet tekemisissään on hänelle ollut vuosi sitten aloitettu keramiikkaharrastus.

– Se on opettanut tällaiselle täydellisyyden tavoittelijalle irtipäästämistä täydellisyydestä, ja se on tosi vapauttavaa. Kun teet käsin, siitä ei voi tulla samanlaista täydellistä kuppia kuin tuolta jostain, vaan ne ovat kaikki uniikkeja.

Jannika B:n ensimmäinen keramiikkaesine meni aikalailla pieleen. Muotopuoli kahvikuppi opetti kuitenkin jotakin.

– Minä olin jo heittämässä sen pois, kun opettaja sanoi, että – ei, ei, ei! Siitä ei tullut kahvikuppia, mutta siitä tuli kuitenkin tosi kaunis esine. Se opetti, että vaikka jostain asiasta ei tule just sitä, mitä olit ajatellut, voi siitä tulla jotain yllättävää, persoonallista ja ihanaa.

Jannika B on tunnistanut, että hänessä on aina ollut tietynlainen epävarmuus. Se on välillä ilmennyt täydellisyyden tavoitteluna, mutta joskus myös puskemisena omia rajoja vastaan. Heittäytymisestä uusiin asioihin, vaikkapa televisiosarjoihin on tullut hänelle eräänlainen extreme-laji.

– Mitä enemmän heittäytyy niihin asioihin, jotka pelottavat, siellä myös oppii eniten. Kun aina tekee, jännittää ja sitten huomaa, että selvisin. Se on hyvä tapa oppia.

Jannika B:llä on koko uran ajan kulkenut musiikin rinnalla oma julkaisuväylä. Jo vuonna 2011 hän perusti blogin, joka myöhemmin vaihtui Instagramiin ja TikTokiin. Ne ovat olleet "oma media", jossa hän on kokenut saavansa sanottavansa läpi eri tavalla kuin perinteisessä mediassa.

– Siellä pystyn olemaan enemmän se kuka olen. Varsinkin lehtiotsikoissa annetaan usein aika yksiulotteinen tai jopa vääristynyt kuva siitä, kuka on. Minullakin on ollut kaikennäköisiä lempinimiä; joko olen jonkun puoliso tai masentunut laulaja, tai aina se itkee siellä telkkarissa. Se piirtää aika yksiulotteisen kuvan.

Jannika B korostaa tykkäävänsä antaa haastatteluja, olla kuvattavana, keskustella ihmisten kanssa. Mutta aina jännittää, minkälainen juttu lopulta tulee ulos julkisuuteen.

– Sen takia on ihanaa, että on olemassa sosiaalinen media, jossa voi tuoda asiat esiin juuri sillä tavalla kuin itse haluaa ne kertoa.

Katso tästä Jannika B:n koko haastattelu:

Suosittelemme sinulle